Navetanvintin joulu XL




Minua puraisi nyt jokin myyjäiskärpänen, kun olin kesällä Porin Reposaaressa Neulepäivillä. Sen jälkeen olen seuraillut ilmoituksia, olisiko jossakin myyjäisiä, joihin minäkin voisin osallistua tämän monikemikaaliyliherkkyyden kanssa. Oli niin hieno tunne 7 kotona vietetyn vuoden jälkeen päästä ihmisten pariin, että en ihan heti halua siitä tunteesta luopua.




Täälläpäin on kyllä monenlaisia tapahtumia ja myyjäisiä ennen joulua, mutta kaikki ovat sisätiloissa ja paikatkin jo alkavat olemaan varattuja. Sitten bongasin tämän Navetanvintin Joulumyyjäiset, jossa myyjäiset ovat tosiaan entisen navetan tiloissa. Onhan täällä muitakin tapahtumia ympäri vuoden, että ei vain näitä joulumyyjäisiä varten ole kunnostettu.




Paikka on Lohtajalla, noin 30km päästä meiltä, että siinäkin mielessä vielä ihan siedettävä välimatka. Ei muuta kuin sähköpostia järjestäjälle ja muutama kuva tuotteistani lisäksi ja pääsin mukaan myyjäkaartiin! Nyt olen aivan innoissani ja pää surisee suunnitelmia, joita ei millään ehdi toteuttaa vajaassa kahdessa kuukaudessa. Mutta pääasia, että pääsen mukaan ja jouluiseen tunnelmaan. Vai miltä kuulostaa mainos!


 ”Navetanvintin Joulu järjestetään taas tänäkin vuonna. Maalaishenkistä ja aitoa joulutunnelmaa huokuvan navettamme ovet ovat avoinna joulukuussa kolme päivää perjantaista sunnuntaihin. Navetanvintti, alakerran Kellari ja Juhlanavetta sekä pihapiiri puetaan upeaan valoloistoon ja somistetaan jouluiseksi - tätä tunnelmaa et muualta löydä!

Aukioloajat 8.-10.12.2023: pe klo 16-20 la-su klo 12-16 Tervetuloa tekemään jouluisia löytöjä lähialueen käsityöläisten tuotteista ja paikallisista elintarvikkeista. Ihasteltavana on ainakin sisustus- ja lahjatavaraa, paperikoristeita, neulottuja lämmikkeitä, design-tekstiilejä kotiin, lapsille ja aikuisille, grafiikkaa, luonnonkosmetiikkaa sekä paljon muuta laadukasta sekä huolella ja maulla valittua. Saatavana on myös erilaisia tuoreita leivonnaisia sekä kotiin vietäväksi että paikan päällä nautittavaksi. Pöydät notkuvat muun muassa Jukkolan perinteistä joululimppua, tuoretta pullaa, erilaisia kakkuja ja runsaasti erilaisia herkuttelujuustoja ja muita Jukkolan maitotuotteita sekä esimerkiksi hunaja- ja marjaherkkuja joulupöytään. Kahvilassamme ja pihapisteillämme tarjotaan paikan päällä nautittavaksi leivonnaisten lisäksi muun muassa oman tilan maitoon tehtyä riisipuuroa sekä suolaisia herkkupaloja lämpimien juomien kera. Lapsille ja lapsenmielisille on rakennettu tunnelmallinen valoin ja ääniefektein varustettu joulupolku Jukkolanmäen Navetan ympäristöön. Joulupolku on ilmainen.”



Se voi olla, että jos jotakin tuolla tienaan, se menee sitten noihin syömisiin ja joulupöydän ostoksiin, mutta on se varmaankin sen arvoista😁
Enää tarvitsee miettiä, kuinka tuonne pääsen ja miten jaksan siellä olla, mutta sitä mietitään sitten myöhemmin.
Sain kuitenkin Citymarketin Mammuttimarkkinoilta lankaa; ihania vähän erilaisia sävyjä, joten nyt on mistä neuloakin sukkia.👍



Kommentit

  1. Tiedän tuon innostuksen tunteen sillä mietin itsekin että mihin voisin neuloa sukkia myyntiin :D Neuloin muutamat parit päiväkodin myyjäisiin ja ne kaikki meni kaupan ja nyt mielessä pyörii että mihin seuraavaksi :D

    Ihana kun olet innostunut myyjäisistä ja tulisin ihastelemaan kauniita sukkiasi ja lapasiasi jos olisi tuokin tapahtuma hitusen lähempänä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on tämä meidän paikkakunta, kun on kaukana kaikesta. Haluaa sitten pohjoiseen tai etelään, niin aina on välimatkaa vähintään 500km. Mutta onneksi on näitä myyjäisiä, mihin minäkin voin osallistua ja jos jossakin vaiheessa olisi jossakin etelämmässä Suomea:) Ja ulkosalla:)

      Poista
  2. Minäkin kysyin googlelta missä Lohtaja on ja totesin, että on vähän liian pitkä matka, muuten kyllä tulisin sinun kioskiisi ostoksille. Kiva, että löysit tällaisen tapahtuman, joka sopii sinulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen kyllä aivan innoissani ja kun olen jouluihmisiä, vielä mukavampaa päästä joulumyyjäisiin:) Jospa vielä joskus sitä pääsisi johonkin lähemmäksi ulkosalle myyjäisiin.

      Poista
  3. Mahtavaa, että olet saanut myyjäiskärpäsen pureman ja löytänyt itsellesi sopivia myyjäisiä! Asiakkaatkin ovat takuuvarmasti mahdottoman iloisia siitä 🥰

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan, että löytyy asiakkaita, jotka ovat kiinnostuneita neulomuksistani ja tulee mukavat myyjäiset:)

      Poista
  4. Kiva tunne, kun innostuu ja alkaa suunnitella :) Toivottavasti on paljon ihmisiä liikkeellä. Pistä kunnolla päälle, että et palellu. Minua alkoi hytisyttää jo heti ;)
    Sinulla on tuo värimaailma niin sinun näköisesi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onpas kiva, jos värimaailma on minun näköiseni:) Ja totta, että pitää kyllä ottaa selvää tuo lämpötila tuolla navetassa; vetääkö hirsien välistä vai miten tämä oikein on toteutettu. Toppavaatetta päälle, että ei tarvitse koko päivää palella!

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Sadonkorjuusukkien ilmainen ohje

Mustavalkoiset Unikkosukat

Varpu-sukat eri väriyhdistelmillä