Lumotut-pitkät kirjoneulesukat



Olin ajatellut aloitella jo syksyn neulomuksia, lapasia ja säärystimiä, tekemään, mutta sitten tuli inspis näihin pitkiin kirjoneulesukkiin. Nimi lähti taasen englanninkielisestä nimestä liikkeelle Enchanted=Lumottu ja niinpä näistä tuli Lumotut nimeltään.

Jossakin vaiheessa työnimi muuttui mielessä Lumoukseksi, mutta onneksi ehdin sen muuttaa melko nopeasti, vaikka ohje olikin jo mennyt Lankajengiin, mutta oli pienellä vaivalla muutettavissa. Heini Perälä on nimittäin vähän aikaa sitten juuri suunnitellut Lumous-sukat enkä tietenkään halua kopioida samaa nimeä. Mutta on näiden ohjeidenkin nimeäminen eräänlainen aivoriihi ja työsavotta😅



No mutta, näissä Lumotut-sukissa halusin käyttää liilaa ja vaaleanpunaista ja tein sitten resorin sen verran pitkäksi, että riittää polven ylikin. Tein toisella värityksellä hieman syksyisemmät ja ihan normaalipituisella resorilla. Ohjeessa on silmukkamäärät molemmille resoripituuksille. Näitä sukkia vääntäessä tuli kyllä muutaman kerran mieleen, että valmistuvatkohan ikinä ja kun piti ohjetta samalla laatia🙄🫣



Tänä kesänä olen kuunnellut ahkerasti äänikirjoja samalla kun kudon. Enimmäkseen dekkareita ja ruotsinkielisiä, mutta nyt halusin jotakin muuta ja latasin juuri Enni Mustosen Kasvattityttären ja suomeksi. Vähän historiallista ja ehkä romanttistakin välillä🥰


Lankajengistä löytyy aikaisempi ohjeeni Mennyttä aikaa etsimässä, jonka päivitin ajantasalle niin, että ohjeessa on kuvatkin mukana. Tein myös inspiraatioksi sukat eri värisenäkin, jos välttämättä sinivalkoiset sukat eivät innosta. Joten hempeämpää vaaleaa vanhaa roosaa ja vintage-hengessä tietenkin.



Ja yhdet pitsiset pitkät sukat ehdin tehdä ennen kuin inspiraatio vei sivupoluille😁🥳



Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Sadonkorjuusukkien ilmainen ohje

Joulun taikaa-sukat (sisältää ohjeen)

Mustavalkoiset Unikkosukat