Marimekon Unikkosukat
Pitikö munkin sitten kokeilla Marimekon Unikkosukkia! No piti tietysti. Pyydettiin sukkia kaksostytöille ja toiveena oli toiseen kirkas keltainen ja musta ja toiseen jotain sinistä. Ajattelin, että mitä ihmettä minä oikein keksisin noilla väreillä, varsinkin keltainen ja musta teettivät työtä. Ja sitten välähti, että Unikkosukissa voi käyttää aika vahvoja värejä ja aloitin niiden kypsyttelyn mielessäni. Marimekon Unikkokuvioisissa serveteissä on monia mielenkiintoisia väriyhdistelmiä ja tekisi mieli kokeilla niillä kaikilla väreillä näitä sukkia:) Ensimmäiseksi aloitin näistä sinisistä sukista ja suunnittelin kuvioitten järjestystä sitä mukaan kuin kudoin. Unikkokukkaan oli monenlaisia valmiita piirustuksia netissä, mutta koitin valita sen verran pienen, että onnistuisin sen kutomalla saamaan sukkaan. Sukat kun olivat joululahjaksi menossa, niin silmukoimalla ei olisi ollut valmista vielä juhannuksenakaan:) Vain keskustan vaaleansin...