Lankakaupassa ja vähän jotain muutakin

Eilen käytiin sitten hiihtoloman kunniaksi naapurikaupungissa vähän shoppailemassa ja syömässä; ystäväpariskunnan kanssa🩷

Eihän siellä hirveästi mitään shoppailtavaa ollut, mutta Marks&Iris lankakauppaan kuitenkin pääsin. Sieltä tarttui mukaan tuo ihana pieni peltinen pastillirasia, johon tietysti pitää sitten säilöä kaikkea pientä kivaa, kunhan pastillit on syöty. Myös uusi tuttavuus Lana Gatto; merinovillalankaa. 100g = 300 metriä lankaa ja 3,5 puikkosuositus. Itse ajattelin, josko pieneen huiviin riittäisi tämä kerä; on niin ihanat värit! En kyllä koskaan ole ostanut näin kallista kerää, (15,90€) mutta kerta se on ensimmäinenkin.

Asiasta toiseen.

Näin ME-potilaana kun on tottunut siihen, että terveydenhuollosta ei saa oikein apua eikä edes kunnon palvelua ja ikäväkseni se oli taasen todettava näin. Minulla on hyvä lääkäri entisessä työterveydessäni, mutta hänen passiivisaggressiivisuutensa ME-potilasta kohtaan tulee sitten esille näissä muissa toimissa; ei soita, kun on puhelinaika. Ei tee lausuntoja koskaan ensi kerralla, vaan niistä pitää aina kysellä perään ja muistutella. Väkisinkin tulee kakkoskansalaisen olo ja se varmaan on ihan tarkoituskin.

Näinpä taasen. Sairasloma loppui tammikuun lopulla, vammaistuki vuoden vaihteessa, joten molemmat piti hoitaa. Varasin lääkärille aikaa tammikuun loppupuolella ja tein samalla netissä Kelaan hakemuksen vammaistuesta ja ruksi kohtaan Toimitan lääkärinlausunnon myöhemmin.

Lääkärille ei saanut aikaa ennenkuin 16.2. ja sitä vähän mietiskeltiin eikö tosiaan ole aikaisemmin. Sihteeri sanoi, että voithan ottaa soittopyynnön lääkärille, johon minä, että aivan turhaa, koska lääkäri ei kuitenkaan soita ja sitten olen samassa tilanteessa taasen, paitsi että tuo 16.2. on jo sitten mennyt. Joten varasin tuon ajan. 

Videovastaanotto tuolloin ja lääkäri lupasi tehdä lausunnon ja sairaslomatodistuksen ja niitä tässä nyt ollaan odoteltu. Olen seurannut joka päivä Kelan sivuilta, näkyykö lausuntoa ja laitoin lopulta viestiäkin onko tullut. Tänään Kela vastasi, että ei ole tullut ja pidentävät aikaa 7.3. asti.

Soitin työterveyden sihteerille ja sihteeri asiaa tutkittuaan sanoi, että lääkärillä jäänyt kaikki kesken. Ei siis ollut tehnyt mitään näistä. Ymmärrän, että lääkäreillä on kiire, mutta milloin kenties olisi nämä tehnyt, jos en olisi soittanut. Tämä ei siis ole ensimmäinen kerta, kun näin käy, vaan tämä on enemmänkin tapa kuin poikkeus. Sihteeri kysyi heti, saako hän antaa palautetta minun luvallani lääkärin toiminnasta, koska heillekin asiakaspalvelussa on tosi kurjaa joutua ilmoittamaan tällaista. Annoin luvan, vaikka sanoinkin, että ei se mitään muuta, on näitä palautteita ennenkin annettu.

Pahinta tässä ei oikeastaan kuitenkaan ole se, että asiat taas jätetty tekemättä minun kohdallani, vaan se tunne, mikä jo ensimmäiseksi nosti päätään. Että en edes odottanut, että asiat toimisi tai saisin minulle kuuluvaa palvelua ja että se on ihan ok. Koska näin käy aina ja tähän on jo tottunut. En edes jaksa suuttua tällaisesta, ennemminkin olen surullinen, että en jaksa suuttua. Sitä on tottunut olemaan kakkosluokan kansalainen ja sitä alkaa jo tyytyä osaansa. Se on mielestäni surullista. Toisaalta, jos aina suuttuisi näistä asioista, saisi suuttua koko ajan ja viehän sekin energiaa.

Nyt ilmoitin Kelaan piruuttani millä mallilla asiat jälleen kerran ovat ja kerroin, että minä potilaana en voi enempää. Joko lausunto tulee tai sitten ei.

Enkä mieti tätä asiaa nyt enempää enää…jatkan kutomista. Asiat menevät niinkuin menevät.

Tänään olisi myös äitini 85-vuotis syntymäpäivä, jos hän eläisi.🩷 Siitä on kuitenkin 30v, kun hän kuoli 55-vuotiaana. Minä täytän tänä vuonna 55 vuotta. Ehkä sekin pistää vähän miettimään. Siskoni kuoli 58-vuotiaana elokuussa 2022, että eipä nämä lähipiirin naiset kovin pitkäikäisiä ole olleet.