Vielä kerran värikokeilua kirjoneulesukilla
Näillä väreillä piti vielä tehdä samanlaiset kirjoneulesukat kuin aikaisemmat; pellavaa, lumenvalkoista, turkoosia ja ruosteenruskeaa. Novita Nallea kaikki, paitsi turkoosi Kaupunkilanka Rotvallia.
Oli mukavat kuviot tehdä, kuviot siis Pinterestistä sieltä täältä napattu, ja nämähän jo oppi ulkoa tekemään. Ei tarvinnut enää ohjeita katsoa, joten rentouttavaakin.
Tällä erää päätän tämän kokeilun tähän, mutta voi olla että palaan vielä toisilla väreillä.
Sitten; Lankamaailmassa on Gjestal Maija-lanka alennuksessa vielä tänään ja eilen sitten tilasin aika ison satsin sitä. En ole ”pitkään aikaan” tilannut lankaa ja kun kuitenkin tästä langasta paljon teen sukkia, tilaus tuntui oikeutetulta😇😁
Laitan teille sitten kuvaa, mitä ihania värejä tilasin, jahka langat saapuvat.
Haaveissa olisi tehdä kesäsukat, joissa olisi vain yhtä tiettyä isoa kukkaa koko sukka täynnä, mutta koska Marimekkoa en halua tehdä, se voi olla, että menee suunnitteluhommiksi. Tai oikeastaan olen jo kauan piirreskellyt kukkia, mutta mikään ei miellytä…enkä vielä ole päättänyt väritystäkään, joten aika alussa on nämä sukat vielä😅
Siis apua, millä vauhdilla sinulta näitä syntyy. Tosi kaunis kolmikko kuvassa. Jään odottamaan Maija-lankojen kuvaa.
VastaaPoistaKiitoksia ja Maija-langoista on nyt kuvaa:)
PoistaVarsin miellyttävän näköinen värisuora! En kyllä ymmärrä, miten tuollaisen voisi oppia ulkoa.
VastaaPoistaMinäkään en ole oikein ihastunut M M -kuvioihin. Sinä keksit tietysti jotain omaperäisempää :)
Tässä oli loppujen lopuksi tosi pieni tuo kuviokerta, joka toistui useasti, joten väkisinkin jäi mieleen. En nyt tiedä omaperäisempää kukkaa saanko aikaiseksi, mutta ainakin omasta takaa, jos näin voi sanoa:)
PoistaIhana setti! Viimeisin pari on tosi kesäisen oloinen! Minullakin on ollut kukat mielessä kirjoneuleena mutta katsotaan, katsotaan tuleeko mitään... :D
VastaaPoistaKiitoksia! Näin kesällä ne kukat taasen kiinnostaa sukissakin:)
Poista