Miesten metsänvihreät sukat





 Pitkästä aikaa vähän miesten sukkiakin😊 

Olen ajatellut jo pitkään, että haluan tehdä miesten sukat tästä varastoissani olevasta metsänvihreästä Novitan seiskaveikasta ja nyt vihdoin pääsin toteuttamaan niitä. 


                      


Jotain pientä twistiä tietysti sukkiin, ettei ihan vaan perinteistä perussukkaa ja tällainen kuvio tuntui sopivalta. Hetken piti miettiä, mikä väri olisi sopiva kuvioon; pyörittelin valkoista, tähkänkeltaista ja tätä harmaata ja tällä kertaa päädyin harmaaseen. Tuo tähkänkeltainenkin oli kyllä ihan varteenotettava vaihtoehto ja voikin olla, että käytän sitä seuraavissa sukissa, kun tietysti tuota vihreää vielä jäi reilusti…


                       


Silmukoita laitoin aloitukseen 56, kuvio oli sillä jaollinen ja resorineulos on 3 oikein ja 1 nurin koko ajan. Tällä silmukkamäärällä ei tarvinnut kavennella missään vaiheessa eikä näin ollen resorineulos mennyt sekaisin. Minulla on tiukka käsiala, joten jalkaterässäkin jatkoin 56 silmukalla.


                       


Vihreä ei tosiaan ole minun suosikkivärini, mutta näin metsänvihreänä vielä menettelee😁


                      



Pyynnöstä lisätty ohje kuvioon; ruutupaperille hailakalla värillä, mutta jos siitä nyt jotakin saisi selvää:)


               


Kommentit

  1. Todella kauniin vihreät ja kuvio miesten sukkiin passeli! (Voi kun saisi ohjeen tuohon kuvioon?)
    Marrakuista loppuviikkoa!

    VastaaPoista
  2. No olipas kiva,kun tykkäsit! Lisäsin tuonne blogitekstiin piirroksen tuosta kuviosta; käyppä tsekkaamassa:)

    VastaaPoista
  3. Hienot sukat! Tuo kuvio on tosi hieno. Näyttää kivalle,kun kuvio on sekä sukan varressa että terässä. Metsän vihreä on kaunis väri.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia ja kyllä se metsänvihreä varmaan parhaimpia vihreitä on👍😊

      Poista
  4. Hyvännäköiset miestensukat! Sinulla riittää inspiraatioita kuvoinnin suhteen.
    Sain just eilen valmiiksi musta-harmaat, jotka aika saman muotoiset. olivat kyllä ohjekirjasta tehdyt, mutta niissäkin tuon resorin kanssa kikkailtu kivasti.
    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia ja on se kiva välillä yrittää jotain muuta kuin ihan perusresoria. Joskus onnistuu ja joskus menee purkuun. Parasta aikaa mietin erilaisia resoreita kahdella värillä, mutta voi olla että niistä ei tulekaan mitään😅

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Sadonkorjuusukkien ilmainen ohje

Mustavalkoiset Unikkosukat

Varpu-sukat eri väriyhdistelmillä