Jotakin minusta
Tässähän tämä on, "studioni", jonka nojatuolissa vietän suurimman osan aikaa päivästäni.
Syön aamupalan, kudon ja kuuntelen musiikkia sinisessä nojatuolissani. ME-sairauteen kuuluu tämä oire; pystyasennon säilyttämisen vaikeus, ja siksi tuolissa tulee olla sopiva kaltevuus, jotta saan nojata yläkroppaani ja myös tukeutua käsinojiin. Myös ortostaattinen intoleranssi vaikuttaa siihen, että jalat täytyy pitää koko ajan rahin päällä, jotta verenkierto riittää päähän asti.
Ennen kudoin suuritöisiä neuleita; puseroita, villatakkeja, jopa mekkoja. Nyt kognitiiviset ongelmat rajoittavat mitä pystyn tekemään. En pysty ajatella mitään isoja kokonaisuuksia ja aivoni rasittuvat liikaa isoista töistä. Ja koska joudun tukeutumaan käsinojiin, isot puikot kolisisivat koko ajan niihin, joten pienempiin töihin oli siirryttävä.
Siksi kudon sukkia...sukkapuikoilla.
Alkuun aloitin ihan perus villasukista. En ollut varmaan koulun käsityötuntien jälkeen yrittänyt sukkaa kutoa, joten vähän piti ohjeita tarkistaa ja kokeilla eri vaihtoehtoja.
Isoin työ taisi olla kantapään silmukoiden poimiminen niin että ei jäisi inhottavia aukkoja joka kohtaan, mutta monen yrityksen kautta opin sen, mikä tyyli sopii minulle...
Pitkään tein erilaisia perussukkia. Katselin netistä kuvia kauniista kirjoneulesukista ja vaikka mistä pitsisukista ja ajattelin että tuollaisia en koskaan ala kutomaan. Eräänä päivänä vertainen; samaa sairautta sairastava ystävä, jonka kanssa joka päivä kirjoittelemme kuulumisia ja mietteitä, heitti ilmaan että hänelle kyllä kelpaisi pitkät kirjoneulesukat. Varsinkin kun villasukkia joutuu koko ajan käyttämään kun veri kiertää huonosti ja aina on jaloille kylmä. No eihän tällaisesta voi kieltäytyä ja aloin lämpenemään ajatukselle että itsekin kokeilisin tehdä kirjoneulesukkia.
Ja tällaiset tein ystävälle...
Kukat on tehnyt toinen ystäväni. Häneltä kun tämä virkkaaminen käy laatuun.
Tuli sitten tehtyä muutama muukin kirjoneulesukka. En enää tiedä montako paria olen tehnyt;)
Ja mitään eläinkuvioita tai muitakaan missä on pitkiä langanjuoksuja ja hyppäyksiä en kyllä alkaisi tekemään, sama kuka pyytäisi. Niinpä niin...
Nyt olen aloittanut uuden genren; Jääkiekkosukat, mutta niistä seuraavalla kerralla...
Hei Irene. Olihan ihanaa kun aloitit blogin.
VastaaPoistaMielenkiinnolla odotan sinun päivityksiäsi.
Kaikkea mukavaa sinulle päivään. ❤️❤️💪💪👍👍
Kiitoksia ja mukavaa päivää sullekin! <3
VastaaPoistaMuistahan seurata blogia jatkossakin.
Mukavaa päivää sulle.
VastaaPoistaMukava tutustua😊
VastaaPoistaKauniita sukkia myös.
Täältä löytyi mukava blogi, jäin lukijaksi 🤍
Olipa kiva että jäit lukijaksi ja toivottavasti jatkossakin löytyy kiinnostavaa luettavaa ja mieluisia sukkakuvia...
PoistaIhana blogi sinulla ❤️
VastaaPoista