Polterabend eli polttarit




Nyt tulee lupaamani päivitys polttareistani. Ensimmäiseksi haluan kuitenkin kiittää kaikkia onnitteluista ja onnentoivotuksista näin yhteisesti, koska vointini ei ole palautunut vielä siihen mittakaavaan, jotta jaksaisin vastata kommentteihin. 
Joten kiitokset kaikille!❤️❤️

Uutena aika yllättävänäkin pem-oireena tuli haju- ja makuaistin menetys (ja ei, minulla ei ole koronaa) ja huimaus vaivaa edelleen, mutta jospa nämäkin palautuvat ennalleen. Toivottavasti ennen häitä👍


Voi kuulostaa, että hääuutiset tulivat jotenkin äkkiä tai suunnittelematta, mutta olen minä näitä kauan miettinyt. Lähinnä siksi, että selviäisinkö hääpäivästä ja saisinko edes järjestettyä. Pitkän mietinnän jälkeen päätin, että nyt jos koskaan se on yritettävä ja suht pienillä häillä mennään ja tässä meidän pihallamme. Miehellä ei olisi ollut niin väliä naimisiinmenolla, mutta minulle sillä on väliä, joten minä kosin ja vastaus oli myöntävä.💗


Kaasona minulla on ystävä, joka asuu ihan naapurissa, ja hänhän se alkoi polttareista puhumaan. Ja taasen mies toppuutteli; et jaksa, mieti nyt vähän niitä seuraavia päiviä jne ja oikeassahan hän oli. Mutta olinhan minä näitä miettinyt jo silloin, kun päätin häistä. Valintakysymys minulle tällä hetkellä ja olen päättänyt valita häät ja niihin kuuluu polttarit. No, saihan se mieskin omat polttarinsa😁


Viikon verran kaaso kyseli, mitä toivon polttareilta, mihin kykenen, mihin en kykene, miten pystyn olla sisätiloissa, pystynkö edes olla, miten fyysistä saa olla, pitääkö olla taukoja, miten kauan jaksan…ja minä vastailin parhaani mukaan, kun en tosiaan tiennyt, mitä suunnittelivat.

Lopputulos oli että ennakkotehtäväksi sain kerätä kaikki hajusteettomat meikkini ja ottaa ne mukaan kuin myös nahkahanskat, työhanskatkin olisivat käyneet.👍🥳


Ja ihanan polttaripäivän olivat järjestäneet ja kahdessa osassa; ensin aamupäivä/iltapäivä ja sitten illalla jatkoa.

10.30 soi ovikello lauantaiaamuna. Kaason teini-ikäinen poika oli ovella puku päällä ja ojensi minulle Bride-harsopäähineen ja sanoi: Tämä käskettiin laittaa päähän😂

Poika-parka ojensi käsivartensä tyylikkäästi ja talutti minut naapuriin, jossa ystäväni odottivat minua terassilla maljojen kanssa. Siinä skoolattiin ja naurettiin ja sitten tulikin meikkaaja paikalle ja minut istutettiin omaan tuoliini ja jalat rahille ja ei kun nauttimaan meikkaamisesta. Samalla sain päivityksen meikeille ja miten meikataan ja mihin mitäkin välineitä käytetään. Tuli tarpeeseen! Ja mikä parasta; tällä meikkaajalla oli vielä aamusta aikaa hääpäivänäni eli joku muu kuin minä itse meikkaa minut👍👍



Sitten siirryimme kahvipöytään, jossa oli mielettömiä tarjoiluja. Minä tietysti tapani mukaan olin äänessä, joten olin aina vähän jäljessä syömisessä. No mutta kun minun piti kertoa jokaisesta paikallaolijasta, miten olemme tavanneet ja siitähän tuli enemmänkin yhteinen historia jokaisesta vuorotellen❤️ Taustalla soi musiikkikappaleita, joita ystäväni olivat valinneet ja minun piti arvata, kuka oli valinnut minkäkin kappaleen. Ja ainahan näihinkin liittyi tarina, joka piti jakaa kaikkien kanssa.


Sitten olikin langan värjäystä ulkona terassilla; siihen ne nahkahanskat. Itse lanka oli jo purkissa likoamassa, oli kerätty nokkosta, voikukkaa, keto-orvokkia ja koivua ja minun piti ex-lääkealan ammattilaisena arvata, mihin rohdokset vaikuttavat. Muistin onneksi rohdoskursseilta, että aika moni auttaa virtsaamis- tai eturauhasvaivoihin, joten ensiarvaukseni taisi aina mennä tähän suuntaan😅

Ensiksi minun piti kylläkin laittaa solmuja tähän vettyneeseen lankavyyhtiin ja jokaisen solmun kohdalla sanoa entisen heilan nimi ja tällä tavalla nämä entiset jäivät unholaan.😇Sitten kerroksittain kasvit ja lanka purkkiin, jotakin ainetta siihen lisättiin ja sitten lämmintä vettä purkki täyteen. Vähän ennen häitä sitten pestään lanka ja nähdään, mitä siitä tuli. Ja vielä pitäisi sitten neuloa miehelle tästä langasta sukat. Aivan mahtava keksintö oli tämä langanvärjäys kaikkine lisukkeineen!



