Meillä valmistellaan joulua

 Laitoin tahallani tuollaisen otsikon, koska sehän kuvastaa varmaankin suurimmaksi osaksi tämän hetken perheiden touhuja tällä viikolla. Tosiasia on se, että olen ollut jo pitemmän pätkän ilman avustajaa, joten jouluvalmistelut ovat, mitä ne ovat. Olenhan minäkin saanut jotakin tehtyä, kun olen ajoissa aloittanut ja vähän kerrallaan. Tällä hetkellä ollaan kyllä vielä ihan vaiheessa…

Näin joulun alla tulee kaksi asiaa mieleen, joihin sitä saa vastaukseksi aina tietynlaisia oletuksia. Jos minä tulen sanoneeksi, että voi kun saisi siivottua nyt ennen joulua, yleensä saan vastaukseksi, että tuleehan se joulu vähemmälläkin rehkimisellä tai tekemisellä. Toinen asia on liikunta. Luulenpa, että kukaan terve ihminen ei saa niin paljon liikuntaneuvoja ja ohjeistuksia kuin sairastunut. Tai että yleisesti ottaen kukaan terve ihminen edes yrittäisi sitä liikuntaa toteuttaa niin paljon kuin sairastunut. Ja nyt puhun ihan keskivertotallustelijasta, en sellaisista, jotka ovat sisäistäneet liikunnan ja joille liike on elämäntapakin jo.

Mutta jouluun ja joulun siivoukseen. Muistan kun sairastuin ja olin turkasen kipeä ja uupunut ja illat menivät sohvalla makaen enemmän tai vähemmän tajuttomana työpäivän jälkeen. Tulin sanoneeksi lääkärille, että kun en saa enää edes siivottua ja vastaus oli, että pitää vähentää niitä vaatimuksia, että ei kodin tarvitse olla mikään edustuskoti. Silloin menin ihan sanattomaksi enkä ymmärtänyt mistä tällainen neuvo kumpusi, mutta nykyään minua rasittaa tämä ohje yhdessä tämän joulun siivousneuvon kanssa. Että kun olet kroonisesti sairas, se siivoaminenko olisi jotakin rehkimistä ja suuruudentavoittelua ja jotakin, missä pitäisi alentaa sitä rimaa?! Kun oikeasti sitä toivoo normaalia imurointia edes kerran kolmessa viikossa ja uskokaa tai älkää, sairaskin voi toivoa ennen joulua kodin imurointia. Minä pystyn olla jalkeilla noin 15-20 minuuttia, jos olen koko ajan liikkeessä enkä koukistele yhtään. Taistelen siis aikaa vastaan, kun otan imurin käteen. Vaikka tekisin kaikkien taiteen sääntöjen mukaan, tuon ajan jälkeen alkaa pakotus lonkissa, kaikissa pehmytkudoksissa samoin kuin luissa ja jos en noteeraa tätä kipua, seuraavaksi olenkin jäykistynyt kuin rautakanki ja siinä ei tosiaan sitten enää tehdäkään mitään. Paikallani en voi seistä muutamaa minuuttia kauempaa; sitten alkaa pahoinvointi, huimaus ja jalkapohjakivut. Joten kroppani pitää kyllä huolen etten tule liikaa rehkineeksi terveen ihmisen mittapuun mukaan. Puhumattakaan ”veroista”, jotka aina maksetaan, kun olet jotakin tehnyt.

Entäs sitten tämä liikunta. Olenkin jo aikaisemmin kertonut, miten ensimmäinen lääkärini tuputti minulle uintia joka kerta ja oli närkästynyt aina, kun en ollut sitä vieläkään aloittanut. Ei auttanut, vaikka kerroin liikuntataustastani ja liikuntaharrastuksistani ja että en tosiaan ollut sairastunut liikunnan puutteesta, vaan joutunut vähentämään kipujen ja uupumuksen takia harrastuksiani. Mutta sitähän ei lääkäri uskonut, joten painostuksen edessä lähdin sitten vesijuoksuun ja tosiaan sitten vuoden päästä en enää pystynyt liikkumaan yhtään. 

Mutta pointtini on se, että saako terve ihminen koskaan elämänsä aikana näin paljon liikunta- ja liikkumisneuvoja? Oletetaan tietysti, että sairastunut ei ole liikkunut tarpeeksi ja kun hän vain nyt tajuaisi lähteä kävelylle ja harrastaa mindfulnessia ja venytellä ja jumpata, niin varmasti vointi kohenisi. Ja jos sairastunut ei edelleenkään pysty liikkumaan tarpeeksi, onhan se kaikkien mielestä ymmärrettävää, että ei voi parantua. Entäs sitten ne neuvot fysioterapeutilta, jonne tietysti sinun täytyy mennä lääkärin lähetteellä, koska ethän sinä itse muuten ymmärrä, miten jumpataan ja että ylipäätään pitää jumpata. Joutuuko terve ihminen mennä fysioterapeutille, jos ei tule mitään ongelmia tai jumeja ja kuunnella niitä jumppaohjeita, mitä pitää tehdä? Tekeekö terve ihminen edes ylipäätään mitään jumppaa tai venyttelyä arjessaan? Ja taasen puhun ihan keskivertotallustajasta.

Minä olen jumpannut ja venytellyt aina. Luulen, että koska olen yliliikkuva, venyttely on jo ihan pienestä pitäen jotenkin helpottanut sitä nivelten ja jänteiden olotilaa ja olen tehnyt sitä automaattisesti. Minä en siis voi samaistua lauseeseen, mitä monesti sanotaan, että pitäis venytellä ja pitäis jumpata, mutta kun ei vaan tule tehtyä. Minä olen koko ikäni tehnyt näitä joka päivä, enemmän tai vähemmän. Nyt vähemmän, kun pystyn tehdä noin kolme pientä liikettä illalla muiden mennessä nukkumaan. Tai sitten vain makaan lattialla ja hengittelen, jos en pysty muuhun.

Monesti miettinyt, miksi olettaa toisen elämästä jotakin ja varsinkin ME-potilaan elämästä, kun lähellä olisi ihka oikea sairastunutkin, jolta voi kysyä miten arki menee. Vai onko se sittenkin liian vaikeaa kuulla, että toisella menee elämä näin, lääkärinkin, ja helpompi on olettaa ja antaa ohjeita sen mukaan. 

Ja kiitos kysymästä; meillä menee joulu ihan ok. Kaikki on valmisruokaa, toisten äitien tekemää, kinkkukin on valmiskinkku, koska en kestäisi siitä paistamisesta aiheutuvaa käryä. Lahjat on tilattu netistä ja paketoidaan, kun jaksetaan yksi paketti kerrallaan. Kuusta meillä ei ole, jos en nyt kestä tuoksun puolesta pientä pöytäkuusta, joka on nyt viikon verran ollut ulkona tuulettumassa. Mutta menee oikein hyvin näinkin ja onneksi joulu on vain kerran vuodessa👍💗