Kukkaiset kirjoneulesukat Novitan Horisonttilangasta





Näistä piti tulla leveämpipohkeiselle mukavat sukat. Näistä tuli ns. normaalipaksuiselle, kapeanilkkaiselle ja kapealestiselle henkilölle sukat😅 

Laitoin silmukoitakin omasta mielestäni ruhtinaallisesti enemmän kuin perinteisen 64 silmukkaa, kun resorissa on 68 ja muuten sukassa on 72 silmukkaa. Mutta tuo Pinterestistä löydetty kukkakuvio vaan kiristää niin paljon, vaikka löysäsin langanjuoksuja vähän väliä.


                          


Muutenkin tämä Novitan Horisontti-lanka ei päästänyt minua helpolla. Kokeilin vaikka mitä kerrosrivinousuja, sydänkuvioita ja yksiväristä kaveriksi, mutta ei tullut hyvää. Siis ihan ok, mutta ei miellyttänyt minua tällä kertaa. Joten, kun päätinkin vaihtaa kirjavan langan pohjaväriksi ja valkoisen kuvioväriksi, huomasin, että se on ainut tyyli, mikä nyt menee läpi minulle.


                           


Mutta en innostuksissani testannut sukkaa ennenkuin olin kutonut jo nilkkaan asti ja en enää millään raaskinut tätä purkaa. Jos saan tälle parin joskus tehtyä, voisinpa vaikka laittaa nämä arpajaislahjaksi, jahka keksin mikä olisi arpajaisten tehtävänä🤔😁


                               

         




Kommentit

  1. Nätit! Joskus värit vaan haastaa, kuten juuri meneillään olevissa sukissani. Jos laitat arvonnan, niin varmasti osallistun!
    Aurinkoista keskiviikkoa! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia ja samoin sinulle! Enää ei tarvi kuin toinen sukka saada valmiiksi ja arvonnan aihe keksiä👍😅

      Poista
  2. Kaunis kuvio ja värit tukevat hienosti toisiaan. Kirjoneuleessa on juuri se vaikeus, ettei tule liian kireää. Itsekin olen kirjoneulesukkia ja -lapasia harjoitellut, mutta jos liikaa yrittää, niin tulee taas liian löysää. Vielä en ole oikeaa tapaa löytänyt, eli kuinka tiukasti/löysästi pitää lankoja pitää, että tulisi tasaista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En tosiaan tässä huomioinut, että kirjoneuletta on koko sukka eikä vain pienempiä kokonaisuuksia. Joten lopputulos oli sitten hyvin kompakti sukka😅

      Poista
  3. Minulta ehtii aina unohtua, että sinulla on tämä yhden sukan meininki :) Yllätyin taas lopussa, kun mainitsit tekeväsi vielä toisenkin :)
    Ainakin tuo vaalea näkyy kauniisti kirjavalta taustalta ja kuvio erottuu.
    Minua ei nyt ole yhtään kiinnostanut kirjoneulejutut, kun olen "jumissa" näiden lapasten kanssa. Lapasten, joita kukaan ei ole edes pyytänyt...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinä kuitenkin saat molemman käden lapaset tehtyä ja vielä monta paria👍👍 Se on tämä kun tekee sukkia ei-tarpeeseen, niin ei millään kiinnosta tehdä toista😅😅

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Sadonkorjuusukkien ilmainen ohje

Mustavalkoiset Unikkosukat

Varpu-sukat eri väriyhdistelmillä