Aivorasitus




Aivorasitus; onko viheliäisempää tilaa tässä sairaudessa!
Tai kaikkihan kuuluu samaan PEM-vyyhtiin; rasituksen jälkeiseen voinnin huononemiseen, mutta olotila kognitiivisen ja emotionaalisen ylirasituksen jälkeen on kyllä täydellisen rasittava. En saisi tätäkään postausta kirjoittaa, koska vointi huononee, mutta haluan jakaa tämänkin...

Olen siis tällä viikolla rasittanut itseäni liikaa kognitiivisella puolella. Tehnyt liikaa asioita, jotka tarvitsevat aivoja. Kirjoittanut ja ollut yhteyksissä ihmisiin, miettinyt asioita ja lukenut tekstiä. Myös puhumista on tällä viikolla tullut harrastettua. Joten tässä tulos. Terveenä en edes tiennyt, että tällaista olotilaa voi olla olemassa; että aivot menevät tukkoon, kun energia loppuu ja sitä myöten kroppakin on huonovointinen. Ja kun sanon, että en saisi tehdä aivoilla mitään, se oikeasti tarkoittaa sitä. En saa miettiä mitään ja pahimmassa olotilassa en voikaan miettiä mitään, aivot kuumenevat samantien. En saa ottaa kantaa, jos joku kysyy mielipidettä, koska se vaatii miettimistä. En voi itsekseni edes miettiä, mitä haluaisin vaikka ruoaksi, koska se vaatii miettimistä. Jos jokin ajatus tulee mieleen, pitää suurin piirtein mielessä sanoa aaauuummm....jotta ei ala miettimään asiaa. Tämä on siis täydellista aivojen tyhjentämistä ja tätä voi kokeilla kuka vaan, miten siinä onnistuu. Istu vaikka huoneessa ja katso ulos ihanaan ilmaan äläkä mieti yhtään mitään...siis yhtäkään ajatusta ei saa tulla mieleen. Et voi miettiä, että onpa ihana ilma ja olisipa kiva vaikka käydä kävelyllä tai vaikka pyöräilemässä. Ei, sellaista ei voi miettiä, koska se jo pitää sisällään valinnan; kumpaa haluaisin, kävelyä vai pyöräilyä. Voit katsoa ulos ja toistaa niinkuin mantraa; kaunis ilma, kaunis ilma, kaunis ilma....
Jos erehdyt miettimään, tuloksena on pään kuumeneminen, päänsärky, pahoinvointi, huimaus, aivosumun paheneminen jne.



                        


Siksi tämä kuva, kun eilen oli ensimmäinen kerta, kun käsi ei suostunutkaan toimimaan. Tiesin mitä pitää kutoessa tehdä, mutta käsi ei totellut käskyjä. Avustaja oli kaupassa käymässä ja ensimmäistä kertaa jouduin kysymään tuletko pian. Ei tuntunut hyvältä olla yksin, kun tajusi, että aivot voivat tiltata pahemmastikin.
Minä en ole hermostuvaa sorttia, joten alkuhätäännyksestä selvittyä, pyysin avustajaa antamaan minulle tämän helpon keskeneräisen käsityön ja pidin sitä sylissä ja välillä tein muutaman rivin. Tulee mieleen sananlasku; Yrittänyttä ei laiteta....en tiedä sopiiko se tähän ollenkaan:):)


Vielä muutama kuva ystävien muistamisista syntymäpäivänäni. Vaikka en niitä juhlinut, silti muistettiin. Lämmittihän se!




 

Olisi kiva kirjoittaa vielä lisää, mutta huomaan pahoinvoinnin nostavan päätään. Mutta jääpähän ensi viikolle tarinointia sitten enemmän...

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Mustavalkoiset Unikkosukat

Lantionlämmitin tai peputin

Marimekon Unikkosukat