Sairaasti sukkaa

 Mieheni palasi töihin ja samalla loppui minunkin ”kesälomani”. Yllättäin kuulin viime viikolla avustajaltani, että hän ei pääse kolmeen viikkoon tulemaan meille eli olen ilman avustajaa taasen. Odotin hetken avustajafirman yhteydenottoa, sitä ei tullut, joten tiedustelin sitten itse mitenkä sijaisen saanti. Perjantaina minulle ilmoitettiin, että eivät ole löytäneet minulle sijaista, että ilmoittavat jos tilanne muuttuu. En ole mitenkään yllättynyt, olinhan ilman avustajaa reilun puoli vuotta, kun minulle ei vain löytynyt. Mutta edes yhteydenottoa firmalta olisin toivonut. Aikuinen poikani, joka opiskelee sosionomiksi, sanoi asian kuullessaan, että miten voi olla näin, että yhtäkkiä kolmeen viikkoon avustaja ei tulekaan. Mitäpä tuohon sanoisi; Welcome to the real world😊 Joten nyt meillä ei siivota, ei järjestellä, ei tehdä mitään, mikä ei ole välttämätöntä. Ruoka on saatava nuorimmaiselle ja pyykit ehkä välillä pyöräytettävä; muuten kaikki muu saa olla. Niin ja kissat täytyy ruokk...

                             Suurin työ oli tehtävä henkisesti silloin, kun tajusi, että ei enää selviäkään kotona ilman avustajaa. Kun omat voimat eivät riittäneet ja huomasi, että myös läheiset alkoivat väsymään, oli alettava miettimään, olisiko apua tarjolla. Piti miettiä, miltä tuntuisi, että joku toinen tulisi tekemään sinun työsi omassa kotonasi ja osaisiko tämä toinen tehdä niin kuin sinä toivot ne tehtävän. Entä miltä tuntuisi olla avuttomana huonovointisena ja sen näkisi joku muu kuin omat perheenjäsenet. Mutta kun siitä pääsi yli, asia oli selvä. Silti alkuaikoina minusta tuntui ihan kamalalta, että minä makasin sängyssä, kun avustaja imuroi vieressä. Olihan se ihan absurdi tilanne, kun koin, että olen kuitenkin sen ikäinen, että minun pitäisi pystyä nämä itse tekemään. Mutta kun on tarpeeksi huono olo, ei sitä enää reagoikaan, että joku toinen ne tekee...sitä on vain kiitollinen.  Siinäkin oli ope...