Sitten lähdimme kaikki ansaituille päivälevoille ja 18.30 minua tultiin uudestaan hakemaan.


Menimme ihanaan vanhankaupungin ulkoilmaravintolaan, jota en edes tiennyt, että täällä onkaan, ja söimme ja joimme pitemmän kaavan mukaan. Ja minulla Bride-harso päässä tietysti. Ruoka ja seura oli mahtavaa ja naurua riitti!




Tästä lähdimmekin sitten kotiinpäin ja aivan oikeaan aikaan. Sain ihanan ja muistorikkaan polttaripäivän kuin myös hyvän alkuharjoituksen, miten jaksan ja mitä vielä pitää ottaa huomioon tulevissa häissä.

Kiitokset tätäkin kautta ystävilleni polttaripäivästä!❤️❤️

Häitä odotellessa🤗

Kommentit

  1. Langan värjäys kuulostaa täydelliseltä sinun polttareille :) Kiva, että oli hauska päivä. Makuaistin häviäminen on kyllä inhottavaa, tuntuu että se on ihan sama mitä syö, kun ei maista mitään :D Toivotaan, että palautuvat pian!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on juurikin noin, että tietää esim syövänsä kanaa, mutta jos ei näkisi sitä, ei tietäisi, että se on kanaa:) Eilen jo maistoin hillosipulit salaatissa, että eiköhän se tästä pikkuhiljaa.
      Langan valmistumista jo odotan, että mitähän väriä sieltä oikein tulee:)

      Poista
  2. Olipa kauniisti ja ajatuksella suunnniteltu päivä, huomioiden sinun toiveesi ja jaksamisesi. Lankajuttu oli ihan mahtava!
    Minua puistattaa ajatuskin, että joku meikkaisi minut... kun en meikkaa yleensä mitenkään itsekään ;) Silmät on niin arat, että alkavat vuotaa jo ajatuksesta.
    Nyt vaan lepoa ja voimien keräämistä h-hetkeä varten!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lepoa yritän toteuttaa parhaani mukaan, vaikka ei ehkä ihan niin hyvin toteudu kuin jos ei olisi häitä järjestettävänä;) Mutta vähän kerrallaan osissa. Ja päivä oli kyllä kaikinpuolin hyvin suunniteltu ja otettu tarpeeni huomioon:)

      Poista
  3. Ihana päivä ja hyvin suunniteltu. Sinulle jää kaunis muisto.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin jää:) Että jotkut ovat vaivautuneet minun vuokseni tällaisen päivän toteuttamaan.

      Poista
  4. Komppaan Sartsaa joka sanasta! En itsekään meikkaa enää ollenkaan, joten joo, samalla se olisi hauskaa, jos joku meikkaisi, mutta sitten olisin siinä silmät punaisina. Lankajuttu taisi osua ja upota!? Aisteillesi toivon pikaista palaamista! Oli varmasti ihana päivä. ♥
    Ihanaa juhannusviikkoa sekä häiden odottelua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itsekin pohdin etukäteen, mitenkähän kestän tuon meikkaamisen, kun en yleensä meikkaa ja olen myös jossain määrin herkkäsilmäinen. Onneksi tuota meikkiä tuli vain yläluomelle ja sain itse laittaa ripsivärin. Tosin se luomivärin laittaminen hieman kyllä ärsytti.
      Mutta langanvärjäys oli kyllä nappi juttu! Oikein odotan minkäväristä lankaa sieltä oikein tuleekaan:)

      Poista
  5. Ja minä vain mietin, että olet aivan mahdottoman kaunis 🥰. Sinun pitäisi laittaa enemmän kuvia itsestäsi tänne blogiin.

    Ihanaa, että sait mieleisesi polttarit 💖.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia kovasti sanoistasi! Lämmittävät tosi paljon:)

      Poista
  6. Hei, kuulostaa aivan ihanalta päivältä 💗Harmi, kun olen nyt keväällä vieraillut blogeissa ihan liian vähän mukamas jatkuvan kiireen takia, joten on jäänyt tämäkin uutinen lukematta. Pitääpä käydä kurkkaamassa edelliset tekstit :)
    Polttarien ohjelma on ollut upea - olisi ihana, jos joku joskus meikkaisi minutkin ja langänvärjäysjuttuja ei voi koskaan olla liikaa. Hienosti ystäväsi olivat päivän suunnitelleet 💗
    Lisäksi haluan sanoa, että kuvista välittyy ilo ja onnellisuus. Lisäksi olet kaunis 💗
    Ihanaa juhannusta ja häiden odotusta !

    VastaaPoista
  7. Voi miten ihanat ja huomaavaiset polttarit sait. Tarinaa oli mukava lukea, ystäväsi todella välittävät sinusta ❣️ Ajatus tarinoista jotka yhdistävät sinut ystäviesi kanssa olivat ihania, näistä polttareista jää varmasti hyvät muistot ❤️ Onnea ja jaksamista sinulle hääjärjestelyihin! 🥰

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Sadonkorjuusukkien ilmainen ohje

Mustavalkoiset Unikkosukat

Varpu-sukat eri väriyhdistelmillä