Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on joulukuu, 2020.

Marimekon Unikkosukat

Kuva
Pitikö munkin sitten kokeilla Marimekon Unikkosukkia! No piti tietysti. Pyydettiin sukkia kaksostytöille ja toiveena oli toiseen kirkas keltainen ja musta ja toiseen jotain sinistä. Ajattelin, että mitä ihmettä minä oikein keksisin noilla väreillä, varsinkin keltainen ja musta teettivät työtä. Ja sitten välähti, että Unikkosukissa voi käyttää aika vahvoja värejä ja aloitin niiden kypsyttelyn mielessäni. Marimekon Unikkokuvioisissa serveteissä on monia mielenkiintoisia väriyhdistelmiä ja tekisi mieli kokeilla niillä kaikilla väreillä näitä sukkia:)                Ensimmäiseksi aloitin näistä sinisistä sukista ja suunnittelin kuvioitten järjestystä sitä mukaan kuin kudoin. Unikkokukkaan oli monenlaisia valmiita piirustuksia netissä, mutta koitin valita sen verran pienen, että onnistuisin sen kutomalla saamaan sukkaan. Sukat kun olivat joululahjaksi menossa, niin silmukoimalla ei olisi ollut valmista vielä juhannuksenakaan:) Vain keskustan vaaleansin...

Mustavalkoiset kirjoneulesukat

Kuva
Jos nyt oikein muistan, niin nämä olisivat toiset mustavalkoiset sukat, jotka olen tehnyt elämäni aikana:) Yhdet leveäraitaiset mustavalkoiset olen tehnyt näitä ennen, mutta siihen se sitten jää. Minä kun tykkään niin väreistä, en ole osannut edes ajatella, että mustasta ja valkoisestakin saisi jotakin kivaa. Nämä on tehty Novitan Nalle langasta; luonnonvalkoista, mustaa ja pinkkiä (Pionikohan se oli kerän nimi...)                               Toive näihin sukkiin ei ollut mitenkään tarkka eikä rajaava; jotakin vaaleaa ja kuviot voivat olla joko mustalla tai tummansinisellä.  Aloitin ensin pellavalla ja tummansinisellä, mutta niistä väreistä olen viime aikoina tehnyt niin paljon, että inspiraatiota ei nyt vaan tullut millään. Enkä taaskaan tiedä, mistä tuli mieleen tämä yhdistelmä ja kuviot....mistä sen ikinä tietää, mistä se inspiraatio tulee. Yhtäkkiä vain lamppu syttyy päässä ja sitten on kokeiltava... ...

Hyvää Joulua! Merry Christmas!

Kuva
Nyt on aika rauhoittua joulunviettoon. Sukatkin sain melkein kaikki kudottua niitä haluaville, parille sukkaparille sain lisäaikaa, kun lahjan saaja ei ole heti jouluaattona tavattavissa.  Lauantaina, Tapaninpäivänä, voisin aloittaa julkaisemaan muutamaa sukkakuvaa, joita olen joululahjaksi tehnyt.  Erityisen iloinen olen tästä kuvasta, kun osallistuin lokakuussa Novitan raitalankasukkakilpailuun ja tämä sukkakuva julkaistiin heidän sivuillaan nimen kera muutaman muun osallistujan kanssa. Vaikka en muuten pärjännytkään, jo tämä huomionosoitus oli todella mieltä lämmittävä! Mutta nyt: Hyvää Joulua! God Jul! Merry Christmas! Buon Natale! Fröhliche Weihnachten! Joyeux Noel! (Vain niillä kielillä, joita osaan tai olen osannut)  

Joulunodotusta ME- ja MCS-potilaan tyyliin

Kuva
Joulu on varmaan juhlista se tärkein, jolloin perinteet ja tavat korostuvat ja niistä halutaan pitää kiinni. Koetaan, että ilman jotakin tiettyä asiaa ei tule joulua eikä jouluntunnetta. Joulumielestä puhumattakaan. Näinhän se oli minullakin ennen. Monesti surkuttelin joulun jälkeen, kun ei koko jouluna ollut tullut sitä jouluntunnetta, vaikka kaikki oli tehty niin kuin ennenkin, mutta se lapsuuden joulun taika oli jäänyt saavuttamatta.  Nykyään tiedän, että jos joskus herätessä on olo, että tuntuu kuin olisi joulu tulossa, se on se muistorikkain hetki ja voin olla tyytyväinen, että olen tuntenut joulun sinäkin vuonna. Onneksi joulu tulee vähemmälläkin. Jouluvalot on oikeastaan ne tärkeimmät, sekä ulos että sisälle. Kynttilöitä kun ei näin MCS-sairaana voi polttaa, niin jouluvaloja sitten kaksin verroin. Nämä ulkovalot isäntä laittoi jo marraskuun lopulla ja olohuoneen ikkunoista näen kutoessa nuo tolppien ympärille kiedotut valot.               ...

