Tekstit

Näytetään tunnisteella Neulemaraton merkityt tekstit.

Laiska se töitään luettelee

Kuva
Sanoo suomalainen sananlasku, mutta nyt on hieman pakko luetella tai ainakin tarkastella, mitä sain maaliskuussa aikaiseksi. Ihan siksi, että tämän viikon projektit menivät ihan mönkään ja suunnitelmat uusiksi. Aloitin PerennaKALin, jossa neulottiin Heini Perälän suunnittelemat ihanat sukat, mutta minulla tuhraantui aikaa sopivien lankojen löytämiseen ja lopulta meni täysin hermot sukkiin. Mikään väri ei mielestäni sopinut ja lankakin alkoi olla jo aika haperoa purkamisten jäljiltä, joten pelastin, mitä pelastettavissa oli ja jätin sitten haikein mielin tämän projektin kesken. Aloitin myös neulemaratonin, mutta koska aikaa oli jo kulunut liikaa, kaikki neulehaasteet laahasivat ainakin päivän perässä, joten sekin nyt sitten loppujen lopuksi jäi vähän puolitiehen. Lasken nyt kuitenkin viikon aikana neulomani metrit ja vielähän sitä ehtii, kun viimeinen päivä on vasta huomenna😅 Meillä oli sitten myös Taco-tyttökissamme vuorokauden karkureissulla ja sitä etsittiin oikeasti kissojen ja koi...

Neulemaratonin saldo

Kuva
Miten se on aina, kun pitäisi jotakin tehdä tai mitata, mitä yleensä tekee todella paljon, niin mitattaessa et saa mitään aikaiseksi. Näin ainakin tuntuu nyt. Juuri tällä viikolla poikani oli avustajanani ja otimme tavoitteeksi hyllyjen päällisten imuroinnit, vaatekaappien siivoukset ja ikkunoiden pesun. Tätä olemme jatkaneet tälläkin viikolla. Voisinhan minä istua ja neuloa, mutta tottakai olen osallistunut ja neuvonut tyyliin; ota vielä tuolta ja ota tuolta kunnolla, joten neulomisaika on lyhentynyt huomattavasti normaalista.  Mutta mukavaa oli tämä, että tuli aloittaneeksi keskeneräisiä ja aloitin uudestaan yhden kesäpuseronkin, johon jo aikoja sitten olen langat ostanut. Mitäs minä sitten neuloin? Kesäsukkia tein muutaman ja ohjeenkin kerkesin väsätä näistä Lankajengiin. Näitä teen nyt erivärisinä versioina taasen muutaman lisää.                             Tämän villatakin aloitin kyllä kauan sitten, en edes...

Neulemaraton 15. - 21.2023

Kuva
Enpä ole aikaisemmin osallistunut neulemaratonille, mutta kun tällainen info pläjähti silmille instagramissa tänä aamuna, piti ruveta ottamaan selvää, mikä se tämä on. Sen verran kivalta kuulosti. Laitanpa luvallisen kuvakaappauksen tähän, mitä pitää sisällään.                      Tähänhän voi osallistua laajemmastikin, jos haluaa, mutta minä ajattelin ihan mielenkiinnostakin vain laskea, paljonko metrejä tulee neulottua viikon aikana. Näin äitienpäiväviikonlopun jälkeen kylläkin on hieman puhti pois ja täytyy ottaa rauhallisesti, mutta sehän ei onneksi tarkoita päivää ilman lankaa ja puikkoja😅👌🧶 Kuvan sukat on tehty aikaisemmin, nyt vasta sain pääteltyä ja otettua kuvaa, joten nämä eivät osallistu maratonille. Nämä on tehty Drops Nordista ja tästä palkkiraidoituksesta, josta nyt erityisesti pidän tällä hetkellä. Jotenkin värityksestä tulee mieleen Trio-jäätelö; suklaata, mansikkaa ja vaniljaa🍦🍫🍓         ...