Tekstit

Näytetään tunnisteella kukkasukat merkityt tekstit.

Kesäsukkasaldoa ja kesän odotusta muutenkin

Kuva
Täällä oli jo muutamana päivänä oikein kesäisen lämmintä, nyt taasen luvassa hieman viileämpää viikonloppua. Mutta kesäsukkia piti kuitenkin tehdä eri värivariaatioilla ja niinkuin kuvasta näkyy, kaikkia sukkia on tasan yhdet😅 Nyt pitäisi näille alkaa paria tekemään… Kiertelin äsken pihamaalla. Oli ihan pakko mennä katsomaan tilannetta, kun näin kirsikkapuun kukassa. Jotta ei ehdi mennä loisto ohi, otin siitä kuvankin.                           Tämä puu on taasen tasaisen sitkeä. Jänis pääsi ensimmäisenä vuonna syömään sen vartta, mutta ei kuollut siihen, joten sai jäädä paikalleen. Tekee ihanan vihreät lehdet ja kukinnot, mutta oksat eivät mainittavasti kasva pituutta. Mutta edelleen saa jäädä paikalleen💗                          Kissoille tehtiin talven alussa hätäisesti isompi ulkoilupaikka eli koko terassi verkotettiin. Pihamaalla ovat terassin tuolit, ...

Paria yksiparisukalle

Kuva
 Nythän minä tajusin yhtäkkiä tämän logiikan näissä yksiparisukissani, miksi en saa tehtyä paria toiselle sukalle. En ole täysin tyytyväinen ensimmäiseen sukkaan, joten en halua tehdä sille paria. En ehkä ihan tietoisesti tätä sillä hetkellä tajua, mutta jokin hiertää toisen sukan tekemisessä. Ei tietenkään aina ole näin, yleensä ihan laiskuuttani jätän toisen tekemättä, mutta aika usein on syy myös tämä ensiksi mainitsemani.                             Niin nytkin. Aloitin tekemään paria yhdelle näistä aikaisemmin tekemistäni pitkistä villasukista ja jo heti resorin jälkeen halusin tehdä toisin ja toisella värillä. Niinpä sukista tuli aika lailla erilaiset kuin ensimmäinen versio ja purkuhommiahan tuli myös eteen. Mutta näistä sukista tykkään nyt enemmän enkä näitä taida purkaa.                               Nyt on jo toista yksiparisukka...

Hiirenvirna-kirjoneulesukat

Kuva
Kerkesinpäs vielä juhannukseksi suunnitella sukat ja tehdä niistä vielä ohjeetkin! Ohje löytyy Lankajengin sivuilta ja tässä valmis linkki niihin:  Hiirenvirna-kirjoneulesukat   Tuotakin Hiirenvirnakuviota on moneen kertaan piirrelty ja kumitettu, vaikka loppujen lopuksi on hyvin simppeli kuvio, sitten kun sen lopulta keksi. Ja jos yhtään voisi ajatella, että kuvaa hiirenvirna-kasvia, vielä parempi. Hiirenvirnaa taidetaan kutsua myös Hiirenherneeksi. Onkohan sillä vielä muita nimiä eri puolella Suomea? Ihana naapuriystäväni lähti vielä läheiselle ojanpientareelle kuvaamaan näitä sukkia jalassani, joten saatiinpa aika kesäiset kuvatkin samaan syssyyn. Mitä kuvasta ei näy, niin hyttyset, muurahaiset ja muut pörriäisetkin olivat kiinnostuneita sukista ja meistä, joten aika äkkiä piti kuvat ottaa ja asentoa vaihtaa😅😅 Näiden kuvien myötä Hyvää juhannusta kaikille!

Appelsiininkukka-kirjoneulesukat

Kuva
Appelsiininkukka on kyllä valkoinen, mutta en vain pääse yli tunteesta, että nämä sukat ovat appelsiininkukat, joten näin siis olkoon.😁 Tätä kukan kuviota on kauan ja hartaudella piirusteltu ja tällainen saatiin aikaiseksi; siis täysin itse suunniteltu. Loppujen lopuksi piirsin viisi neliötä, jotka yhdistin niin, että ei tule pitkiä langanjuoksuja ja sitten olin tyytyväinen. Tätä voisi vielä yrittää suunnitella isommaksi, mutta nyt en ihan heti siihen hommaan ala.                                                           Nyt on arki vienyt niin energiat, että en ole paljoakaan kerennyt vastata kommentteihin enkä lukea blogejanne. Pahoittelut siitä! Koitan kuroa aikaa kiinni ja palata ajan tasalle. Olipas kivasti väännetty lause aika-sanasta😅 Minulla on nyt ollut pari viikkoa uusi avustaja ja sehän tietysti ottaa aikansa, että tullaan tutuiksi...