Miesten pintaneulesukat

Kuva
Tämä on kyllä kiitollinen malli ja näitä sukkia on kyllä sitten tullut tehtyäkin.  Yksinkertainen pintaneule, mutta silti ihan näyttävä, ja parasta tässä ehkä tämä, että joustaa hyvin.                         Ohje on Novitan sivuilla nimellä Pintaneule villasukat Novita 7 veljestä. Sieltä olen sen aikoinaan tulostanut ja nyt taasen muistin tämän mallin.  Kun vaihtaa langan väriä tulee eri ilmettä sukkaankin. Kaksivärisenä olen tehnyt ja muutaman myös Novitan Pohjola-langasta. Siinä kun tuo langan väri vaihtuu aaltoilevana tummasta vaaleaan jonkin verran ja tuo mukavasti elävyyttä tähän sukkamalliin.     Nyt olisi viisi paria tehtävänä; yhdet valmiina, neljä jäljellä. Luotan siihen, että kyseiset miehet eivät lue blogiani, koska nämä ovat joululahjaksi, tai jos lukevat, eivät tajua, että nämä ovat heille:)                           

Kun tarvitset henkilökohtaista avustajaa

Kuva
                             Suurin työ oli tehtävä henkisesti silloin, kun tajusi, että ei enää selviäkään kotona ilman avustajaa. Kun omat voimat eivät riittäneet ja huomasi, että myös läheiset alkoivat väsymään, oli alettava miettimään, olisiko apua tarjolla. Piti miettiä, miltä tuntuisi, että joku toinen tulisi tekemään sinun työsi omassa kotonasi ja osaisiko tämä toinen tehdä niin kuin sinä toivot ne tehtävän. Entä miltä tuntuisi olla avuttomana huonovointisena ja sen näkisi joku muu kuin omat perheenjäsenet. Mutta kun siitä pääsi yli, asia oli selvä. Silti alkuaikoina minusta tuntui ihan kamalalta, että minä makasin sängyssä, kun avustaja imuroi vieressä. Olihan se ihan absurdi tilanne, kun koin, että olen kuitenkin sen ikäinen, että minun pitäisi pystyä nämä itse tekemään. Mutta kun on tarpeeksi huono olo, ei sitä enää reagoikaan, että joku toinen ne tekee...sitä on vain kiitollinen.  Siinäkin oli ope...

Kukkasukat Novitan 7 veljeksestä

Kuva
Minulla oli kaunis viininpunainen, tummansininen ja luonnonvalkoinen lankakerä käsissäni ja niistä  jotakin oli kehiteltävä.                                     Päädyin monen kokeilun jälkeen tähän yksinkertaiseen pikkukukkaan enkä edes ruvennut sekoittamaan mitään muuta kuviota siihen lisäksi. Itse tykästyin tähän ja luulen, että teen vielä pitkät sukat eri värityksellä ja Nallelangasta, mutta siis samalla kuvioinnilla. Näissä sukissa en kauheasti jaksanut ottaa huomioon miten kuviot sopivat, koska tämä oli ihan vain kokeilua, mutta jos teen pitkät sukat, täytyy sitten huomioida kavennukset oikeissa kohdissa.      Mutta tämä sama huomio, mikä aikaisemminkin tullut esille, miten värit muuttuvat, kun ovat toistensa vieressä. Tuo tummansininen on oikeasti kaunis selkeä tummansininen, mutta yhdistettynä valkoiseen, näyttää mielestäni ihan mustalta. Ei heti uskoisi valmiista sukasta...

Viininpunaiset sydänsukat

Kuva
Nämä sukat syntyivät oikeastaan vahingossa. Olin tekemässä toisenlaisia sukkia, jotka eivät koskaan valmistuneet ja olin jo heittämässä langat nurkkaan odottamaan parempaa ajankohtaa. Mutta koska tämä seiskaveikan uusi viininpunainen, Kaunokki nimeltään, ei päästänyt irti otteestaan, oli keksittävä jotakin, että sain siitä kutoa. Vaaleanpunainen sopi siihen täydellisesti, joten mitä muuta näistä väreistä voi tehdä kuin sydämiä:) Todella yksinkertaista kuviota ja helppoa sydäntä, mutta värithän ne tässä olivatkin nyt pääroolissa.  Ja tällaiset niistä sitten tuli...                   Kiva kun ihmiset ovat löytäneet blogini, vaikka en sitä aktiivisesti mainostakaan. On tullut yhteydenottopyyntöjä blogin kautta ja kysytty voinko kutoa sukkia heillekin. Ainahan se lämmittää, jos joku näiden kuvien välityksellä voisi kuvitella haluavansa minun tekemiäni sukkia...