Marimekon Unikkosukat



Pitikö munkin sitten kokeilla Marimekon Unikkosukkia! No piti tietysti.

Pyydettiin sukkia kaksostytöille ja toiveena oli toiseen kirkas keltainen ja musta ja toiseen jotain sinistä. Ajattelin, että mitä ihmettä minä oikein keksisin noilla väreillä, varsinkin keltainen ja musta teettivät työtä.
Ja sitten välähti, että Unikkosukissa voi käyttää aika vahvoja värejä ja aloitin niiden kypsyttelyn mielessäni. Marimekon Unikkokuvioisissa serveteissä on monia mielenkiintoisia väriyhdistelmiä ja tekisi mieli kokeilla niillä kaikilla väreillä näitä sukkia:)



              


Ensimmäiseksi aloitin näistä sinisistä sukista ja suunnittelin kuvioitten järjestystä sitä mukaan kuin kudoin. Unikkokukkaan oli monenlaisia valmiita piirustuksia netissä, mutta koitin valita sen verran pienen, että onnistuisin sen kutomalla saamaan sukkaan. Sukat kun olivat joululahjaksi menossa, niin silmukoimalla ei olisi ollut valmista vielä juhannuksenakaan:) Vain keskustan vaaleansininen ja musta on lopuksi silmukoitu valmiiseen sukkaan. 







Seuraavaksi oli keltaisten sukkien vuoro ja niihin valitsin keltaisen, harmaan ja mustan. Hieman tuo keltainen on liian kirkas luonnonvalkoista vasten, mutta tiedänpähän seuraavan kerran valita jotakin hieman toista sävyä. Luonnonvalossa näkyy silti ihan hyvin. 








Lankana olen käyttänyt Novitan Nallelankaa ja Kaupunkilanka Rotvallia. Seuraavaksi teenkin ystävälle hieman lyhyemmällä varrella ja katsotaan mitä niistä tulee. 






 

Kommentit

  1. Oi, varsinkin nuo siniset on ihanat😍 Laita kuvaa niistä lyhyemmistä kun saat valmiiksi. Voisin vaikka haluta sellaisetkin🤭

    VastaaPoista
  2. Aivan mielettömän kauhniit❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. hello
      what a wonderful socks you have made , is it possible to buy tih pattern of these marimekko sock , if i can -will you write to my email trinek@unikumet.dk please , thanks a lot best regards Trine

      Poista
    2. Hi Trine! I dont have any pattern for these Marimekko-socks. The flowerfigures and others are found in Pinterest if you just write Marimekko. I have only mixed the figures as I wanted. Best regard Irene

      Poista
    3. Or Marimekko socks pattern you will find better:)

      Poista
  3. Olisiko tämän Marimekon sukka ohjetta?! Voin myös ostaa ohjeen !! Sähköposti seijaruotsalainen4@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei! Minulla ei ole ohjetta näihin, mutta löysin ihan ruutupiirrokset kuvioista. Voin ne lähettää spostilla, jos niistä on hyötyä. T. Irkku

      Poista
  4. Minä voisin olla kiinnostunut , niistä Marimekko kuvioista. Nuo pitkät villasukat on kyllä ihanat!

    VastaaPoista
  5. Hei. Olisko mahdollista saada näihin ihanuuksiin ohjetta.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Sadonkorjuusukkien ilmainen ohje

Mustavalkoiset Unikkosukat

Varpu-sukat eri väriyhdistelmillä