Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on elokuu, 2025.

Kukkien vuorokausi-sukat

Kuva
Sain idean tehdä kukkasukat vuorokauden eri ajalle ja näin syntyivät Kukkien vuorokausi-sukat. Tein ohjeen näistä Lankajengiin ja ohjeessa siis sukat neljälle vuorokauden ajalle;  Aamunkukka Päivänkukka Iltaruusut Yönkukka     Keksin näille jo englanninkieliset nimetkin, jos joskus saisin käännettyä ohjeen englanniksi tai jos joku haluaisi sen kääntää minulle englanniksi🫣 Nimi olisi Flowers of the day ja nimet sen mukaan; Dawnflower, Daybloom, Duskroses ja Nightbloom.  Nämä englanninkieliset nimet kuvastavat paljon paremmin sitä, mitä lähdin eri sukkien väreillä kuvastamaan. Onhan esimerkiksi Dusk Roses paljon kuvaavampi kuin Iltaruusut, mutta näillä nyt mennään😊 Kuvittelin, että kukkien keksiminen olisi ollut paljon haastavampaa, mutta ehkä olen piirrellyt näitä kuvioita ruutupaperille sen verran paljon, että nämä kukat syntyivät nopsasti. Sitten vielä oli värien valinta ja se lähti tosiaan englanninkielisistä nimistä liikkeelle.  Näitä tein kesän helteisimpä...

Joskus ei vaan onnistu😅

Kuva
Aloitin sitten tekemään vanhoista, kerran jo puretuista, puuvillalangoistani kesäpuseroita. Epäilin jo tehdessä, että lanka ei välttämättä tule riittämään ja eihän se riittänytkään tähän ensimmäiseen puseroon.  Tämä tehtiin sillä lailla, että aloitetaan helmasta tasona ja jatketaan pääntien yli päättämällä ja lisäämällä silmukoita ja siitä sitten taasen seuraavan helman kimppuun. Huomasin, että olin tehnyt toista puolta liian pitkäksi ja niinpä sitten kesken kaiken aloin purkamaan toisesta päästä, että sain lankaa toiseen päähän ja sitten tein toiseen helmaan resoria uusiksi. Tästä tuli sellainen ”heittopusero”, minkä voi heittää päälleen, jos toppi on vaikka liian vähän säähän nähden. Siinä sitten kuvatessa puseroa, huomasin, että eri lankakerät olivat eri värisiä, vaikka olivat kaikki samaa erää. Ilmeisesti olen säilyttänyt osaa auringonvalolle alttiina ja väri päässyt haalenemaan, joten tuli sitten tahattomia värierojakin puseroon. Ja kiva langanjatkekohtakin tuli keskelle puser...