Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on 2021.

Vuoden vikat; UudenVuoden Yö-kirjoneulesukat

Kuva
Palautumista joulusta, sitähän tämä viikko on ollut, mutta nämä sukat halusin tehdä silti. Ihan hissukseen aina vähän kerrallaan sen kummemmin suunnittelematta ja nyt on valmista.👍 Uuden vuoden yö vaatii tietysti tummansinisen pohjavärin, kun en mustaa halunnut. Kuviot ovat lumihiutaleita, raketteja, lumisadetta, säteitä tai mitä nyt ikinä tulee mieleen uuden vuoden yöstä. Näitten sukkien myötä Hyvää Uutta Vuotta kaikille ja tavataan taasen vuonna 2022!❤️🎇

Muisteluita menneestä vuodesta kuten asiaan kuuluu

Kuva
 Joulu on nyt vietetty ja saa valmistautua uuden vuoden vastaanottoon. Ensiksi kuitenkin hieman katsahtelua tätä vuotta taaksepäin ja mitä on tullut tehtyä kutomisen saralla.  Alkuvuosi meni pitkälti säärystimien parissa. Melkeinpä kyllästymiseen asti niitä väänsin, mutta niin vain taasen tekisi mieli kutoa säärystimiä.😅 Sitten olivat vuorossa nämä pakolliset Marimekon Räsymatto- ja Unikkokuvioiset sukkakokeilut. Kuin myös erilaiset automerkkisukat. Silmukointikin alkoi sujumaan ihan toisella lailla kuin ennen muinoin, kun en silmukoinut ollenkaan😅 Tämä vuosi oli Irzukoiden vuosi. Eli itsesuunnittelemiani sukkia syntyi ihan mukavasti. Sukkien nimen on keksinyt kuopukseni, joten sehän on pidettävä👍 Sitten tulikin kesä ja aikaa oli taas antaa mielikuvituksen viedä mukanaan. Silloin syntyivät värikkäät Juhannus-, Peru-, Islanti- ja Intia-sukat. Muutama muukin kokeilu näki päivänvalon. Kesällä selkeästi langaksi valikoitui Novitan Nallelanka. Syksymmällä kiinnosti taas siirtyä ...

Joulusukka-haaste

Kuva
 Tähän asti sain Joulusukkia tehtyä Joulupäivään mennessä; yksi sukka valmiina ja toista saa tehdä, heti kun innostaa. Onneksi aloitin kuitenkin toista heti tekemään, niin ei tunnu niin ylivomaiselta, kun jo pohkeen kavennuksissa menossa. Mutta itselleni sain kotisukat pääteltyä ja jalkaan. Nämä ovat Filcolana Arwetta-langasta eli merinovillaa ja alpakkaa, joten minäkin pystyn pitämään, kun eivät kutise jalassa.  Jouluaattona tuli syötyä ja kaikkea mahdollista ei-sopivaa, mutta ah, niin hyvää! Minä kun olen Fodmap- ja vhh-ruokavaliolla, niin joulun ruoat eivät kaikki oikein ole sopivia siihen. Mutta kinkkuhan sopii kaikkeen ruokavalioon😇 Ja itse kun päättää syödä, itse myös ne mahakivut kestää ja sen jälkeen on taas helpompi palata normaaliin ruokavalioon😅 Nyt on työn alla uutta suunnitelmaa sukkapuikoilla. Näitä olen mietiskellyt ja suunnitellut samalla, kun olen joululahjasukkia tehnyt ja kiva kokeilla, miltä näyttävät kuviot oikein kutoessa eikä vain paperilla. Jospa näis...

Vanhanaikaiset Joulusukat

Kuva
 Vanhanaikaisethan näistä nyt tuli, kun itselle tuli sellainen olo näistä ja oli kommentoitukin, että vanhanaikaiset juurikin👍😊 Mutta, valmiita eivät ole lähelläkään vielä. Montakos yötä jouluun nyt olikaan?🤪 Viikonloppuna piti ensimmäiset tortut vääntää, yhtäkkiä alkoi tekemään niin mieli. Olihan se toisaalta jo aikakin tälle joululle torttuja tehdä. Näitten malli oli jokin Puolikuu tai jotain. Jonkun blogista sain idiksen, mutta en muista kenen. Mutta kiva oli kokeilla toisella lailla välillä. Kuvan kun otin, huomasin, että olin laittanut jauhopuolen osasta taikinapaloista päällepäin, mutta ei onneksi makuun vaikuttanut

Joulusukkahaaste etenee

Kuva
Haaste itselleni ja etenee joka päivä ainakin rivin verran😅 En vieläkään osaa sanoa, miellyttääkö tämä väriyhdistelmä silmää, mutta nämä nyt tehdään. Näistä tulee ehkä mieleen sellaiset vanhanajan sukat, joissa ei väreillä koreiltu tai värit olivat himmeät ja luonnonläheiset. Jotenkin tuo pellava himmentää tuon joulunpunaisen, mutta ehkä ihan hyvällä tavalla kuitenkin…🤔 Laitanpa tähän vähän alun kuviokaaviotakin, jos joku innostuu samanlaisia kokeilemaan😊

Haasteena Joulusukat

Kuva
Otsikko ehkä hieman johtaa harhaan, mutta haaste on tosiaan itselleni😊 Halusin niin tehdä joulusukat Novitan Nallelangan pellavanvärisestä ja joulunpunaisesta, että pakko nyt vain nipistää aikaa näille.  Kuviona kuitenkin jo kerran aikaisemmin tehdyt Fair Isle-kuviot, silloin sukat olivat keltavalkoiset. Nyt hieman muutan jalkaterää helpommaksi, niin ehkä ehdinkin jouluksi. Päivitän tänne kuin myös IG:n puolelle miten homma etenee vai eteneekö…😅 Peukkuja saa pitää👍👍👍

