Ne valmistuivat sittenkin




Isänpäiväsukat miehelle, jotka jätin kesken aikaisemmin, kun yksinkertaisesti tummanharmaalla neulomisesta ei tullut mitään.

Alkuviikosta ajattelin, että se on nyt tai ei koskaan, jos meinaan saada sukat isänpäiväksi valmiiksi ja aloitin urakoimaan aina, kun mies oli töissä tai autotallissa värkkäämässä omiaan😅

Silti vielä eilen olin siinä tilanteessa, että toisesta sukasta oli vain resori aamulla tehtynä, joten eilisen päivän tein sitten aika tuskassa näitä.

Lankana Drops Nord ja aloitussilmukoita 72. Tällä silmukkamäärällä en olisi saanut pidempiä sukkia eli jos haluaisi pidemmät oikein saapassukat, täytyisi silmukoita laittaa enemmän.

Onneksi tajusin myös ensimmäisen sukan kohdalla, että tummanharmaa lanka ei tule riittämään, joten sain ihan luvan kanssa tehdä raitoja jalkaterään ja toisen sukan sitten ihan eriväriseksi. Valitsin tuon vaaleanharmaan ja onhan se ihan eri neuloa vaalealla värillä.

Sukat olivat täysin passelit ja mies sen verran tyytyväinen, että sanoi, että näitä hän ei ota pois jalasta edes pesua varten👍😂




Kommentit

  1. Upeat sukat! Eipä siis ihme ettei sukkien saaja aio riisua sukkia edes pesua varten :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia! Ehkä tosiaan olivat mieluisat sukat:)

      Poista
  2. Aivan mahtavat sukat!

    Ihana siipan reaktio mieleisiin sukkiin 💖.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia! Oli kyllä mukava tunne, että näinkin tykkäsi sukista:)

      Poista
  3. Kivat sukat ja täytyypä itsekin tehdä joskus Drops Nordista miesten sukat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia! Itselleni teen aina Drops Nordista ja ovat kestäneet hyvin. Siksi uskaltauduin miehellekin tekemään.

      Poista
  4. Hyvältä näyttää. Ei kai se mikään sääntö ole, että sukkien pitäisi olla saman väriset. Riittää kun ovat saman kokoiset.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia! Joo, parempi tosiaan, että ovat samankokoiset:)

      Poista
  5. Minulla on tuo sama ongelma nyt joululahjasukkien kanssa (joita en ole vielä miehelle edes aloittanut...).
    Miehesi on nyt täysin muodissa mukana, eriparisine sukkineen ;) Kaunis malli. Tulee väkisinkin mieleen myös se hyvä puoli, että pääsit nyt tekemään vain yhden sukan samanlaisena :)
    Mitenkähän nämä sitten pestään?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä pääsinkin, vain yhden sukan samanlaisena:) En tiedä, joutuuko tässä tehdä toiset samanlaiset, että nämä saa joskus pesuun. Ne nimittäin on nyt jalassa koko ajan:)

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Sadonkorjuusukkien ilmainen ohje

Mustavalkoiset Unikkosukat

Varpu-sukat eri väriyhdistelmillä