Tauko olisi paikallaan

Nyt on tapahtunut paljon ja aika tiheästi näin kroonisesti sairaan mittapuulla ja huomaan, että nyt on kroppa todella rasittunut. Mutta onneksi kalenteri on tyhjä nyt viikoiksi eteenpäin, niin saa ottaa aikaa palautumiselle.

Helmikuun lopuilla minulla meni tietysti hartaasti vaalimani vanhat silmälasit rikki. Minulla oli ollut pari päivää sellaista migreenin tyylistä päänsärkyä ja silmissä sahalaitakuvioista vilinää ja pyysin miestäni hieromaan niskoja ja yläselkää. Laitoin silmälasit lattialle viereeni, ehdin ajatella että ei ehkä kaikkein fiksuinta, ja samalla mieheni astui niiden päälle. Ensiksi ajattelin, että selviäisinköhän ilman laseja, mutta pakko se oli varata aikaa optikolle. 

Seuraavana päivänä sitten puolisokeana näöntarkastukseen ja silmälasien valintaan. Siinä on omat kommervenkkinsä, että siitä selviää, ei siitä sen enempää, mutta hauskaa meillä oli myyjän kanssa kehyksiä valitessa ja mittoja mittailtaessa. Lopulta lähdin liikkeestä kaksia silmälaseja rikkaampana (tai köyhempänä). Tarjous oli kahdet yhden hinnalla ja kun mies maksoi, niin kahdet tuli tilattua😇

Silmälaseja odotin rikkinäisillä optikon liimaamilla vanhoilla silmälaseilla lopulta 3 viikkoa, mutta eilen tuli sitten viesti ja tässä ne nyt ovat.😊 Toiset mustat metallisangoilla (en olisi koskaan kokeillut mustia, jos myyjä ei olisi ehdottanut) ja toiset tuollaiset tummanliilan kirjavat, joissa ihanan väriset sangat.

Tässä istuskellessa ja kutoessa tuli sitten mieleeni, pitäisikö minun vihdoinkin yrittää saada vanha pianoni viritettyä. Se on siirretty tähän käsityöhuoneeseeni ”pois edestä”, kun se oli täysin epävireessä ja kolme kieltä oli täysin hiljaisiakin. Luulin kielten olevan poikki, kun kosketin oli täysin äänetön sitä painaessa. Sanomattakin selvää, että ei sillä enää voinut soittaa. Ei minulla ole ollut sellaista vointiakaan, että olisin kyennyt, mutta nyt jotenkin aika oli kypsä ja halusin saada pianon vireeseen.

Laiton spostia netistä löytyneelle pianonvirittäjälle ja hän vastasikin heti ja sovimme ajan seuraavalle viikolle. Tiesin miehen olevan jonkin asteisesti näkövammainen ja sehän se vähän myös jännitti, että pitääkö minun jotenkin erikseen varautua tai auttaa vai onko hänellä kenties avustaja mukanaan. Ja sitten tietysti stressasi nämä hajusteelliset asiat, miten kestän, jos käyttää todella tuoksullisia tuotteita. 

Turhaan stressasin; tuli oikein reipas ja omatoiminen nuori mies valkoisine sokeankeppeineen ja hajusteettomana.👍 Ilmoitti, että hän oli tullut kävellen koko matkan kaupungista meille (noin 2,5km), joten täytyi hänen jotakin nähdä, ainakin ääriviivat. Mutta oli hienoa huomata, miten eri vammoista kärsivät ovat keksineet keinot selviytyä ja toimivat sen mukaan. Huomasin aika äkkiä, että en edes yrittänyt sotkea hänen järjestystään, kun laittoi työkalunsa tiettyyn paikkaan ja osasi ne myös etsiä siitä paikasta. Kerran autoin, kun ruuvimeisselit olivat lattialla liian kaukana ja hän joutui niitä käsillä etsimään kauan. Muuten meni kaikki pianon etupaneelien ja ruuvien irroitukset omatoimisesti ja kun alkoi sitten virittämään, annoin hänen työskennellä rauhassa. 

Kolme tuntia meni tämän pianoni viritykseen ja minua jo vähän hävetti, kun toinen joutui niin kovasti tehdä töitä tämän eteen. Piano on siis ostettu 1980 vuonna, ei koskaan viritetty eikä muutakaan huoltoa pahemmin tehty. Mutta hyvä uutinen; kielet eivät olleet poikki, vain jouset löystyneet, jotka hän vaihtoi näppärästi. Myös joitakin turvonneita taustahuopia sääti kuin myös puisia ”iskureita”. Kivasti myös selitti minulle, mitä teki, kun pitihän minun aina välillä käydä uteliaisuuttani kurkkimassa tilannetta.🤭

Entäs meidän säikyt sisäkissamme sitten. Jotenkin oli pianon ääniala sellainen ja ilmeisesti kissojen mieleen se pimputus, että sain koko ajan hätistellä kissoja pois virittäjän jaloista ja huoneesta. Oli aivan liian jännää, että olisivat malttaneet pysyä piilossa😅😅

Nyt soi piano heleästi ja kirkkaasti. Olen tietysti kokeillut sillä soittaa ja jalat ovat ihan maitohapoilla enkä meinaa päästä kävelemään. Niinkuin mieheni sanoi, että luulisi että kädet ovat väsyneet, mutta ehei, jalat ne kärsivät ME-potilaalla, kun minun pitää pitää itseäni istuma-asennossa näillä sairastuneilla lihaksilla. Mutta jos malttaisin pitää soittamisen korkeintaan puolessa tunnissa per päivä, jotta vointi ei liikaa huononisi. Helpommin sanottu kuin tehty😅

Täytinhän minä vuosiakin tässä välissä ja sain avustajaltani tällaisen ihanan hänen itsensä tekemän Kalat-rannekorun. Tässä on ihan vartavasten Kalat-horoskoopin mukaisia kiviä; jadea, ametistiä ja muuta en muistakaan. Mutta väritykseltään sopii myös minun itseni suunnittelemiin Kalat-horoskooppisukkiin🥰

Tulipa tässä nyt tekstiä, mutta vielä yksi kuva tekeillä olevasta kesähuivista. Tämä tulee itselleni kesäiltoja varten. Pastellisissa sateenkaaren väreissä🥳