Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on lokakuu, 2021.

Joulunpunaista ja vähän muutakin

Kuva
 On se vaan aina yhtä ihanaa odottaa tilaamiaan lankoja ja sitten aukaista paketit ja katsoa mitä tuli😁 Heti niinkuin ei tietäisi ja kaikki olisi aivan ylläriä. Ja ylläriltähän se tuntuu nostella niitä lankakeriä laatikosta ja iloisesti yllättyä, että Ai, tilasinkos mä tämmöstäkin!😅😅 No nyt on kuitenkin lankakasaa toisensa perään ja tähän aikaan on mukavaa, kun voi tilata tuota joulunpunaistakin. Voisihan sitä tilata milloin vain, mutta minä innostun tuosta punaisesta vain näin ennen joulua. Sitten sitä innostuu tuosta punaisesta oikein kunnolla ja ajatuksissa on vain erilaiset sukat, mitä voisi punaisesta tehdä…                      Tällä kertaa tilasin Novitan Nallea, seiskaveikkaa ja Dropsin Nord-lankaa. Tuota viimeksimainittua vain siksi, että oli puoleen hintaan ja piti varastoon tilata. Aina silloin, kun saa halvemmalla👍                       Ja jos oikein tarkasti katsotte viimeistä kuvaa, voitte havaita meidän uusimman perheenjäsenen…toisen niistä. Myöhemmin laitan kunnon k

Pitkät kirjoneulesukat kukkateemalla

Kuva
Minulta toivottiin Niina Laitisen Metsäretket-tyylisiä sukkia, mutta enhän minä nyt niitä alkanut kutomaan. Tilaamaan ohjeita ja myymään eteenpäin, joten yritin tehdä itse samantyylisiä ja sitten kysellä kelpaavatko. Koitin katsella alkuperäistä sukkien kuvaa ja miettiä, mikä niissä on se pointti ja mikä on niinkuin se punainen lanka, mutta onhan se vaikea päästä toisen pään sisään. Joten päätin hyödyntää vain samaa väritystä ja suunnitella ja sommitella kuviot ihan itse.  Lopputuloksena tuli aikamoinen sekamelska kuvioita, mutta kukkakuvio oli kuitenkin se pääasiallinen teema, jota toistin erilaisilla kukilla. Kukat punaisella, kaikki muu vihreällä. Tai ainakin melkein... Nilkkaan päätin kutoa tämän itsesuunnittelemani kukan, jota olen käyttänyt aikaisemmin Kukkasukissa. Hieman lyhyempivartisena tällä kertaa... Jalkaterässä on myös itsesuunnittelemani kukkakuvio. Lankana näissä on käytetty Novita Nallen puhtaanvalkoista ja kuviot ovat Gjestal Maija-lankaa. Siitä valikoimasta löytyi mi

Räsymattosukat jämälangoista

Kuva
No enhän minä saanut paria tehtyä yhdelle yksiparisukalle ja se ei oikein tarkemmin katsottuna enää miellyttänytkään silmää, joten purkuun meni😅 Ja sitten olikin kasa lyhyitä jämälankoja… Sen verran alkoivat langanpätkät kiusaamaan, että ajattelin heti kutoa niistä sukat. Ihan räsymattotyyliin ja väriä toisen perään. Koitin jonkin verran laittaa värejä samoihin kohtiin molemmissa sukissa, mutta en liian tarkaksi kuitenkaan ruvennut.                      Ihan kivat sukat näistä tuli, vaikka ovatkin tehty ns. lennossa😁 Lankana on ollut Novitan seiskaveikka.                     Päättelytyö tällaisissa sukissa ei koskaan ihan herkkua ole; se taitaa olla se aikaavievin osa-alue. Mutta sitten kun se on tehty, tietää tehneensä jotakin;)                       

Syksyn sävyissä säärystimet ja nilkkasukat

Kuva
  Nyt tuli kyllä niin syksyistä ja jotenkin ihan vahingossa! Olin ajatellut tehdä vähän jotain muuta tästä Novitan Korpilangan keltakirjavasta, mutta sitten olivatkin keltainen ja oranssi ihan käden ulottuvilla ja päätinpä ottaa nekin mukaan tähän kudontaan. Olin ajatellut tehdä ihan vain räsymattosukat kirjavasta ja harmaasta, mutta siinä kutoessa tulikin mieleen, että teen jotakin kirjoneuletta väliin. Syksyiset värit tekivät sen, että jonkinnäköisiä lehtiä piti kutoa.             Pitkät sukat piti kutoa, mutta kesken kaiken tulikin mieleen, että teen säärystimet ja niille pariksi ihan vain nilkkasukat. Näin voi käyttää jompia kumpia tarpeen mukaan eikä tarvi koko sukkaa ottaa pois, jos vaikka jalkaterälle tulee kuuma tai toisinpäin. Vähän itseänikin ajattelin tässä, kun minä olen tällainen vaihtolämpöinen ja edestakaisin laitan sukkia jalkaan ja sitten taas pois, kun lämpeneekin liikaa😅                            Ja vielä kuvausta varten syksyistä lamppuköynnöstä, josta lamput oliv

Runsaudenpulaa

Kuva
Nyt ehkä voisi sanoa, että lähti vähän lapasesta tämä Secondsock-syndroomakin…. En siis ole ollut toimettomana, vaikka en ole vähään aikaan tänne päivittänyt mitään, olen kutonut sukkaa. Ja tosiaan yhtä sukkaa kerrallaan😅 Minulle kun tämä kutominen on ennenkaikkea itseni toteuttamista ja ajankulua mielekkään asian parissa, joten kun tulee idis jostakin, mitä haluaisin kokeilla, se pitää sitten tehdä. Ja kun eihän sitä saa selville kuin kutomalla, onko idea toteuttamiskelpoinen, se on sitten kudottava. Mutta toisaalta, siihen ei tarvitse kutoa kuin yksi sukka tietääkseen sopivatko suunnitellut värit ja kuviot, joten toinen sukkahan menisi sitten jo puurtamisen puolelle. Mutta nyt olen antanut itselleni aivan luvan heittäytyä vallattomaksi ja tässä on tulos! Kuka näille nyt enää jaksaa paria tehdä🙄                      Onhan tässä tietysti ollut kaikenlaista mietittävää; nuorimmaisen uuden open kanssa viestittelyä ja arviointikeskustelua teamsin kautta, uuden avustajan hakemista ja ope