Sairaushistoriani




Miten intouduin miettimään sairaushistoriaani näin kesken kaiken? 
No sen teki tämä ihana pellavanvärinen Novitan Isoveli lankakasa. Ajattelin josko pystyisin kutomaan itselleni villatakin näistä, kun kykenin vappuhameenkin tekemään. Tämä ei ole mikään itsestäänselvyys minulle, vaikka koko elämäni olenkin kutonut lähinnä puseroita ja villatakkeja, mutta kädet eivät kestä ison työn painoa enää.
Ja näin tuli mieleen käännekohta vuonna 2018, jolloin sain oikean lääkityksen yksityiseltä neurologilta hoitamattomana koko kroppaan levinneeseen Levottomiin jalkoihin. 
Tuomio neurologilta oli, että et sinä tästä parane, mutta jos saataisiin elämänlaatua paremmaksi. Ja saatiinhan sitä; pystyin kammeta itseni istuma-asentoon ja pikkuhiljaa kokeilla pienimuotoista kutomista. Voimat eivät enää riittäneet isompiin töihin, kuten ei myöskään kognitiiviset toiminnot juurikin luetun ymmärtämisen ja muistamisen saralla. Taakse olivat jääneet työelämä, liikuntaharrastukset ja italianopiskelu. Nyt oli edessä uusi elämä kroonisesti sairaana uusien harrastusten parissa. Ja kutominen toi pelastuksen.


                   

                  


Kirjoitin aikoinani paperille ylös aikajanan, miten sairauteni on mennyt; kuvissa olevassa paperissa on vuodet 2010-2018. Kirjoitin tämän infektiolääkäriä varten, koska olin saanut ajan Helsinkiin professoristasoiselle jo eläköitymässä olevalle pitkän linjan infektiolääkärille ja koitin valmistautua parhaani mukaan. Olin sähköpostia kirjoittanut tälle lääkärille ja kysynyt, mitä mieltä hän on oireistani ja vastaus oli selkeä. Oireet sopivat home-ja kosteusvauriosairauteen, mutta asia pitää varmistaa vastaanotolla. Joten eihän se auttanut kuin hommata pyörätuoli ja isäntä lähti saattajaksi raskaalle matkalle junalla Kokkolasta Helsinkiin kipeänä ja toimintakyvyttömänä. Mutta isäntä oli upea pari reissulle; hän työnsi minua pyörätuolilla pitkin sohjoisia Helsingin katuja, auttoi syömisessä eri kahviloissa ja lääkärikeskuksessa ja valoi uskoa minuun, kun itse epäilin itseäni.
Ja taasen oli tuomio lääkärissä selvä; klassinen tapaus sisäilmasairaudesta ja olin mennyt vielä koko skaalan läpi siihen asti, että puhkesi neurologinen sairaus; ME/CFS. Lisäksi diagnooseihin siis home-ja kosteusvauriosairaus, monikemikaaliyliherkkyys ja alkava sähköherkkyys.

Minä en lähtenyt hakemaan pääasiallisesti hoitoa, minä halusin tietää, mikä minulla on. Olin jo 8 vuotta kärsinyt helvetillisistä hermosäryistä ja kivuista ja muista oireista saamatta muuta diagnoosia kuin masennuksen ja fibromyalgian (mikä siis myös hirveä sairaus, en yhtään väheksy sitä), joten halusin ensisijaisesti tietää oikean diagnoosin, koska itse epäilin, että oli jotakin muuta.

2h olin vastaanotolla ja lääkäri kyseli perinpohjin minulta koko elämäni ja katsoi labrat ja kuunteli keuhkot, mittasi verenpaineen (harvinaista herkkua nykypäivänä!) ja lopuksi selitti minun vaihtoehtoni elämässä. Tietysti ensiksi neuvoksi saneerata koko talo kemikaaleista, sitten raittiissa meri-ilmassa oleskelua ja vhh-ruokavalio. Olisi ollut muitakin hoitoja, mutta lääkäri sanoi suoraan, että niitä en tule saamaan julkiselta, ei mitään mahiksia. Julkinen terveydenhuolto ei tule edes noteeraamaan hänen tekemäänsä lausuntoa, joten siksi nämä kolme vaihtoehtoa;

