Kirjoneulelapaset
Ensiksi piti kutoa ihan peruslapaset, että muistui mieleen, miten niitä oikein edes tehtiin. Ja koska lankaa edelleen jäi, piti kutoa myös peruspipo. Ja koska lankaa vieläkin jäi, pipoon kunnon tupsu tehdä. Ja koska lankaa edelleenkin on jäljellä, ehkä teen vielä pienemmän tupsun ihan kokeille.
Nämä kirjoneulelapaset on kudottu Dropsin Karisma-langasta ja jo poistuneesta Novitan Nordic wool-langasta. Onneksi sain myös nämä langat käyttöön, kun en ole keksinyt mitään näistä. Ehkä ihan simppelin pipon voisin vielä tehdä kaveriksi lapasille…🤔
Nyt muistankin, miksi en kauheasti tykkää lapasia tehdä; se on se peukalon kutominen. Kantapään kutominen villasukassa ei ole mitään verrattuna lapasen peukaloon. Yleensä kudon liian pienen ja sitten ne reiät, mitkä jää sivuihin😬😬 Nyt katsoin oikein ohjeen, paljonko silmukkamäärä pitäisi peukalossa olla; 2/3 yhden puikon silmukoista👍 Näissä lapasissa sain nyt suht hyvin reiät umpeenkin, mutta kyllä siinä sai yksi tai kaksi silmukkaa kutoa yhteen ja kiertäen oikein takakautta…
Hyvin suunniteltu kuvio; ei tule pitkiä langanjuoksuja. Oikein kivan malli.
VastaaPoistaKiitoksia ja sitä aina mietinkin, että ei tulisi pitkiä langanjuoksuja:)
PoistaSuurin piirtein sama ajatus minulla: peukalot ovat syvältä ja kantapäät ihan mukavia 🤭
VastaaPoistaJust näin:)
PoistaMinäkin tykkään noiden lapasten kuvioista vaikka ei ne pipo & lapasetkaan käyttämättä jäisi. Paitsi, että haloo - on helmikuu ja joka paikassa vettä sekä jäätä. Nytkin sataa räntää...
VastaaPoistaLeppoisaa loppuviikkoa!
Leppoisaa loppuviikkoa sinullekin! Täällä ei vielä sada vettä, lähellä nollaa kylläkin, mutta oikein sopiva keli vielä:)
PoistaKomiat lapaset ja tyylikäs kuvio, jossa on joutunut ohjeruudukkoa silmäillä toisenkin kerran. Lapasista tuulee aina läpi ja niitä voi pitää vielä kylmimpien ilmojen jälkeenkin. Kylmillä olenkin pitänyt tuplia.
VastaaPoistaMinäkin tein ensin kokeilulapaset, ennen kuin aloitin palmikointia. Piti saada silmukat ja peukut haltuun. Kerään aina siihen peukun sivuun tuplasilmukoita ja neulon kiertäen, ei jää reikiä. Hätätapauksessa käytän päättelylankaa reikäkohdan päällä.
Totta että lapasista tuulee aina läpi, jos sormikkaita pitäisi alla. Täytyy varmaan vielä harjoitella tuota peukaloa ohjeittesi mukaan, jos jonkinlaisen tyylin siihenkin saisi aikaiseksi:)
PoistaTodella hieno malli noissa suunnittelemissasi lapasissa 🤍 Tykkään kovasti 🤍 Samoin piposetti on hieno 🤍 Lapasten peukalontyven aukot saan minäkin umpeen noin kuin kirjoitit. Joskus jää jonkin verran aukkokohtaa. Ompelen ne sitten päättelyvaiheessa löyhästi nurjalta puolelta umpeen sillä langanpätkällä, joka peukalon aloituskohdassa jää.
VastaaPoista