Kaikenlaista kivaa meneillään
Nyt on vähän pää sekaisin sillä lailla, että ei oikein tahdo muistaa, mihin kaikkeen on ajatellut osallistuvansa, kun näin keväällä on monenlaisia haasteita ja KALeja, siis yhteisneulontoja.
Tällä erää olen mukana Lankamaailman PerennaKALissa, joka alkoi nyt maanantaina 18.3. Neulotaan yhdessä Heini Perälän suunnittelemat Perenna-sukat ja yllätys yllätys, eniten haasteita teetti nyt lankojen valinta. Siis värien valinta. Olin päättänyt, että teen vaaleapohjaiset sukat ja tilasin Gjestal Maija-langan jotakin puuterinväristä ja sitten siihen tilaamani värit eivät oikein miellyttäneetkään. Resorit olen saanut tehtyä, mutta tämän päivän osuutta en vielä, kun en tiedä kumman valitsisin🤪
Isä täytti viikonloppuna 85 vuotta ja sain yhtäkkiä perjantai-iltana päähäni, että teen hänelle unisukat. On huonoa verenkiertoa, mutta myös hikoilee jalat, joten valitsin Drops Nordin, koska on merinovillaa ja alpakkaa ja tarpeeksi ohutta lankaa. Itse käytän vain tästä langasta tehtyjä sukkia. Sukat valmistuivat lauantai-iltana eli juuri sopivasti sunnuntaina vietäväksi😅🥳
Itse sain syntymäpäivälahjaksi mieheltäni (en oikein vieläkään osaa tajuta, että hän on aviomieheni😁) ja anopilta lahjakortit Lankamaailmaan ja ostin heti alennuksesta kasan ihania lankoja ja Knit Pro Symfonien sukkapuikkopaketin. Sisältää kuusi paria koivuisia värikkäitä sukkapuikkoja ja ainakin edelliset puikot ovat kestäneet hyvin. Ovat myös keveitä ja lanka luistaa hyvin puikoilla, joten voisin sanoa, että ovat suosikkipuikkojani.
Sitten vielä päätin osallistua woolmeoncefiberin Lankamaratoniin, joka alkaa 22.3 ja kestää 1.4. asti. Siinä siis lasketaan tuona aikana kertyneet neulotut metrit ja koitetaan saada yhdessä ennätystä aikaiseksi. Päiviin kuuluu myös kaikenlaisia muita tehtäviä ja haasteita, joista saa pisteitä, joten tarkkana saa olla, että muistaa kaiken🤦♀️
Luulenpa, että päivät menevät hujauksessa ja yhtäkkiä on taas pääsiäinen ja sitten onkin jo vappu. Mutta Horoskooppisukat ovat kyllä koko ajan mielessä ja työn alla👍👍
Jopas onkin kaikenlaista. Jos minun pitäisi valita noista kahdesta, niin en osaisi tehdä muuta, kuin vaihtaa pinkin keskisiniseen, heh. Itselläni nyt käsityöt tökkii. Eilen koitin aloittaa kolmea eri juttua ja kaikki jäivät alkutekijöihinsä. Ehkä syy löytyy suusta...
VastaaPoistaMukavaa viikonjatkoa!
Minä kuule vaihdoin keskisiniseen ja vähän muutakin tuli vaihdettua🤭😁 Välillä ne käsityöt tökkii eikä mikään tahdo sujua, mutta pikku tauko, niin sitten taas jaksaa👍
PoistaMukavaa viikonjatkoa sinullekin!
On sinulla todella kaikenlaista, mutta kivaa seurattavaa. KnitPron Symfonie -puikot ovat tosi kivan, kevyen ja mukavan tuntuiset käteen. Muutaman olen onnistunut saamaan poikki, kun olen veren maku suussa oikein kiristänyt. Vaan ei se haittaa, kaupasta saa uusia.
VastaaPoistaOn minullakin tainnut mennä yksi poikki ihan niistä ohkasimmista, mutta sekin on hyvä tässä merkissä, että noissa yksittäisissä ohkaisissa on jo yksi ylimääräinen puikko valmiina👍Sitten tykkään kun näissä on myös noita ”oudompia” kokoja; 2,75 ja 3,25 esimerkiksi. Eikä monivärisyyskään ole pahitteeksi😊
PoistaMinäkin olen yleensä osallistunut tuohon neulemaratoniin mutta nyt on jotenkin ristiriitainen fiilis. Ei ole oikein mitään sellaista "maraton-neulottavaa" jota saisi neulottua helposti. :D Mutta katsotaan nyt, täytyy yrittää osallistua vaikkapa kuvahaasteeseen ainakin.