Voin jatkaa kuntoutustuella oloa väärällä diagnoosilla (minulle oli siis myönnetty kuntoutustuki masennuksen takia, jonka työterveuslääkäri oli minulle diagnosoinut)
Voin luopua väärästä diagnoosista ja jatkaa työttömänä työnhakijana ja toivoa saavani sairaslomatodistusta lääkäreiltä.
Tai jos minulla on jokin taito, voin kehittää siitä itselleni uuden työn ja toivoa saavani sitä kautta rahaa elämiseen.


                       



Kaksi kovan linjan lääkäriä; yksityinen infektiolääkäri ja neurologi, joille olen ikuisesti kiitollinen. Sain oikeat diagnoosit, sain ihmismäistä kohtelua, minulle puhuttiin suoraan ja autettiin, mitä vain voitiin. Ja mikä hienointa; kumpikin näistä oli tavoitettavissa vielä myöhemminkin, kun tuli kysyttävää tai olin mielipidettä vailla.

Osa ihmisistä, joille kerroin, kuinka suoraan lääkäri minulle sanoi, kauhistelivat miten noin voi sanoa. Mutta he eivät olleetkaan käyneet läpi tätä minun helvettiäni, kun ei uskota oireita tai kaikki käännetään psyykkiseksi eikä edes kuunnella lauseita loppuun. Sismmässäni aavistelin, että olisin loppuelämäni sairas, joten sen kuuleminen päin naamaa oli parasta tukea, mitä silloin voi saada. Sain siis todisteen siitä, että minä tiesin, mitä kropassani tapahtuu, minä voin luottaa omiin tuntemuksiini ja näin teinkin jatkossa. 


Vuodet 2012-2015 olivat pahimmat; olin 3 vuotta varsinaisessa infektiokierteessä, yskin suurimman osan ajastani. En pystynyt puhumaan yskimättä ja kylkivälilihaksenikin revähtivät yskimisestä. Mutta siihen tottuu, kurjuuteen, ja monesti hämmästyin, kun ihmiset sanoivat, että vieläkö sä yskit! Eikö se vieläkään ole mennyt ohi?! Vuonna 2015 aloitin osasairauspäiväraha-ajanjaksoni ja yskä alkoi lievenemään, kun olin pidempiä aikoja poissa töistä. Lopullisesti yskä lähti vasta vuonna 2017 keväällä, kun olin ollut täydellisesti poissa työpaikalta reilut puoli vuotta. Olihan se autuas tunne! Muistan ajatelleeni, että kuinka helppoa onkaan puhua, kun ei yskitä. Että tältäkö se tuntuu🥳🥳

Ensimmäiset uutiskynnyksen ylittävät oireet havaitsin itselläni siis vuonna 2009, kun täytin 40 vuotta. Oireita oli ollut jo sitä ennen, mutta ne olivat niin epämääräisiä, että niistä en osaa sanoa mitään selkeää. Vain pieniä hetkiä, jotka muistan.
1.9.2016 jäin pois töistä pitkälle sairaslomalle ja sillä tiellä ollaan. Vuoden 2018 olin kuntoutustuella masennuksen takia. Olin vaihtanut myös työterveyslääkäriä ja samalla päätin, että diagnooseissa pitää lukea minun oikeat diagnoosini, en siis jatkaisi väärällä diagnoosilla, tuli mitä tuli. Ja tulihan sitä; kuntoutustuki loppui kuin seinään mitä ihmeellisimmillä perusteluilla ja kaikista oikeuksista on pitänyt taistella. Yhtään mikään ei ole tullut kuin Manulle illallinen. Tai valehtelen; apuvälinelainaamosta uusivat manuaalisen pyörätuolin vuokraukseni vain ilmoittamalla kahdeksi vuodeksi kerrallaan.

