Takatalven yllättäessä langat vaihtuivat paksumpiin




 Oli ihan pakko vaihtaa ohuet langat seiskaveikkaan, kun viime viikolla tuprutti lunta ja maa oli valkoinen. Aloin sitten tekemään näitä tuttuja raitasukkia liukuvärjätyillä langoilla ja resorina pitsijoustin.



Näissä ei tarvitse paljoa miettiä, muuta kuin hurluttaa menemään ja samalla mietiskelee tulevaa kevättä. Nyt täällä jo sataa ihan rehellistä vettä, joten kuvittelen sen enteilevän kevättä.



Minulla oli kolme kerää jäljellä tuota vaaleanpunaista Geishalankaa ja luultavasti en tästä erästä ollut vielä neulonut mitään. Oli pienoinen pettymys, kun koko ajan langasta rullautui jotain nöyhtää mukaan, joka sitten ohensi lankaa ja sitä piti vähän väliä poistaa. Ajattelin että helpottaa, kun vaihdan perusharmaaseen, mutta siinä oli sama ongelma hetkisen aikaa. En yhtään muista kuinka paljon olen neulonut tällä uudella koostumuksella; 80%villaa, 20% polyamidia, mutta toivottavasti ei nyt johtunut siitä.




Jatkan myöhemmin loppukesästä taasen seiskaveikalla ja katsotaan, miltä sitten tuntuvat nämä uudet langat.

Kommentit

  1. Jos vielä törmäät nöyhtään, joka vielä ohentaa lankaa, niin lähetä ne Novitalle. Tai ota kuva ja laita sähköpostia. Nuo ominaisuudet eivät kuulu lankaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo näin pitää tehdä👍Jotenkin nyt vain ajattelin, että ehkä oli tällainen erä tai jotain, mutta sitten kun harmaassa toistui tämä, vasta oikein tajusin. Pitää seurata nyt seuraavien kanssa sitten tarkemmin, tuleeko sama vika esille.

      Poista
  2. Kivannäköisiä sukkia! Täytyypä katsoa itekin tarkemmin noita geishakeriä. Muistaakseni jotain nukkaa niissä oli, siis yksittäisiä, mutta ei se kyllä ohentunut mitenkään tai ollut jatkuvaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia, näitä on kyllä kiva tehdä👍😊En tiedä onko minulla niin tiukka käsiala, että se jotenkin keräsi tuon nöyhtän yhteen kasaksi, mutta en tosiaan huomannut ennenkuin oli jo iso kasa ja lankakin kivasti ohentunut, kun siitä oli säikeitä rullaantunut mukana. Koitin saada sitä tasoitettua, mutta monessa kohtaa jouduin leikkaamalla aukaisemaan ja poistamaan sitä kierrettä. Sen verran pöytä oli täynnä noita tuppuroita, että alkoi jo tympäsemään🙄

      Poista
  3. Minulla on Maaritin kanssa samanlaisia kokemuksia.
    Nämä sukat ovat varsinaista väriterapiaa. Varren kuviointi on katseenvangitsija.
    Minäkin neuloin äskettäin Seiskasta sukat. Nyt vaihdoin Venlaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä olen tällainen langan ”väärinkäyttäjä”, että aina saan sen joko katkeamaan tai nöyhtäilemään😅 Näitä sukkia on kyllä tosi kiva tehdä värinkin takia ja kun tuo varren pitsi on tosiaan vähän jotain muuta kuin tavallista resoria.

      Poista
  4. Kivan näköinen tuo varsi, taidan ottaa mallia. En ole vielä kokeillut uutta 7-veikkaa ja taidankin suosiolla jättää kaupan hyllylle. Ei kuulosta kovin hyvältä langalta sukkiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ilman muuta, inspiraatioksihan nämä onkin tarkoitettu!👍😊
      Näin minäkin ensin ajattelin, että vaihdan ihan toiseen lankaan, mutta kun minulla nyt vielä löytyy seiskaveikkaa tuolla uudella koostumuksella, pakkohan sitä on kokeilla, josko olisi vain ollut huonompi erä kyseessä. Nallelanka uudella koostumuksella on ainakin ollut ihan hyvää, joten en heti osannutkaan epäillä, että tässä voisi olla jotakin vikaa. Mutta seurataan😊

      Poista
    2. Ei kun eihän Nallelangassa vaihtunutkaan tuo koostumus🤦‍♀️

      Poista
  5. Kivan pirtsakoita sukkia! Aurinkoista vappua!

    VastaaPoista
  6. Kauniita karkkisukkia - nam 😋💖🌼

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Sadonkorjuusukkien ilmainen ohje

Mustavalkoiset Unikkosukat

Varpu-sukat eri väriyhdistelmillä