VastaaPoistaJoo sen mukaan miten jaksaa ja kiinnostaa. Minä ajattelin näitä keskeneräisiä aloitella ja yrittää saada valmiiksi; kilometrejä tulee sitten mitä tulee.
PoistaHuomasin yhtäkkiä, että viimevuotinen neulemaraton villatakki on edelleen kesken😅😅Ehkä teen sitäkin taasen🤭😇
Sinulla on monta rautaa tulessa tai toisin sanoen reilusti puikkoja langoissa. Nostan sinulle hattua myös siitä, että teet jatkuvasti ohjeita sukkiisi. Minulla on yksi kilpailujuttu meneillään ja siihen pitää laittaa myös ohje mukaan... ei ole mitään helppoa hommaa! Jatkuvasti on monta mutkaa matkassa. Olen neulonut omasta päästä monta juttua, mutta se ohje ei olekaan niin helppo toteuttaa.
VastaaPoistaJoo hieman tuli haalittua näitä aloituksia ja pikkusen ressaa, kun yötkin on menneet nyt huonosti, kun kissat ovat aloittaneet yöllisen mekastamisen. Pitäisi jaksaa leikittää niitä väsyksiin iltasella🤪
PoistaJoo ohjeet ovat kyllä yllättävän isotöisiä, kun jokainen asia pitää selittää ja ymmärrettävästi; ei voi olettaa, että toinen tajuaa välttämättä, mitä sitä tarkoittaa. Mutta onneksi ensimmäinen kerta on pahin, sitten jo helpottaa, kun tulee vähän rutiinia. Silti se on yhtä tarkistuksen tarkistusta🙄 Pitääkö siihen kilpailuun olla heti ohjeet valmiina ja pitääkö ne olla ihan viimisen päälle, että kukaan ei niitä enää fiksaa?
Piti lukea ohjeet taas uudelleen... kyllä siellä sanotaan, että työhön tulee liittää mahdollisen mallikerran ruutupiirros ja neuleohje materiaalitietoineen. Ei siellä lue mitään siitä, että joku vielä korjaisi ohjetta. Ensin ajattelin vain ruudukkoja (jotka ovat järkyttävän isoja, kun en ole osannut vielä pienentää exeleitäni (pitää pyytää apua nuorisolta). Sitten tajusin, että pitää laittaa muutkin kavennukset jne. Eilen tajusin, että myös kantapää pitää ohjeistaa. Sitten mietin, teenkö ruudukon kiilakavennuksistakin, kun niissä jo vaihtuu väri. Voi olla että kärsivällisyyteni joutuu koetukselle. Toisaalta, jos eivät hyväksy ohjeitani, niin diskatkoon sitten. Ei minun maailmani siihen kaatua. Enimmäkseen ajattelin, että on kiva haaste kehitellä annetulla aiheella jotkut sukat. No aikaa on vielä... 10.4. palautus.
PoistaNo voihan! Joo noihin kaikkiin yksityiskohtiin kyllä uppoaa aikaa ja kärsivällisyyttä, mutta kato jostakin sukkaohjeesta vähän mallia, miten ovat tehneet tai kirjoittaneet. Ne sanamuodotkin voi auttaa siinä, miten minkäkin asian selittää. Tsemppiä ja lykkyä tykö!👍🥳
PoistaNyt vähän näyttää jo vihreätä valoa kun sain tyttäreltä videopuhelussa exel neuvonnan ja ruudukko sopii vaakatasoiselle A neloselle ☺️
Poista👍👍😊
PoistaSinun kevääsi näyttää todella energiseltä ja värikkäältä.
VastaaPoistaSuuri määrä tekemistä menee väkisinkin multitaskaamisen puolelle ja silloin alkaa ajatus häröillä. Jaksamista! Taukojen avulla lepoa ja iloa 🥰.
Joo luovia taukoja täytyy ottaa ja useasti; muuten se ajatus lähtee väkisinkin harhaileen ja sakkautuu ajatukset👍
Poista