Aikoinaan fibromyalgiavertaistukiryhmässä minulle sanottiin, että edessä on pitkä tie, jopa kymmeniä vuosia. Ajattelin silloin, että eihän se nyt voi olla, täytyyhän asiat edetä nopeammin Suomessa ja kun meillä on huippu terveydenhuolto ja huiput ja osaavat lääkärit. Olenhan itsekin ex-terveydenhuollon ammattilainen; kätilö ja farmanomi. 
Tänään huomaan, että takana on pitkä tie. Ei turhaan varoiteltu, mutta tänään olen siinä, missä minun pitääkin olla.

Taidanpa aloitella villatakin tekoa...





 

Kommentit

  1. Olihan tarina. Onneksi kuitenkin lopulta sait tarvitsemaasi ymmärrystä ja tukea oikeanlaiselta lääkäriltä. Ymmärrän oireesi hyvin, koska kärsin itse vastaavanlaisista kovista kivuista, jotka eri vaihtoehtojen jälkeen ilmenivät neurologisiksi. Syyksi paljastui borrelioosi, jota en osannut epäilläkään, koska mitään punkkia en ollut edes huomannut. Sain antibioottikuurin, mutta vahinkoa oli ennättänyt jo tapahtua. Oikea jalka on osin tunnoton ja tasapaino on huono. Miedolla lääkityksellä pärjään lähes kivutta. Minun oireeni ovat tosin vain pisara noista sinun kuvaamistasi, mutta kun muistelen taudin pahinta vaihetta, ymmärrän sinua täysin. Ihanaa, että aloitat villatakkia. Varmaan näemme kuvia siitä sitten kun valmistuu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No olipas kurja kuulla, että sinullakin pääsi noinkin pitkälle tuo borrelioosi ja ehti tehdä tuhojaan! Joo neurologisia oireita hermosärkyineen on kyllä vaikea kuvailla ihmisille, kun kovinkaan monella ei hammassärkyä enempää ole ollut kokemusta hermosäryistä tai hermoston oireista. Onneksi pärjäät lääkityksellä lähes kivuitta ja pystyt myös kutoa. Ja varmasti laitan villatakista kuvia sitä mukaa, kun edistyy:):)

      Poista
  2. Paljon saa kyllä omia etujaan ajaa, jos terveydenhuolto ja tuet eivät ole kohdillaan. Onneksi olet ollut päättäväinen ja saanut myös vertaistukea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä ja vielä sairaana😬 Onneksi ME-potilaita on Suomessa paljon ja sitä myöten myös potilasaktivisteja, joiden kanssa työtä tehdään. Asiat eivät silti ole vielä lähellekään hyvin, mutta tänäänkin tuli tietoa ulkomailta uusista lupaavista tutkimuksista kuin myös tutkimustuloksista. Joten pikkuhiljaa, ehkä jopa minunkin aikanani ME:n ”mysteeri” selviää❤️

      Poista
  3. Mahtavan positiivinen jaksat olla kaikkeen kokemaasi nähden! 💖

    VastaaPoista
  4. Hyvin kirjoitettu työhistoria ja onhan tuossa yhdelle ihmiselle ihan liikaakin. <3 Sen olen myös huomannut että itse on kyllä pidettävä omista oikeuksista kiinni ja huolehdittava kaikesta vaikka ei mitään lähellekään vastaavanlaisia sairauksia itsellä olekaan. Mutta jään odottamaan villatakin valmistumista, oliko sinulla ohje tiedossa vai meneekö omasta päästä? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla on Novitan lehti, jossa on pitkä Taiga-villatakki. Sitä olen jo kauan katsellut ja miettinyt, josko jaksaisin tehdä. Nyt aloitin...

      Poista
  5. Kiitos informatiivisesta postauksestasi! On siinä ollut savottaa yhdelle ihmiselle kerrakseen! ♥
    Minäkin jään odottamaan, mitä villatakkilangoille tapahtuu.
    Aurinkoisia päiviä vappua kohti mentäessä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aurinkoisia päiviä sinullekin ja kohtahan se on jo vappu:) Postailen kuvia villatakista, jahka edistyy...

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Mustavalkoiset Unikkosukat

Lantionlämmitin tai peputin

Marimekon Unikkosukat