Äänikirjojen maailma ja hieman kutomisestakin

Nyt aukenikin ihan uusi maailma; äänikirjojen maailma!

Olen usein miettinyt, miksi en koe hengenheimolaisuutta näille lauseille, kun mainostetaan neulomista/kutomista rentouttavana, meditatiivisena ja rauhoittavana asiana. Ja kuinka se ehkäisee masennusta ja pitää mielen virkeänä. Ehkä koska minulla se ei toimi minään tällaisena ja tajusin asian vasta kuunneltuani yhden kesken jääneen äänikirjan.

Minähän rakastan kutomista yli kaiken, se ei ole muuttunut miksikään ja siksihän minä olen sitä alunperin alkanut tekemäänkin. Mutta minulle se on rakas harrastus, jonka parissa saan toteuttaa mielikuvitustani. Tietysti nyt sairauden aikana siitä on tullut myös tapa unohtaa kropan tuskaisuuden ja eri oireet.

Mutta rentouttajaksi kutomisesta ei ole minulle; se toimii aivan päinvastoin minulla. Minä nimittäin mietin kutoessa koko ajan mitä voisin tehdä, mitä on tekemättä, uusia suunnitelmia tulee mieleen…suoraan sanoen kutoessa tulee kaikki asiat mieleen ja niitä pitää sitten miettiä ja pohtia ja suunnitella lisää. Eihän kuulosta mitenkään rentouttavalta! En ollut tätä hahmottanutkaan ennenkuin kuuntelin ensimmäisen äänikirjani.

Onko kutominen minulle sitten keino pitää mieli virkeänä ja ehkäistä alakuloa tai suoranaista masennusta? Taasen ei. Tottakai kutominen on mukavaa ja ihanaa, koska rakastan sitä, mutta kyllä minun mielenvirkeyteni ja elämänhimoni kumpuaa ihan muualta, elämänkatsomuksestani. Ei minun tarvitse mennä mihinkään luontoon tai kävelylle hakemaan mielenrauhaa tai voimaa, kyllä ne ovat jo valmiiksi minussa. Enkä tarkoita tällä nyt sitä, että kukaan muukaan ei saisi etsiä mielenrauhaa tai voimaa mistä haluaa, tämä on vain minun havaintoni minusta. En muutenkaan ole ihminen, joka kuvittelisin, että kenenkään pitää elää minun ohjeideni tai neuvojeni mukaan, jokaisen on etsittävä se oma tie.

Ei minun maailmani romahtaisi, jos en enää pystyisi kutomaan. Sekin on mietitty jo kauan sitten; sitten tehtäisiin jotakin muuta. Ja koska nykyään tekemiselläni ei tarvitse olla mitään päämäärää tai sinänsä merkitystä, se voi olla mitä vaan, mitä pystyn tekemään. Pystyn iloitsemaan kaikesta, mikä minua kiinnostaa ja toisaalta viihdyn oikein hyvin omien ajatusteni kanssa. Viime viikolla melkein hihkuin ilosta, kun kaivoin ruokatilauksen uumenista tilaamani WC- ja kylppäriliinat; limenvihreää ja vaaleanpunaista!🥰🥰

Lukeminen ei minulta enää onnistu; en hahmota kokonaisuutta, koska unohdan lukemani lauseet enkä myöskään voi lainata mitään kirjoja niiden tuoksun takia. Olen kuvitellut, että en enää pysty keskittyä kutomiseen, jos samalla kuuntelen äänikirjaa, mutta asiahan olikin ihan päinvastoin. Tietysti kutomisen pitää olla aika selkeää neulomusta, ehkä suunnittelu vaatii vielä ihan hiljaisuuden. 

Ensimmäinen kuuntelemani äänikirja oli Kristiina Vuoren Kesytön liekki. Alkuun ajattelin, että on pitkäveteinen, mutta huomasinkin, että luonto ja ruokakuvausten aikana pystyy helposti laskea silmukoita😅 Ja lopuksi huomasinkin jo odottavani, että pääsen pian palaamaan äänikirjan pariin. Täytyy tunnustaa, että niin rentouduin äänikirjan parissa, että huomasin jopa torkahtaneeni kutimet kädessä🤭

Vertaisystäväni mainitsi tästä  Saavutettavuuskirjasto Celiasta, jonka tarkoituksena on tukea yhdenvertaisuutta kirjojen lukemisen saralla. Jäseneksi voivat liittyä kaikki, joilla on ongelmia kirjan lukemisessa sairauden, vamman, lukihäiriön tai muun vastaavan asian takia. Ei muuta kuin hakemus kirjastoon (poikani kävi sen viemässä) ja sain tunnukset sähköpostiini. Nyt pitäisi sitten osata valita kaikista ihanista kirjoista, minkä kuuntelisi🥳

Tämän verran kerkesin tehdä vauvasukkia hyväntekeväisyyteen. Ensi vuonna sitten enemmän.

Aloituskuvan sukat piti tehdä äänikirjaa kuunnellessa🩷

Edit:

Ehkä yritän vielä selittää mitä kutominen minulle merkitsee ja sen voisi tiivistää englanninkieliseen lauseeseen; Knitting is a way of living. Kutominen on osa minua yhtä paljon kuin minun olemiseni, ei niitä voi erottaa toisistaan. Minä kudon koko ajan, olen aina kutonut. Tällä hetkellä kutomiseen tulee tauko vain, kun käyn vessassa tai teen jotakin pientä täällä kotona tai kun on PEM-päivä. Näin on ollut aina. 

Kutomiseen tuli väkisinkin muutaman vuoden tauko tuossa 2014 vuoden jälkeen, kun olin liian kipeä kutomaan. Käsittelin silloin jo sen asian, että ehkä en enää koskaan pysty kutoa. Ilo oli suunnaton, kun sain oikean lääkkeen, jonka avulla pystyin taasen aloittamaan. Silti tiedän, että stoppi voi tulla milloin vaan, mutta en mieti sitä sen kummemmin.

Kerroin aikoinani, että seurustelusuhteetkin ovat kaatuneet siihen, kun toinen ei ole kestänyt ainaista kutomistani. Ne ovat saaneetkin katketa, koska minua ei voi erottaa kutomisesta kuin elämä. Nykyinen mieheni ymmärtää tämän, on aina ymmärtänyt🩷

Tulipa syvällistä, mutta voiko tätä suhdettani kutomiseen muuten oikein selittääkään😁

Tässä minä 25-vuotiaana🥳 Itse tekemäni pusero päällä ja laskin tekeillä olevan kutimen käsistäni pakon edessä, kun piti kuva ottaa yhdessä vieraan kanssa🤦‍♀️