My happyplace kesällä
Tämä viikko on mennyt pemissä; tarkemmin sanottuna aivopemissä. Olenhan minä nyt osallistunutkin kaikenlaiseen toimintaan, mihin en pitkään aikaan ole osallistunut, joten tiedossahan tämä olotila olikin.
Mutta ettäkö minä sitä tajuaisin tai se minua estäisi😅 Ei, samalla lailla yritän kutoa sukkaa ja suunnitellakin enkä millään tajua, miksi asiat eivät suju, miksi tulee koko ajan virheitä ja saan purkaa, vaikka ohjekuvio olisi nenän edessä. Näinä päivinä syntyy paljon jämälankoja, kun joudun purkaamaan myöhemmin, kun aivot taas toimivat ja ajattelen asian tai värit toisin.
Mutta keksinpä näille langoille kivat laatikot, joista voin napsia aina tarvittaessa. Hieman jouluiset laatikot, mutta kun ei näillä nyt ole ollut muuta käyttöä, päätyivät jämälankalaatikoiksi. Yhdessä laatikossa on vain samanpaksuisia lankoja. Lasipurkkihan minulla on jo seiskaveikan jämiä varten😇
Tänä kesänä olen hieman vaihtanut paikkaa kesäpaikallani terassilla. Minulla on ilmeisesti häntäluu tulehtumaisillaan istumisesta samassa asennossa; paine tulee siis samaan kohtaan koko ajan, joten olen etsiskellyt toisenlaista tuolia tähän hätään. Nyt istun säädettävällä puutarhatuolilla kolme tyynyä pepun alla ja tässä pystyy jonkun aikaa istuskella ennenkuin häntäluu kipeytyy. Sellainen synnytyksen jälkeen käytettävissä oleva istumarengas olisi tähän vaivaan kuitenkin varmaan kaikkein paras...
Siirsin itselleni oikein työpöydänkin ulos, joten mikäs tässä on ollessa. Kissojen kanssa. Naapurin 10v tyttö huudahti meidän pihalle tullessaan, että sä oot kyllä varsinainen kissojen lumoojatar! Hieman olin ihmeissäni, että mitenkä niin, mutta kun katsoin tarkemmin, kissat olivat hiipineet ympäröiville tuolille nukkumaan; yksi molemmin puolin😅❤️
Mutta pikkuhiljaa taasen sukkia valmistuu ja ehkä saan jopa ohjetta aikaiseksi Lankajengin sivuille laitettavaksi. Ainakin puitteet ovat nyt kunnossa👍
Hienolta näyttää tuo paikka. Happeakin, ja kissaenergiaa, saat samalla.
VastaaPoistaLämmintä elokuun jatkoa!
Kiitoksia ja lämmintä elokuun jatkoa sinullekin!
PoistaHyvä idea laittaa samaa paksuutta olevat langat samaan koriin tai laatikkoon. Sieltä niitä on taas helppo poimia uusiin värikokeiluihisi.
VastaaPoistaJoo ihan yhtäkkiä tajusin, että enhän minä kaikkia voi samaan laatikkoon laittaa, siinä olisi myöhemmin liian vaikea tietää, mikä on minkäkin paksuista lankaa:)
PoistaIhana terassi! Ja kissat tuo sopivasti aina kissaenergiaa!
VastaaPoistaKiitoksia ja hyvältä kuulostaa tuo kissaenergia:)
PoistaNäyttää hyvältä!
VastaaPoistaOlehan armollinen itsellesi ja toisaalta nauti elämästä juuri niin kuin tiedät parhaaksi! Jaksuja 🥰
Kiitoksia! Sairauden alkuvaiheessa vertaisryhmissä minulle sanottiin aika monesti juuri tätä, että itselleen pitää olla armollinen. Ajattelin silloin, että mitähän tuokin tarkoittaa, jotakin sanahelinää vain, mitä toitotetaan, mutta olenpa joutunut opettelemaan armon itseä kohtaan ihan kantapään kautta. Ja tosiaan sen, että se armo itseä kohtaan tulee itseltä, vaikka koko maailma olisi toista mieltä. Mutta tuon kun oppii, toisten mielipiteillä tai sanomisilla ei enää ole niin paljon painoarvoa omassa elämässä tai sitten niistä pääsee nopeammin yli.
PoistaKuulostaa hyvältä! 💖
Poista