Kukkasukat Novitan 7 veljeksestä
Minulla oli kaunis viininpunainen, tummansininen ja luonnonvalkoinen lankakerä käsissäni ja niistä jotakin oli kehiteltävä.
Päädyin monen kokeilun jälkeen tähän yksinkertaiseen pikkukukkaan enkä edes ruvennut sekoittamaan mitään muuta kuviota siihen lisäksi. Itse tykästyin tähän ja luulen, että teen vielä pitkät sukat eri värityksellä ja Nallelangasta, mutta siis samalla kuvioinnilla. Näissä sukissa en kauheasti jaksanut ottaa huomioon miten kuviot sopivat, koska tämä oli ihan vain kokeilua, mutta jos teen pitkät sukat, täytyy sitten huomioida kavennukset oikeissa kohdissa.
Mutta tämä sama huomio, mikä aikaisemminkin tullut esille, miten värit muuttuvat, kun ovat toistensa vieressä. Tuo tummansininen on oikeasti kaunis selkeä tummansininen, mutta yhdistettynä valkoiseen, näyttää mielestäni ihan mustalta. Ei heti uskoisi valmiista sukasta, että siinä on tummansinistä käytetty...
Tunnelmallista joulunodotusta!��
VastaaPoistaPoikkeaako sinun joulunvietto jollain tavalla tänä vuonna?
http://jasukuvaa.blogspot.com/
Kiitoksia ja hyvää joulunodotusta sinullekin! Kävin kurkkaamassa blogiasi ja aivan ihania kuvia olet kyllä ottanut! Sitä osaa arvostaa ihan toisella lailla nyt, kun joutuu itse yrittää ottaa sukistaan kuvia:)
PoistaJoulunviettoni poikkeaa jonkin verran siitä, mitä se oli aikoinaan, kun olin terve, mutta taasen ei paljoakaan siitä, mitä se on nyt ollut nelisen vuotta, kun olen olluy kotona sairaslomalla.
Minä olen jouluihmisiä ja tein ennen itse kaiken ja aloitin valmistelut jo aikaisin. Nyt avustaja tekee täällä nämä siivoukset ja pölyjen pyyhinnät ja laittaa joululiinat, isäntä taasen laittaa jouluvalot ulos ja tähdet ikkunoihin. Minä laitan sitten pienet koristeet sisälle.
Muuten olen jo monena vuonna tilannut lahjat netistä, joten korona ei sitä muuttanut. Ainut, mikä ehkä tänä vuonna muuttuu, on että voi olla että pukki jää näkemättä, jos emme uskaltaudu sukulaisten kanssa joulunviettoon mennä. Niin ja tänä jouluna joudumme ensimmäistä kertaa turvautua valmiskinkkuun, koska minä en kestä sitä käryä kinkunpaistamisesta ja isällänikin niin paljon hommaa, että emme edes kysy voisiko hän paistaa. Hän on sen parina viime vuonna meille paistanut.
Mutta tulee se joulu vähemmälläkin ja onneksi on näitä toisten äitien valmistamia ruokia;)