Lankajengin sukkakilpailusukat
Täällä ollaan 38-asteen kuumeessa tai lämpötila oikeastaan seilaa 37,8 - 38,3 ja sitten palellaan sen mukaan tai sitten ei palella.😁Ärsyttävintä ovat lantion hermosäryt, minkä kuume tietysti laukaisee näin ME:tä sairastavana ja siihen ei auta kuin tassutella kotona ympäriinsä, kun lepääminen makuuasennossa on liian tuskallista. Ja tietysti Buranaa täytyy ottaa, auttoi tai ei. Tahdon uskoa, että jonkin verran auttaa👍
Mutta jotta ajatukset saisi muualle, laitanpa kuvaa suunnittelemistani sukista; siis Lankajengin sukkakilpailuun. Eivät pärjänneet kilpailussa, siellä oli kyllä nättejä kilpakumppaneita, mutta olinkin tehnyt nämä onneksi sillä silmällä, että näistä sitten minulle sukat, jos eivät tule valituksi. Mutta minulla meni täysin ohi Lankajengin viikko, jolloin sai käydä äänestämässä sukkia ja samalla osallistui arvontaan. Aivan muuta ollut mielessä, mutta niistä toisella kertaa🥳😇
Sitten ajattelin osallistua Arabia-Novita-kilpailuun, kun onhan tämä niin kivaa tämä kilpailuihin osallistuminen😅ja ajattelin puseron tehdä näin vuosikymmenten jälkeen. Oikein laskeskelin, että koska puseroon tulee kaksi väriä, pääväriä varmasti riittää sen 500g. Teen Novitan Woolly woodista, kun Novitan lankoja pitää käyttää. Olen sillä mallilla tekemisessä, että alaosa on vasta tehty ja kerkesin jo ajatella, että onpa tosi riittoisaa lankaa tämä Woolly. Ja sitten tajusin, että kerä on 100g eikä 50g niinkuin olin laskenut ja nyt minulla on 10 kerää tuota 100g eli yhteensä 1000g eli 1 kg!! Näyttää paljon paremmalta tuo, että lankaa on vain 1 kg😁😁 Että tuota…nyt saan sitten tehdä vaikka toisen puseron itselleni tai mitä nyt ikinä keksinkään. Onko ehdotuksia?
Voi ei, pikaista paranemista, nyt paljon vihanneksia ja marjoja ja niistä saatavia hyötyjä särkylääkkeiden lisäksi! Sukat ovat kauniit, kävin viime viikolla tykkäämässä niistä ja niistähän voit aina julkaista itsenäisesti ohjeen, jos haluat, tai sitten vain pitää ne itsellä! En malta odottaa sinun Arabia-suunnitteluja :)
VastaaPoistaItsekin mietin, josko laittaisin blogiin ilmaisen ohjeen, Voihan se olla, että joku muukin neulomisen ystävä haluaa tehdä itselleen tällaiset sukat. Koronahan se minulla sitten olikin ja tauti on nyt oikein päällä.
PoistaNyt riittää siis Woolly Woolia vaikka mihin. Minulta meni myös ohi Lankajengin äänestys, vaikka mielstäni olen tilannut heidän uutiskirjeensä. Kivat ovat nuo kuvan sukat. Teksti näkyy hyvin.
VastaaPoistaParanemista ja parempaa oloa toivon sinulle.
Kiitoksia! Tauti osoittautuikin koronaksi ja nythän se vasta on oikein päällä, joten parempia oloja odottelen minäkin.
PoistaHarmi, ettei sukat menestyneet, koska ovat kauniit ja teeman mukaiset. Minun jalkoihini sopisivat ainakin mainiosti <3 Pikaista paranemista <3
VastaaPoistaKiitoksia! Teinkin sukat omalla koollani, joten käyttöön tulevat:)
PoistaVoi sinua, pikaisia paranemisia ja jaksamista siihen asti!
VastaaPoistaTodella kauniit sukat 🥰
Kiitoksia! Niinpä se minäkin toivon pikaista paranemista, kun syyksi osoittautuikin korona:(
Poista🤕😳💖
PoistaToivottavasti kuumeen syy on selvillä, eikä se ole rripaska... Minäkin luulen, että ibut auttaa melkein kaikkeen :) Sen tietää siitäkin, että olen edelleen hengissä. Ibuja olen ottanut varmasti enemmän, kuin moni muu kanssaeläjä ;D Migreenistäkään ei aina tiedä, onko se migreeniä vai muuta ja siksi aloitan aina ibuilla ;)
VastaaPoistaKivan monipuoliset sukat! Tykkään teksteistä, eikä värejäkään ole säästelty. En löydä jengin sivuilta voittajaa.
Tuo suunnittelu vie varmaan mennessään. Kisailut on kannustavia.
Laitoin sukkiin tekstin I love colours, joten värikkäät piti sitten tehdä:) Katsoin että kolme päivää sitten oli Lankajengin sivuilla se voittajailmoitus tai siinä on kaikki kolme valituksi tullutta sukkaparia.
PoistaJa kuule ei ole ripaskaa, koronaksihan tämä osoittautui. En osannut yhtään epäillä näistä muista oireista, kun ne ovat aika normisettiä minulla muutenkin, mutta eilen alkoi jumalaton kurkkukipu, jonka ansiosta täällä ei paljoa nukuta ja sanoin isännälle, että tuoppa töistä koronatesti. En meinannut uskoa, vaikka pari viivaa tulikin. No onneksi minä en ole tartuttanut ketään, kun täällä kotona vain olen, mutta nyt toivon, että näin rokotteettomana selviän ilman sairaalareissua. Eli ibuja menee...
Korona alkaa olla nykyään niin "harvinainen" verrattuna aiempaan, että nyt sitä ei osaa enää edes epäillä. Satunnaisia sairastuneita tapaan edelleen ja yleensä paljastuvat vasta yleiskunnon heikettyä ja kun joutuvat sairaalaan ja siellä testataan. Usein on vaikka pelkkää ripulia. Sitähän voi olla etenkin ikäihmisillä aika monestakin syystä, eikä aina päästä asian ytimeen.
PoistaParanemisia!