Tekstit

Näytetään tunnisteella pipo merkityt tekstit.

Syksyksi pipoja ja huiveja

Kuva
Minähän tilasin tässä vähän aikaa sitten ison satsin Dropsin lankoja; Nordia, Alpacaa, Kid-Silkiä ja vielä vähän lisää Floraa ja Alpaca Silkiä. Olivat siis tarjouksessa ja oli ihan pakko sortua tilaamaan😇 Ensimmäiseksi halusin tehdä näitä pipoja, joita tein jo viime keväänä ja joihin löytyy ohje  täältä Sitten tein kaulahuiveja, joihin oli ohje Drops Designin sivuilla ja yhdistelin vähän kahdesta ohjeesta. Ja sitten tietysti innostuin, että kaulahuiveista piti saada pipoille kaverit; siksi tilasin vähän lisää lankaa, että saatiin samansävyisiä. Lankaa on vielä jäljellä runsaasti, joten ehkä kotisukkia nyt seuraavaksi. Viime vuonnahan olin mukana myymässä neulomuksiani Jukkolanmäen navetanvintin Joulumyyjäisissä. Nyt olin jo vähän ajatellut, että ehkä en jaksa tänä vuonna raahautua sinne ulkoilmaan seisoskelemaan ja kun aina jonkun pitää minua sinne kuskata (30km mennen tullen), mutta kuinkas kävikään. Laittoivat sieltä päin sähköpostia haluaisinko osallistua ja minähän innostuin h...

Vielä kerran kevätpipo ja ohje siihen

Kuva
Laitoinkin näistä kevätpipoista aikaisemmin kuvaa, mutta tällä kertaa laitan ohjetta näihin, jotta itsekin jatkossa muistan, kuinka olen tehnyt. Muistin, että olin johonkin kirjoittanut, mutta kun ohjetta eilen kysyttiin, eihän sitä ollut missään. Varmaan ensi keväänä löydän sen jonkin vihon takakannesta tai tarralapulta tai…tulipa mieleen, että hyvinkin voi olla jossakin tarralapulla😅 No mutta, tässä kuitenkin simppeli ohje: Lankana Drops Nord ja menekki yksi 50g kerä. Puikot 3 pyöröpuikot (40 cm) ja 3 sukkapuikot. Luo 136 s pyöröpuikoille ja neulo sileää oikeaa, kunnes työ on 18 cm. Aloita kavennukset. Ne tehdään neljässä kohdassa ja joka kavennuskerroksella työstä vähenee 8 s yhteensä. Neulo * 31 s oikein, tee kaksoiskavennus*, toista * - * koko kerros. (kaksoiskavennuksesta ohje tämän ohjeen jälkeen) Neulo 1 krs sileää oikeaa. Neulo * 29 s oikein, tee kaksoiskavennus*, toista * -* koko kerros. Neulo 1 krs sileää oikeaa. Jatka kavennuksia näin; joka kavennuskerroksella välisilmukoi...

Välipäiväpuuhasteluja

Kuva
Joulu oli ja meni ja hyvä niin. Meillä isäntä oli sairaana, joten joulun valmistelut jäivät pääosin minun harteilleni ja nyt alkuviikko onkin sitten toivuttu. Onneksi aikuinen poikani oli myös lomalla ja hän auttoikin minua parhaansa mukaan. Hänhän on muutenkin henkilökohtainen avustajani aina silloin, kun vakituista avustajaa ei ole saatavilla ja minkä opiskeluiltaan ehtii. Nyt syksyllä otin joulun tilaustöitä vastaan ja melkein kaikki ehdin saada valmiiksi. Ystäväni neulomukset sain luvan kanssa jättää näille välipäiville ja suoraan sanoen olisi pitänyt jättää ne vielä myöhemmin tehtäviksi. Tämä minun aivotoimintani kun ei palaudukaan ihan hetkessä, joten näiden lapasten kanssa tein kaikki mahdolliset virheet, mitä voi kuvitella🙄                                                              Päätinkin, että jos alan tähän, että otan ...