Raidalliset villasukat

Kuva
 Näitä oli kiva tehdä🤗 Perussukat ja raidalliset, mutta raidat eivät ihan perinteisesti kuitenkaan. Ja värit ovat aika herkulliset! Lankana Novitan seiskaveikkaa yksiväristä Kaunokki nimeltään nro: 563 ja Novita Horisontti nro: 852.                           Ohjeen olen joskus löytänyt Yhteishyvän sivuilta netistä ja onneksi tulostanut sen aikoinaan. En tiedä onko tätä ollut ihan Yhteishyvän lehdessäkin, mutta netistä ainakin löytyy.                          Vaikka monenlaista kudottavaa nyt olisikin ja puikot saisivat tikuttaa yötä päivää, välillä piti ottaa tällainen väliprojekti ja vain nautiskella. Näitä sukkia voisi oikeastaan tehdä muutamat erivärisenä ja miksei tuota varren pituuttakin voisi vähän muunnella. Itseasiassa tulinkin tehneeksi miesten sukat ja molemmat värit yksivärisellä....                 ...

Joulukuun ensimmäinen

Kuva
Jotenkin minä sain taas kiireen kehitettyä ja valmista ei tule mistään. Ja koska sukat, joita teen, menevät joulupukinkonttiin, ei pysty vielä kuvia laittamaan. Nyt viikonloppuna saimme silti joulutähdet ikkunaan laitettua ja jouluverhotkin vaihdettua, isännän kanssa meni yllättävän hyvin tämä homma. Nacho ja Taco repisivät ne kyllä niin mielellään alas tai ainakin keikkuisivat niissä, jos kerkeisivät hypätä niihin mamman valvovien silmien välttäessä. Näin alas pitää vajota, jos meinaa saada näistä kahdesta kuvaa samaan aikaan:) Tuo alusta, jolla Nacho makaa, on tosiaan pöytäliina/tabletti, joka aina jostakin kumman syystä päätyy pöydän alle...                       Tulihan sitä hommattua kissoillekin joulukalenterit, jotenkin iski heikko hetki, kun näin mainoksen näistä. Eivät nämä kyllä taida mitenkään hyväksi olla kissoille ja jos ensimmäisen namupalan jälkeen on pakka sekaisin, pitää sitten vain tyytyä haistelemiseen...   ...

Joulunpunaista

Kuva
 Ensinmäinen joulusukka kudottu!  Kyllä, yksi sukka enkä vielä tiedä teenkö paria, kun innostus lopahti, kun tuli muuta mieleen. Siis ajatuksissa alkoi muhimaan uusi idea joulusukista😇                       Tämä on kuitenkin tehty samalla ohjeella kuin aikaisemmin tekemäni Karelia-sukat, vain nilkan resorin jätin pois. Halusin, että kuvio jatkuu sellaisenaan varpaisiin asti. Helppo kuvio ja muutenkin helppo ja nopea tehdä tämä sukka, että siinä mielessä voisin kyllä tehdä toisenkin. Silmukoita loin 60 ja kavensin 56 silmukkaan ennen nilkkaa. Jalkaterä myös 56 silmukalla.                        Isäntä kävi ostamassa minulle tällaisen kätevän korivaunun, ihan pyynnöstäni. Alkoi niin ahdistamaan täysi pianonkansi, jossa lojui kaikki langat ja keskeneräiset työt sikinsokin. Ja voitte kuvitella, kun kissat siihen innostuivat hyppäämään, siinä tulivat sekä kissat että ...

Varpu-sukat eri väriyhdistelmillä

Kuva
 Alkuperäiset Varpu-sukat olivat siis tällaiset harmaat ja niistä onkin ihan oma postauksensa, jonka löytää täältä .                             Tyylini mukaan halusin kokeilla eri väreillä, mutta samalla kuvioinnilla, minkälaisia sukista tulisi. Sinipohjaiset:                               Beiget:                                Marjapuuronpunaiset: (Näissä hieman muutettu kuviointia...)                                 Onko sinulla suosikkia näissä sukissa? Vai onko se niin, että alkuperäinen on aina alkuperäinen?                             

Kaikenkarvaiset ystävämme; Nacho ja Taco

Kuva
 Ajattelinpa nyt laittaa hieman kuvia meidän uusista perheenjäsenistämme, kun arki on nyt hieman muuttunut ja kutominenkin tuntuu haasteellisemmalta😅 Eli kaksi pientä kissanpentua saimme parisen viikkoa sitten. Tulivat meille aika pieninä olosuhteiden pakosta ja ovathan nämä vieläkin pieniä. Ihan maatiaiskissan pentuja, mutta upean oranssin ja kermankin värisiä sanoisin😍😍 Nacho-poika ja Taco-tyttö💜 Miesten sukkia tässä olen koittanut kutoa ja ilmeisesti olen keskittynyt liiaksi kutomiseen, kun täytyy tulla syliin ja välillä herätellä emäntää huomaamaan😁                                 Minun vieressänihän nämä köllöttelevät päivät pitkät, jos eivät siis taistele keskenään leikkitaisteluja, ja kiipeilyteline onkin asennettu minun nojatuolini viereen . Siitä on hyvä katsella uloskin, kun vielä ei ihan pääse ulkoilemaan. Tarkoitus on kyllä valjaissa käydä pihamaalla…         ...