Lankakaupassa ja vähän jotain muutakin
Eilen käytiin sitten hiihtoloman kunniaksi naapurikaupungissa vähän shoppailemassa ja syömässä; ystäväpariskunnan kanssa🩷 Eihän siellä hirveästi mitään shoppailtavaa ollut, mutta Marks&Iris lankakauppaan kuitenkin pääsin. Sieltä tarttui mukaan tuo ihana pieni peltinen pastillirasia, johon tietysti pitää sitten säilöä kaikkea pientä kivaa, kunhan pastillit on syöty. Myös uusi tuttavuus Lana Gatto; merinovillalankaa. 100g = 300 metriä lankaa ja 3,5 puikkosuositus. Itse ajattelin, josko pieneen huiviin riittäisi tämä kerä; on niin ihanat värit! En kyllä koskaan ole ostanut näin kallista kerää, (15,90€) mutta kerta se on ensimmäinenkin. Asiasta toiseen. Näin ME-potilaana kun on tottunut siihen, että terveydenhuollosta ei saa oikein apua eikä edes kunnon palvelua ja ikäväkseni se oli taasen todettava näin. Minulla on hyvä lääkäri entisessä työterveydessäni, mutta hänen passiivisaggressiivisuutensa ME-potilasta kohtaan tulee sitten esille näissä muissa toimissa; ei soita, kun on puhelin...