Äitienpäiväsukat





Sainpa aikaiseksi suunnitella äitienpäiväsukat ja vielä tehdä ohjeenkin niistä Lankajengiin. Kaikki muu onkin sitten ihan vaiheessa😁

Ihan extempore tuli mieleen, että voisin tehdä tällaiset sukat, kun tuo kukkakuvio minulla on ollut valmiina jo pitemmän aikaa. En vain ole keksinyt, missä sitä käyttäisin. Nyt jotenkin loksahti paikoilleen ja ajankohtakin sopiva äitienpäiväksi.


                            



Lankana olen käyttänyt Novita Nallea, Kaupunkilanka Rotvallia, Gjestal Maijaa ja Lankavan Mainiota eli melkein vähän kaikkea, mistä löytyy sopivat värit.


                           


Kukan keskustan silmukointi tuli mieleen ihan viimetipassa, kun halusin kukan erottuvan paremmin noissa pellavan värisissä sukissa. Mies käveli ohi ja sanoi, että hienot sukat, mutta mitä nuo tummansiniset kohdat oikein on🙄😅No kukkien varret tietysti; eivät ne aina tarvitse olla vihreitä, varsinkaan, kun väriä vaihdetaan.


                            


Nyt pitäisi tehdä muutama vauvan sukka hyväntekeväisyyteen. Kuulun FB-ryhmään nimeltä Äitiyspakkauksia Romaniaan ja muihin köyhiin maihin ja olen ollut siinä mukana ihan alusta lähtien. Aikoinaan minulla oli vielä vauvanvaatteita lahjoitettavaksi, nyt vähemmän tällaisia löytyy😁Olen silti mukana, kun voin ostaa aina muutaman vetoketjullisen muovikassin, joihin äitiyspakkaukset tehdään ja aina muutama vauvansukkaparikin on ehtinyt valmiiksi tähän keräykseen. Toukokuussa lähdössä kuorma, joten vielä ehtii tehdä👍


                            

Kommentit

  1. Tuollaisesta fb-ryhmästä en ole kuullutkaan, hyvä tietää! Sukat ovat kauniit ja sopivat äitienpäiväsukiksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia! Joo paikallinen fb-ryhmä, mutta tajuaisin, että lahjoituksia saavat monesta paikasta.

      Poista
  2. Hienoa, että on tuollainenkin ryhmä. Sukat ovat kauniit; hempeät neilikat siinä nätissä rivissä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia! On kyllä kiva, kun löytyy näitä puuhaihmisiä, jotka laittavat alulle näitä hyväntekeväisyyskohteita kuin myös hoitavat keräykset👍

      Poista
  3. Ryhmälle ja sen toiminnalle 'peukku'! Pidän enemmän valkoisista sukista - vaaleanpunaiset kukat vähän katoavat taustaan. Hyvää alkavaa uutta viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia js hyvää alkanutta viikkoa sinnekinpäin! Itseä taasen tällä hetkellä miellyttää enemmän nuo pellavansävyiset; juurikin tuo hailakkuuden takia😅

      Poista
  4. Luin kiireessä ensin ihan väärin: "Nyt pitäisi tehdä muutama vauva hyväntekeväisyyteen...". Nopeastihan tuo väärinlukeminen taas selvisi.

    Mahtavasti sinulla riittääkin energiaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. 😂😂Ei taida onnistua kuin vauvan sukat nykyään😇😁

      Poista
  5. Kukat on kyllä kivat, mutta mitä, mitä? Mikäs tuo sukansuu oikein on? Sehän on hieno! Ihanan erikoinen ratkaisu! Ei ole tullut ennen vastaan tuollaista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia, kiitoksia! Sukansuu on ihan tavallinen röyhelö. Olen tehnyt näitä kaksinkertaisia ja kolminkertaisiakin, mutta en aikaisemmin yksinkertaista röyhelöä😅Kauan mietin että minkähänlaisen aloituksen sitä tekisi ja sitten yhtäkkiä välähti😊

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Sadonkorjuusukkien ilmainen ohje

Mustavalkoiset Unikkosukat

Varpu-sukat eri väriyhdistelmillä