Neulejumi




 Minä en oikeasti tiedä, mitä on neulejumi, joten luulen, että minulla ei ole sitä vielä koskaan ollut. Mutta tiedän, mitä on neulejumi johtuen ME-sairaudesta (energiattomuudesta) ja sellainen minulla on nyt ollut reilun viikon.

Maanantaina en päässyt sängystä ylös, mutta onneksi oli avustajapäivä, joten ruokaa saatiin. Pitkin viikkoa on migreeni hätyytellyt silmien sahalaitakuvioineen ja päivät menneet pakollisessa huilaamisessa ja buranaa napsiessa. Tietysti tähän minulla kuuluu suolisto-ongelmat ja koko kropan turvotus, mutta pahinta silti on aivojen toimimattomuus. Jota en siis itse edelleenkään tajua, ihmettelen ja tuskailen miksi en osaa valita edes simppeleitä värejä seuraavaan projektiini. 



Ja tietysti kirsikkana kakun päällä näissä hetkissä minä sitten aina yritän suunnitella jotakin uutta ja eihän se tietenkään onnistu. Muutaman päivän päästä voin ehkä tajuta, että en taida olla vielä siinä kunnossa ja sitten alkaakin tuskailu että kauanko tässä nyt pitää oikein muka ottaa rauhallisesti eli milloin sitten aivot ovat palautuneet.😅Eli olen oikein mukavaa seuraa tällaisina aikoina😇


Eilen illalla oli sitten huipentuma viimein tälle kaikelle, kun kroppa oli niin turvoksissa sisäelimiä myöten, että oli oikein vaikea hengittää, mutta osasin epäillä olon kohta helpottavan, kun yön sain hypätä vessassa, kun turvotus viimein laski.

Tänäaamuna on vihdoin parempi olo ja voin todeta taasen selvinneeni. Mutta nyt pitäisi osata olla innostumatta liikaa ja säästää sitä energiaa huomisellekin. Helppoa kuin heinänteko🫢🥳 Ehkä lähipäivinä minulla olisi jotakin valmista neulomusten suhteen, toivon niin.

Kuvat ovat käsityöhuoneestani neulejumin ajoilta, kun kaikki pitää olla esillä ja lankatukkoja syntyy, kun kudotaan ja puretaan🤪

Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Fairisle-sukat naiselle ja miehelle

Simppelit Säärystimet

Sadonkorjuusukkien ilmainen ohje