Joulunpunaista





 Ensinmäinen joulusukka kudottu! 

Kyllä, yksi sukka enkä vielä tiedä teenkö paria, kun innostus lopahti, kun tuli muuta mieleen. Siis ajatuksissa alkoi muhimaan uusi idea joulusukista😇


                     


Tämä on kuitenkin tehty samalla ohjeella kuin aikaisemmin tekemäni Karelia-sukat, vain nilkan resorin jätin pois. Halusin, että kuvio jatkuu sellaisenaan varpaisiin asti.

Helppo kuvio ja muutenkin helppo ja nopea tehdä tämä sukka, että siinä mielessä voisin kyllä tehdä toisenkin.

Silmukoita loin 60 ja kavensin 56 silmukkaan ennen nilkkaa. Jalkaterä myös 56 silmukalla.


                      



Isäntä kävi ostamassa minulle tällaisen kätevän korivaunun, ihan pyynnöstäni. Alkoi niin ahdistamaan täysi pianonkansi, jossa lojui kaikki langat ja keskeneräiset työt sikinsokin. Ja voitte kuvitella, kun kissat siihen innostuivat hyppäämään, siinä tulivat sekä kissat että langat ryminällä alas. Joten ihan turvallisuussyistäkin piti jotakin keksiä.


                  


Tämä on kyllä oikeasti näppärä; laitoin eniten kuluvat seiskaveikat alakoriin ja keskelle Nallelangat. Näkee samalla paljonko mitäkin väriä on vielä jäljellä. Ylätasolla sitten kaikki tarvikkeet. Ja rullaa hyvin tämä vaunu👍


                         


Ja myös tarkastajat ovat olleet jo paikalla. Ilmeisesti korivaunu on hyvä, kun se jätetään rauhaan. Kaikki ympärillä oleva vaatisi sitten järjestämistä😅


                         

Kommentit

  1. Niin nätti jouluinen sukka! Itsellä on punaharmaa lastensukka puikoilla, mutta en just nyt saa jatkettua. Korikärrykin näyttää varsin toimivalta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia! Se on joskus nämä puikoilla olevat kun ne alkaa tökkimään, niin niihin on tosi vaikea sitten löytää inspistä…

      Poista
  2. Valkoinen ja punainen on niin selkeät jouluvärit, kaunista syntyy. Suihkepullo on hyvä "ase" liian uteliaita kissoja vastaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia! No suihkepullohan se pitää hankkia:)

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Sadonkorjuusukkien ilmainen ohje

Mustavalkoiset Unikkosukat

Varpu-sukat eri väriyhdistelmillä