Istumakuntoinen ja perusraitasukat

Tammikuu on lähtenyt käyntiin todella nihkeästi. Rasitus pääsi kumuloitumaan joulusta, uudesta vuodesta, lapsen sairastamisesta ja sitten menikin jo yli lääkärissäkäynnistä. Nyt päivät menevät tyyliin tunti ylhäällä, tunti makuulla ja tuona tuntina ei kauhean tieteellistä kyllä touhuta. Tätäkin tekstiä on tuotettu kauan ja osissa ja milloin missäkin, että saan tämän valmiiksi.  Kutomisen saralla se tarkoittaa sitä, että pitäisi pitäytyä mahdollisimman simppelissä kudonnassa ja mikään suunnittelutyö ei nyt tahdo luonnistua. Ja tunnin jälkeen on mentävä huilaamaan, akku vain tyhjenee, vaikka ottaisi kuinka rauhallisesti.

                       

Lääkärissäkäynti on siinä mielessä rasittavaa, että se vie sen hetkisen kunnon ja siitä pitää toipua kauan ja siitä ei varsinaisesti ole mitään hyötyä. No, puolen vuoden saikkulappu kouraan, niin onhan sekin jo jotain. Tuohon matkaan joutuu vaan niin suunnitella kovasti miten sen toteuttaa, jotta sen kestää mahdollisimman vähillä pem-oireilla.

 Aikuinen poikani vei minut sinne,  minä raahauduin odotusaulan sohvalle makaamaan (meinasin aivan nukahtaa siihen) ja sitten lääkärinhuoneessa istuin lattialla nojaten seinään, koska enempään ei energia eikä ortostaattinen intoleranssi taipunut. Mutta onneksi tämä lääkäri tietää mitä sairastan ja uskoo oireitani.

Vointia kun piti selittää, sanoin että olen keksinyt uuden termin kunnolleni ja se on Istumakuntoinen. Erotuksena sänkykuntoisiin, jotka viettävät päivänsä sängyssä tai sohvalla makaamalla, minä vietän päiväni istuen nojatuolissani. Näin vointini pysyy tasaisena. Kaikki muu vaatiikin sitten palautumista ja suunnittelua miten jaksaa. Eli minä istun aamupäivän välillä tassutellen huoneitten väliä, huilaan iltapäivän ja sitten taas istun illan. 

Tällä hetkellä vointi on sellainen, että kaikkeen joutuisin pyytämään apua. Avomiehenihän tekee minulle muutenkin aamupalan, jonka tuo minulle olohuoneeseen, jossa istun nojatuolissani. Oikeasti joutuisin pyytämään myös tuomaan aamulääkkeeni ja suolaveden, mutta en tee sitä. Menen itse keittiöön ja otan lääkkeet, vaikka sen seurauksena syke nousee liiaksi ja tulee pahoinvointi, koska rasitus menee yli ja joudun palaamaan sänkyyn huilaamaan. Miksi teen näin, vaikka se on tyhmää vointini kannalta? Koska avomieheni ei ole omaishoitajani, en ole edes yrittänyt hakea omaishoitajan tukea. Haluan pitää parisuhteen parisuhteena niin kauan kuin mahdollista, vaikka ehkä tulevaisuudessa hänestä tulisikin omaishoitajani. Ja koska vielä pystyn omilla valinnoillani vaikuttaa vointiini, vain nämä pakolliset, joihin en voi vaikuttaa, vievät päivien kunnon. Ja avomieheni auttaisi heti, jos pyytäisin, siksikään en halua pyytää. Avustaja on sitten eri asia, hän on minun avustajani ja häntä voin pyytää avustamaan minua.

Vaikeinta on ollut sopeutua siihen, että asiat pitää jättää tekemättä, koska vointi huononee. Se tarkoittaa ihan pienenkin asian järjestämistä tai viemistä omalle paikalleen; se pitää jättää tekemättä ja tajuta, että se ei ole tärkeää, vaan se, että en huononna vointiani, koska palautuminen kestää sitten vaan kauemmin. Ja palautuminen kestää sen mitä se kestää, sitä ei voi kiirehtiä.

Tällaiseen olotilaan sopii hyvin keskeneräisten sukkien valmiiksi tekeminen ja valitsin tällaiset perusraitasukat hieman pidemmällä varrella. Lankana Pirtan sukkalanka ja Novitan 7 veljestä Polaris. Halusin yhdistää tämän harmaan ja vaalean oranssinkirjavan ja raidat tuntuivat nyt parhaimmalta näiden kanssa.

Ensimmäistä kertaa kudoin tämän paksuista lankaa nro 3 puikoilla. Aina kutonut 3 1/2 puikoilla, mutta mukavasti sopi hieman ohuempikin puikko. Pirtan Sukkalanka on aavistuksen ohuempaa kuin seiskaveikka, joten siksi päädyin tähän puikkokokoon.

Tämän verran sain näitä nyt tehtyä, mutta jatkan pikkuhiljaa...