Makkarapipo ja simppeli ohje siihen
Se oli jokin elokuva, missä näin tällaisen makkarapipon. Ja taisi olla vielä kesäaikakin elokuvassa, kun pipo oli päässä. Yhtään en muista, mikä elokuva, mutta pipo jäi mieleen😅 Katselin siinä tarkasti, miten pipo oli tehty ja koitin painaa mieleeni. Aika hyvin muistin, mutta tietysti sitä joutui sitten miettimään silmukkamäärää ja pituutta ja kavennuksia. Pipo on tehty Dropsin merino extra finesta ja 4 pyöröpuikoilla ja lopussa sukkapuikoilla. Silmukoita 84 ja alkuun 3 oikein ja 3 nurin koko kerros. Tällaisia kerroksia yhteensä 15. Sitten tein 5 krs sileää oikeaa ja 4 krs nurjaa. Näitä tein yhteensä 7 kertaa (näitähän voi lisätä oman maun mukaan) ja sitten seuraavalla sileällä kerroksella aloitin kavennukset. 1 sileä oikea kerros. Seuraavalla kavensin seuraavasti: 4 oikein, 2 oikein yhteen. Koko kerros näin. Vielä 2 kerrosta sileää oikeaa, yhteensä siis 4 kerrosta. Väliin 4 kerrosta nurjaa ja kavennukset taasen sileän neuleen aikana. Tällä kertaa vain 3 oikein, 2 oikein yhteen k...