YK:n vammaisten henkilöiden oikeuksien komitea
Ilouutisia kentältä!
Muutama aktiivinen vertaisjäsen on jaksanut tehdä töitä ME-sairaiden puolesta eikä ole lannistunut iankaikkisiin hylkäyksiin ja takapakkeihin ja nyt on YK:n vammaisten henkilöiden oikeuksien komitea hyväksynyt valituksemme Suomen valtiota vastaan ja aloittanut käsittelyprosessin!
Valituksena oli siis tämä, kun kaikkiin eläke- ja sairauspäivärahahylkyihin vastaus on aina sama; ”Ei ole mitään toimintakykyä alentavaa sairautta.”
Prosessiin kuuluu, että valtio antaa vastineensa komitean kysymykselle mahdollisesta vääryydestä valtion toiminnassa. Komitea tekee päätöksensä kaikkien vastausten perusteella ja vaikka komitean suositukset eivät ole oikeudellisesti sitovia, jokainen valtio on silti sitoutunut noudattamaan YK:n päätöksiä.👍
Prosessi voi kestää vuosia, mutta että YK on ottanut tämän asiakseen, on aivan upea juttu🩷
Jäämme siis mielenkiinnolla odottamaan Suomen valtion koottuja selityksiä😇
Tässä välissä tein ohjeen Säärystinsukkiin ja ohjehan löytyy Lankajengistä. Samalla ohjeella siis sukat ja säärystimet👍😊
Sitten onnistuin hajottamaan 15 vuotta vanhat silmälasini ja vaikka kuinka ajattelin, että pärjään ilman laseja, piti sitä kuitenkin lampsia optikolle näöntarkistukseen. Oli todella hyvää ja nopeaa palvelua Silmäasemalla; optikko oli ihana vanhempi nainen, joka ymmärsi elämästä ja teki tutkimukset tehokkaasti ja selitti samalla myös mielenkiintoisesti eri vaiheista. Ja mikä parasta, penkissä oli jalkatuet, että hieman sain jalkoja koholle, ettei pahoinvointi yllättänyt. Optikko kyseli myös sairauksistani ja tiedusteli, olenko eläkkeellä. Sanoin että muuten olisin, mutta kun en ole😅Eli Suomessa ei pääse eläkkeelle kaikilla toimintakykyä merkittävästi alentavilla sairauksilla, joten olen työmarkkinatuella oleva kroonisesti sairas ihminen. Mutta mutta; lopputuloksena kahdet lasit yksien hinnalla ja jännä nähdä, mitkä valitsimme yhdessä myyjän kanssa, kun enhän minä kunnolla nähnyt mitä sovitin🤭 Jospa näillä laseilla nyt selviäisi loppuun asti fiksusti vaihdellen laseja vaikka joka päivä, tai monta kertaa päivässä🥳👓
Onnittelut uusista silmälaseista! Ja siitä, että valitusasia etenee! Ihanan pirtsakat sukat ja rauhallisemmat säärystimet. Laskiaistiistaita!
VastaaPoistaNiin se oli tosiaan laskiaistiistai; meni vähän ohi, mutta jos sitä viettäisi vaikka laskiaisviikkoa😅👍Olen kyllä todella innoissani uusista silmälaseista, kunhan ne nyt ensin saan. Onhan se ihanaa kun näkee paremmin ja ovathan ne ihan tyylikkäätkin🥰
PoistaIhan mahtavaa että ilouutisiakin tulee! Ja sukat ovat niin kauniit ja keväiset :)
VastaaPoistaKiitoksia🥰Ilouutiset tällä sairauden saralla ovat kyllä aina mukavia yllätyksiä🥳🩷
PoistaHienoa, että asia on käsittelyssä! Ainakin se silloin etenee.
VastaaPoistaMinunkin pitäisi hommata uudet lasit pikkuhiljaa. Olen huomannut, että en oikein hyvin enää näe näillä useamman vuoden vanhoilla. Olen kuitenkin niin tykästynyt näiden köykäisyyteen, että pelkään, että en löydä yhtä hyviä sankoja.
Sukat ja säärystimet näyttää oikein hienoilta.
Kiitoksia🥰Minäkin ajattelin, että en löydä mitään kivoja tai hyviä uusia rillejä, mutta onneksi oli hyvä myyjä mukana valitsemassa. Tuli valittua sellaiset, joita en itse olisi osannut edes valita. Laitan kuvaa sitten👍😊
Poista