Kirjoneulelapasia ja vähän pipojakin
Olen tässä nyt muutaman kuukauden ollut nuorimmaiseni jääkiekkojoukkueen rahastonhoitajana, parisen vuotta luokankin leirikoulun rahastonhoitajana. Vaikka pidänkin tästä hommasta ja siitä, että voi edes jossakin olla hyödyksi, huomaan että vointini ei oikein tykkää tästä. Monta päivää viikossa menee migreeniä pukatessa ja yleisessä oksettavassa olossa. Kun silmissä vilisee sahalaitakuviot eikä muutenkaan oikein tahdo nähdä, ei sitten oikein enää pysty muita laitteita katsoakaan. Vaikka yritän tehdä pienissä osissa ja vain vähän aikaa koneella, alkavat oireet kuitenkin. Mutta vielä en luovuta; buranaa nassuun ja nukkumaan sitten, kun ei vain pysty.
Siihen nähden olen ihan siedettävän hyvin saanut näitä lapasia ja pipoja tehdyksi. Mutta enemmän olisi, jos ei niin monta päivää olisi mennyt hukkaan.
Miksi tätä nyt stressailen? No varasin pöydän Jukkolanmäen Navetanvintin Joulumyyjäisistä kolmeksi päivää ja pitäisihän sitä olla jotakin myytävääkin. Viime vuonna en jaksanut mennä tuonne, mutta edellisvuonna olin siellä kylmätilassa navetan ylisillä tai jossakin. Tänä vuonna otin riskin ja varasin pöydän sisältä lämpimästä. En vain millään enää näe itseäni siellä ulkona jäätymässä, kun ei edes istua tarkene. Päätin että ennemmin kuolen hajusteisiin kuin kylmyyteen😅Joten joulukuun 12.-14. päivinä olen myymässä neulomuksiani, jos luoja suo niin sanoakseni.
Mitäs muuten tykkäätte näistä lapasista ja pipoista? Voisikohan mennä kaupaksi?🤔
Kauniira neuleita ja paljon. Hyvä kun varasit myyntipaikan lämpimästä. Sinne ne asiakkaatkin hakeutuvat.
VastaaPoistaMigreeni on hankala. Vain pimeä ja lepo auttaa
Kiitoksia🥰Joo migreeniä vastaan on turha taistella, sitä on vain levättävä kaikessa rauhassa.
PoistaKauniita kaikki! Olet saanut aikaiseksi niin oman näköisesi tyylin noissa suunnittelemissasi malleissa ja värikirjoissa. Tunnistaa instassakin jo, ennen kuin näkee kenen julkaisu.
VastaaPoistaOn se jännä juttu; minä en vieläkään tiedä mikä on minun tyylini😅🫣Kyllä minä muiden tyylit tunnistan, mutta omissa tuntuu että ei ole mitään yhdistävää tekijää🫢
PoistaTodellakin voisi! Lapasista 4, 8 ja 13 väriyhdistelmät on mun suosikit. Kauniita kyllä kaikki!
VastaaPoistaKiitoksia ja kiva kun löytyi suosikkeja👍😊
PoistaIhan varmasti menee kaupaksi, niin kauniita kirjoneulelapasia ja neuleita😍Olet sinä sisukas sissi, täytyy sanoa. Menestystä myyjäisiin ja jaksamisia! 8, 2 ja 12 ovat minun suosikkeja🧡👍🏻Mukavaa viikonloppua!
VastaaPoistaKiitoksia🥰Pitää yrittää aina, kun jaksaa👍Ja mukavaa viikonloppua sinullekin!
Poista