Vuorossa kukkasukkia

Kuva
 Näin vähän epäilinkin aikaisemmin, että minulla alkaa kukkasukkabuumi. Tarkoittaa sitä, että tekee mieli kutoa vain kukka-aiheisia sukkia ja kevään väreissä tietenkin. Nyt valmistuivat oikein vihreääkin vihreämmät. Nämä ovat melkein samanlaiset kuin viimevuonna suunnittelemani kukkasukat, mutta nyt piti kukat saada vaaleanpunaisena😁 Lanka Novita Nallea ja sopivat hyvin kesäsukiksi paksuutensakin puolesta. Toiset turkoosit sukat ovat itseasiassa parin tekemistä toiselle, koska ensimmäinen sukka valmistui jo viime vuoden kesällä. Nämä ovat Gjestal Maija-langasta.                            Nämä ovat aina yhtä mukavia projekteja koittaa saada valmiista sukasta selville, miten on tehnyt, montako silmukkaa, missä kavennukset…eli voitte arvata, että en nauttinut tästä projektista. Mutta nyt ovat silmukointia vaille valmiit. Silmukoin kyllä osan kukkien keskustoista, mutta voi olla, että hieman muutan väritystä. ...

Ruusunpunaista

Kuva
 Olenkos minä tehnyt aikaisemmin ruususukkia? Muistaakseni en, joten nyt voin sanoa että olen.😊👍                                                      Reilun viikon olimme isännän kanssa yhdessä kunnon flunssassa ja siitä kun toivuttiin, tuli tunne, että haluan kutoa jotakin nättiä ja helppoa ja itseäni ilostuttavaa. Ja koska keväällä minua kiehtoo aina tämä vaaleanpunainen, ruusuinen oli nyt sitten avainsana näihin sukkiin. Inhottavasti keuhkot taasen ärtyivät tuosta flunssasta ja se tekee sen, että aina hieman yskittää, kun pitäisi puhua. Mutta pikkuhiljaa toivottavasti keuhkot palautuvat.                          Nämä tuli tehtyä nopsasti; jostakin se idea tuli päähän ja sitä piti sitten kokeilla. Tänäkeväänä on myös tullut hieman aikaisempaa rautaisempi ote tähän kutomiseen j...

Kukkaiset kirjoneulesukat Novitan Horisonttilangasta

Kuva
Näistä piti tulla leveämpipohkeiselle mukavat sukat. Näistä tuli ns. normaalipaksuiselle, kapeanilkkaiselle ja kapealestiselle henkilölle sukat😅  Laitoin silmukoitakin omasta mielestäni ruhtinaallisesti enemmän kuin perinteisen 64 silmukkaa, kun resorissa on 68 ja muuten sukassa on 72 silmukkaa. Mutta tuo Pinterestistä löydetty kukkakuvio vaan kiristää niin paljon, vaikka löysäsin langanjuoksuja vähän väliä.                            Muutenkin tämä Novitan Horisontti-lanka ei päästänyt minua helpolla. Kokeilin vaikka mitä kerrosrivinousuja, sydänkuvioita ja yksiväristä kaveriksi, mutta ei tullut hyvää. Siis ihan ok, mutta ei miellyttänyt minua tällä kertaa. Joten, kun päätinkin vaihtaa kirjavan langan pohjaväriksi ja valkoisen kuvioväriksi, huomasin, että se on ainut tyyli, mikä nyt menee läpi minulle.                             Mutta en inn...

Ruususukat retrokeltaisena

Kuva
Näitä olen miettinyt pitkään, että haluaisin kokeilla tehdä. Tuon ruusukuvion olen hahmotellut jo kauan sitten ruutupaperille, mutta tyssähti sitten siihen ideointi.                           Alkuperäinen ruusukuvio on Pinterestistä ja kuvassa lukee Maria Gomez; siitä olen muokannut omiin sukkiin sopivamman kukkakuvion. Kaikki muu on omaa käsialaa.                               Nyt, kun katsoin hahmotelmaa uusin silmin, keksin nuo väliviivat, millä yhdistän kukat ja sain silmukkamäärän stemmaamaan. Sitten olikin vain mietittävä, miten takaosa ja missä kohdin kavennukset ja sehän se onkin aina niiiin rentouttavaa hommaa😁🙄 Vielä ei tullut ihan täysin tyydyttävä, mutta jos seuraaviin sukkiin saisin jo paremmin toteutettua nuo kavennuskohdat.                             Kysyin isänn...