Joulunodotusta ME- ja MCS-potilaan tyyliin
Nykyään tiedän, että jos joskus herätessä on olo, että tuntuu kuin olisi joulu tulossa, se on se muistorikkain hetki ja voin olla tyytyväinen, että olen tuntenut joulun sinäkin vuonna.
Onneksi joulu tulee vähemmälläkin.
Jouluvalot on oikeastaan ne tärkeimmät, sekä ulos että sisälle. Kynttilöitä kun ei näin MCS-sairaana voi polttaa, niin jouluvaloja sitten kaksin verroin. Nämä ulkovalot isäntä laittoi jo marraskuun lopulla ja olohuoneen ikkunoista näen kutoessa nuo tolppien ympärille kiedotut valot.
Siivoukset ihan normaalit, ei mitään kaappien sisä- eikä edes ulkopuolisiivousta tehdä. Olohuoneestakin tulee yllättävän jouluinen, kun laittaa punaisen maton ja tähdet ikkunaan. Tuon oman kutomispaikkani voisin ehkä järjestellä aatoksi, mutta ei siitä oikein paljoa pysty poistamaan:)
Laatikot ostetaan valmiina ja tänä vuonna kinkkukin on valmiskinkku. Minä kun en kestä sitä monen tunnin paistokäryä millään. Mutta jouluruoka on silti aina jouluruokaa...
Avustaja tekee joulukarkit ja suklaisen kakun ja ystävä toi jo aikaisemmin perinteeksi muodostuneen gluteenittoman taatelikakun.
Muutama vuosi sitten tein vielä aattoaamuna riisipuuron. Ei että sitä kukaan muu hirveästi halusi kuin minä, mutta söivät kuitenkin mukisematta. Tänä jouluna taitaa jäädä nyt välistä:)
Erona aikaisempiin jouluihin on se, että nyt vietämme sitä vain perheen kesken, ei sukulaisjoulua tänä vuonna.
Joulukoristeita laitoin jonkin verran ja laitan vielä lisää sitä mukaa kuin jaksan. Pakkasessa olisi valmis pipari- ja torttutaikina. Torttuja on kerran tehty ja jos piparit jää tekemättä, aina voi syödä taikinan raakana. Muutenkin tuntuu, että leipoessa eniten sitä taikinaa menee suuhun, kuin että siitä valmistuisi pipareita...
Ehkä parasta näissä nykyisissä jouluissa on se, että kun ei pysty enää tehdä niin kuin ennen, kaikki pakko jää pois ja joulu on enemmän rentoa yhdessäoloa ja mennään sen mukaan miten jaksetaan. Jos jaksan lähteä haudalla käymään, sitten minut sinne viedään, mutta jos en jaksa, en ota siitä stressiä. Joulusaunaan menevät muut, minä en. Ainoastaan jouluruoka syödään samoihin aikoihin kuin ennenkin ja jouluaaton kruunaa illalla ilmestyvät lahjat tietysti.
Ennen minä aloitin joululaulujen kuuntelemisen jo marraskuun puolella ja sitä joutuivat sitten kaikki kestämään. Välillä innostuin soittamaan pianolla joululauluja ja laulamaan itsekin, mutta siihen yleensä aina vastattiin huutamalla: Äiti, älä viitti!!
Nykyään joululaulujen kuunteleminen jää väkisinkin vähäiseksi, kun en kauaa kestä kuunnella musiikkia...autonominen hermosto kun menee siitä sekaisin ja väsyn liikaa. Saati että jaksaisin laulaa. Mutta jouluaattona ja joulupäivänä voisin kokeilla kuunnella mitä tvstä kenties tulisi joulumusiikin saralla.
Kuusta meille ei ole tullut monena vuonna enää sisälle. Ei oikeaa eikä muovikuusta. Mutta terassille pystytämme muovikuusen valoineen ja tähtikin taisi viime vuonna olla ja ihan mukavasti se loisti siitä sisälle. Nuorimmainen vain luulee, että jos kuusta ei ole sisällä, lahjat jäävät vähäisiksi, kun ei pukki tiedä mihin ne laittaisi:)
Kummasti joka joulu on lahjoja tullut ja mikä kivointa, meidän perheen oma perinne...aattoaamuna on tonttu tuonut jokaiselle yhden lahjan etukäteen. Se taisi tulla aikoinaan mukaan kuvioihin, kun äiti helpotti lapsen jännitystä laittamalla yhden lahjan jo aattoaamuna löydettäväksi. Nykyään siitä jo muistutetaan, että muistaahan tonttu tuoda lahjan seuraavana aamuna. Vielä tähän mennessä tonttu on muistanut, vaikka itse lahjalistan hakeminen on meinannut unohtua. Se on kumma, kun siitäkin äidille kerrotaan moittien, että tonttu unohtanut hakea listan. Voihan sen kertoa isällekin...;)
Muistan parisen vuotta sitten, kun silloinen avustaja kysyi jo ajoissa, että mitä kaikkea pitää tehdä jouluun, että osaa varautua. Minulla oli jo silloin olo, että pitääkö siihen jotakin tehdä...siis jotakin erikoista. Sitä on joutunut luopua kaikesta sellaisesta, mikä tehdään tietyn aikataulun mukaan tai mikä tehdään siksi, että aina on totuttu tekemään niin. Sitä on joutunut oppia luopumaan niistä, mitä haluaisi ja miettiä oikeasti, onko niillä niin väliä. Joten oikein mitään ei enää ole, mitä olisi pakko tehdä ja olen oppinut olemaan ottamatta syyllisyyttä asioista, joihin en voi vaikuttaa. Mutta toisaalta sitten, kun on jotakin saanut, esimerkiksi tänä jouluna jouluvalot ulos, niistä osaa nauttia ihan toisella lailla.
Kommentit
Lähetä kommentti