Uusi vuosi, vanhat kujeet
Mihinkäs näitä rutiineja muuttamaan, hyväksi havaittuja?;)
Laskeskelin että vuonna 2020 sain valmiiksi 93 sukkaparia. Tämä luku ei pidä sisällään kaikkia niitä yksiparisukkia, joita tullut kokeiltua eikä muitakaan kokeiluja.
Vakaa aikomukseni onkin nyt vuoden alussa tehdä valmiiksi tai tehdä pari yksittäisille sukille. Joka tapauksessa menen varastoni läpi ja teen jokaisen ompeleen kohdalla päätöksen, mikä on sen kohtalo. Aika kunnianhimoinen lupaus!
Toinen tavoite on, että koitan olla tilaamatta nyt alkuvuodesta uusia lankoja, jos ei siis ole ihan pakko. Koitan tehdä vanhoista lankavarastoistani nyt sukkia, koska niitä lankoja kuitenkin on aika paljon.
Nämä sukat olivat nyt ensimmäiset, jotka sain tehtyä valmiiksi. Siis toiselle sukalle parin sain tehtyä. Tästä se lähtee...
Voi elämän kevät, mikä sukkaparimäärä! Ihan hymyilyttää :)
VastaaPoistaÄlä muuta sano! Itseäkin naurattaa, kun oikein ajattelee, miten niitä sukkia tosiaan tulee, kun ei muuta tee:) Ajatus tästä, että otan kuvan jokaisesta tekemästäni parista ja tallennan ylös, lähti siitä, kun tapasin kerran yhden kaupan aulassa sukkiaan myyvän vanhemman naisihmisen. Hän kertoi tekevänsä vuodessa yli 200 paria sukkia! Ja ne sukat eivät olleet mitään tusinatavaraa, vaan ihan oli joutunut miettimään minkälaisia tekisi. Silloin ajattelin, että sitähän joutuu joka sekunti kutomaan, jotta pystyisi tuohon ja päätin laskeskella mitä minun tahdillani tulee aikaiseksi.
PoistaPari vuotta sitten, kun en vielä pystynyt kutomaan, tein palapelejä. 1000 palan palapelejä. Niitähän onneksi saa hyvin sitten myytyä kirppareilla eteenpäin, mutta katselin, että minulla on 7 kpl isännän niistä tekemiä tauluja seinillä ja autotallin seinät on myös täynnä autoaiheisia palapelitauluja. Että kertyyhän näitä:):)