Säärystimet perinnekuvioilla




Laitanpa tässä pätkävärjättyjen välissä kuvaa säärystimistä, jotka sain valmiiksi muutama päivä sitten.

Ostin muistaakseni viime vuoden alussa Färsaarten neuleita-neulekirjan ja kuvittelin sen olevan täynnä ihania perinnekuvioita. No, hieman petyin kirjaan; ihan nättejä malleja, mutta kuviot eivät nyt hirveästi mielikuvitusta tarvinneet. Ainoa, mistä oikein pidin, oli naisen pusero nimeltään Elin. Siinä oli nämä säärystimen kuviot ja juurikin tällainen musta ja kuviot punaisella. Siitä ajattelin jo heti silloin tekeväni joko sukat tai säärystimet.

Säärystimien kuviot eivät siis ole omaa käsialaani, sommittelin vain uusiksi, jotta sain kuvioita sopimaan säärystimien silmukkamäärään. Ja tietysti kavennukset piti miettiä sopimaan kuvioihin. Lankana Nalle Noki ja Joulu ja kivan perinteiset värithän nämä. Ehkä voisi kokeilla vielä joillakin muillakin perinneväriyhdistelmillä🤔


Tilasin kissoillemme uuden kiipeilytelineen, kun sisäkissoja ovat ja näin talvella tuntuu, että seinät kaatuvat päälle ja saavat ihme villeyskohtauksia ja taistelevat keskenäänkin. Nacho-kissalla on jotain kutinaakin ja eläinlääkärin ohjeilla on nyt menossa eliminaatiodieetti, joten ruokavaliokin vähän tylsä toisella😞



Olihan tässä kasaamista ja loppujen lopuksi emme saaneetkaan kattoon kiinni vinon katon takia, vaikka sen takia tämän tilasin. No, seinässä on kiinni. Vielä on vanhakin telinekompleksi tallella ja näyttäisi, että kissat viihtyvät. Nachon piti ängetä tuohon hieman pieneen pussiinkin ja se näyttäisi olevan nyt lempipaikka. Taco, meidän kiipeilijä, miettii jo, miten pääsisi verhotankoja pitkin…😅




Pieni yksityiskohta käsityöhyllystäni; pätkälankoja ja yksivärisiä. Kohta jatkuu!



Kommentit

  1. Säärystimistä tuli mieleen yksi vahva sana: komiat! Ovat jotenkin niin "pohojaalaiset". On siinä kissoilla paikkoja kiipeillä... Mieluisaa päivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niinpä tuleekin mieleen pohojalaaset säärystimet, kuviot ja väritys heti kuin Härmän häijyillä👍🤭Jännä että Färsaarellakin sama väritys on käytössä. Mieluisaa päivää sinnekin!😊

      Poista
  2. Hyvän näköiset säärystimet, puna-musta väriyhdistelmä on hyvän näköinen - pohojalaanen 😊 hyvinkin.

    VastaaPoista
  3. Upeat säärystimet, eikä haittaa ollenkaan, vaikka ei ole itse suunniteltu. Hieno ja oikein sattuva värivalinta.

    VastaaPoista
  4. Hienot säärystimet ja on se kiva välillä neuloa valmiistakin kuvioista. Kiva että kissat pääsee kiipeilemään uusiin telineisiin :)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Sadonkorjuusukkien ilmainen ohje

Mustavalkoiset Unikkosukat

Varpu-sukat eri väriyhdistelmillä