Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on syyskuu, 2021.

Varpu-sukat

Kuva
Voisihan näiden sukkien nimi olla jotain marjoihinkin viittaavaa, mutta jotenkin tuo kanervanvärinen köynnös tuo itselleni mieleen mustikan tai puolukan varvut. Joten siitä nimi Varpu-sukat.                                Pitkästä aikaa oli kiva kutoa harmaasta langasta ja käyttää siinä vain muutamaa lisäväriä. Lankana Novitan seiskaveikkaa, josta löytyi sopivat värisävyt. Jotenkin viimeaikoina on tuntunut, että mitään valmista ei tule mistään ja aika uupunutkin olen ollut, joten ihan kivalta tuntuu, kun nämä ainakin ovat nyt valmiit.👍                               Olen koittanut tehdä ohjetta Harvest-sukkiini tuolla IG-tilini puolella ja sekin on vaatinut miettimistä. Mutta siellä tosiaan on tulossa ohjetta, jos haluat siihen tutustua ja tilin nimi on, kuinkas muuten, kuin Sairaasti_sukkaa:)            ...

EripariSamapari-sukat jämälangoista

Kuva
Varsinainen sanahirviö tuo otsikko, mutta tiivistettynä kertoo kaiken oleellisen😅 Oli kertynyt jo niin paljon näitä jämälankanystyröitä, että niistä piti ruveta jo kutomaan jotakin, muuten omatunto ei olisi antanut rauhaa. Niitä oli nimittäin tullut siksi niin paljon, kun olen viimeaikoina kutonut ja purkanut enemmän kuin tavallisesti, kun sukat eivät olekaan miellyttäneet.                                  Piti vain keksiä minkä värin laittaisin pohjaväriksi, jonka ympärille sitten lisäisin näitä eri värejä.  Novitan seiskaveikan Simeoni-sarjan vaaleanvihreää oli sen verran paljon varastoissa, joten se ehkä suurin syy tähän valintaan nyt. Ja koska kärsin tunnetusti ”secondsock-syndroomasta”, toinen sukka oli pakko tehdä vastavärein, jotta sain sen tehdyksi. Näin säilyi mielenkiinto loppuun asti.                             ...

Kirjoneulesukat sinisen sävyissä

Kuva
Harvemmin olen tehnyt sinisen värisiä sukkia, vaikka sininen on yksi lempiväreistäni. En yhtään kyllä tiedä miksi on näin…🤔 Tein tällä samaisella kuviolla marjapuuronväriset säärystimet ja pitihän sitä kokeilla, miltä näyttäisi sinisellä nämä kuviot. Mielestäni ihan kiva näinkin ja tummansinisellä ja kanervalla tuli mukavasti kontrastia vaaleansiniselle. Valkoisena on tällä kertaa luonnonvalkoinen. Toinenkin sukka on jo näin pitkällä, että tässä vaiheessa ei voi kyllä nyt luovuttaa😅                       Nyt kun ilmatkin ovat kylmenemään päin, on kiva siirtyä välillä paksumpaan lankaan näissä kudontahommissa. Tuntuu, että sukkakin valmistuu nopeammin ja silmukoita ei tarvitse laittaa ollenkaan niin paljon. Lankana näissä tosiaan Novitan seiskaveikka.                                Koitan tehdä valmiiksi taasen näitä monia aloittamiani kokeiluja ja yhde...

Kuulumisia

Kuva
 On ollut monenmoista mietittävää ja fundeeraamista ja tietysti palautuminen kuuluu olennaisena osana tähän kuvioon näin ME-sairaana, joten en ole pystynyt yhtään touhuta blogin parissa. Koko ajan ollut mielessä, mutta kun ei pysty, niin ei pysty. Mutta älkää kysykö minulta mitä kaikkea on ollut tehtävänä, en minä enää muista😅😅 Se hyvä puoli tässä sairaudessa on, että sitä ei turhia murehdi eikä märehdi, kun ei yksinkertaisesti muista. En osaa edes sanoa mitä tein eilen, jos ei joku anna apusanoja millä palauttaisin asiat mieleen. Isäntä voi joskus aamusella kysyä, että oliko se hyvä se elokuva, mitä eilen illalla katsoit. Joudun aina kysymään, että voisitko sanoa mitä katsoin, niin kerron sitten…jos muistan oliko se mielestäni hyvä🤪 Vertaisen kanssa monesti nauramme tätä, kun olemme aivan innoissamme jostakin uudesta tv-sarjasta, kun siinä on monta kautta…on siis moneksi päiväksi katsottavaa👍 Ja meille vielä enemmän, kun voimme aloittaa alusta katsomaan sarjaa, kun emme kuiten...

Kokkolan Venetsialaiset ja sukkia syksyn sävyissä

Kuva
Viime viikonloppuna vietettiin täällä Venetsialaisia, Kokkolan elokuun viimeisen viikonlopun omaa perinnejuhlaa. Näin kerrotaan Kokkolan kaupungin sivuilla Venetsialaisista: Veden, tulen ja valon juhla Vuosisataisen perinteen mukaisesti päättelevät Kokkolan alueen huvilayhteisöt ja rannikon asukkaat kesäkauttaan Venetsialaisjuhlallisuuksin. Pohjanlahden rannikon 1800-luvun loppupuolen vauraissa huvilayhdyskunnissa, lähinnä Kokkolan alueella, syntyi ‘venetsialaisen illan’  juhlaperinne. Aluksi juhlan viettoon kelpasi mikä tahansa elokuinen päivä. Tärkeintä oli, että juhla ajoitettiin pimeneviin kesäiltoihin. Näin juhlien erikoisluonne, valon ja tulen leikki veden pinnalla, saatiin parhaiten esille. Venetsialaiseen iltaan kuului huviloiden monipuolinen juhlavalaistus. Kokkojen, lyhtyjen ja tervapatojen polttaminen ja jopa ilotulitukset juhlistivat loppukesän pimenevää iltaa. Juhlien nimen voidaankin nähdä viittaavan juuri ilotulitukseen. Ilotulitustaito tuotiin Eurooppaan Italian kau...