Kissan ulkohäkki terassilla





Ajattelinpa tehdä postauksen tästä tekemästämme kissojen ulkoilutilasta ihan siksi, jos joku kissanomistaja tarvitsee inspiraatiota tai miettii, miten toteuttaisi itse tällaisen tai vastaavanlaisen. Itse ainakin jouduin tosi paljon etsimään netistä vinkkejä eikä kaikkea löytynytkään, vaan jouduimme soveltamaan ja keksimään itse.

Tietysti jokaisella on omanlaisensa tilat, mutta jos suunnittelet terassille kissan ulkoilutilaa, tässä hieman kuvia, miten me sen teimme.

Tämähän ei vieläkään ole valmis, aina tulee lisäsuunnitelmia miehelle toteutettavaksi, mutta ihan jo toimiva näinkin.


Tästä tämä siis lähti aluille jo kevättalvella...


                      


Ensiksi piti miettiä, miten saamme kissanverkon joka puolelle terassia tai sille alueelle, minne kissojen tilan halusimme. Päätimme jakaa terassin kahteen osaan; toisen grillille ja ruokailuun, toisen kissoille ja ihmisten oleskeluunkin. Myös aamukahvit terassilla tapahtuu kissojen kanssa yhdessä.

Isäntä päätyi tekemään isot ”elementit” terassin avoimien kohtien peitoksi ja näihin kiinnitti verkot nitojalla. Nämä elementit sitten kiinnitettiin nauloilla ja on helppo irrottaakin, jos tarvetta. Ihan ohuista rimoista tehdyt ja maalattu mahdollisimman ”myrkyttömällä” ja vähähajuisella maalilla. Tai ainakin sellaisella, josta maalinhaju lähtee ihan päivässä ulkona tuulettuessa.


           


            


Kohtaan, jossa tila loppuu, päätimme laittaa pariovet kiskoilla. Ensiksi rimoitusta yläosaan, jotta ovet eivät tarvitse olla niin isoja ja ovat tukevampiakin näin. Ovet on tehty samalla systeemillä kuin elementitkin. 


                   


Pariovet voidaan sulkea hakasella, jotka ovat oven molemmin puolin; voidaan sulkea sisällä ollessa tai ulkopuolelta, kun kissat saavat olla itsekseen aitauksessa. 


                   


Kauan mietimme, miten toteutamme kulun tähän ulkohäkkiin, kun ihmistenkin pitää päästä kulkemaan ilman, että kissat karkaavat. Päädyimme tekemään neljästä taitettavasta elementistä käytävän terassin pariovista ulkohäkin parioviin. Nämä elementit saa auki keskeltä kokonaan, suljetaan siis myös hakasella, ja ovat taitettavissa kokonaan sivuille pois edestä. Kaksi elementtiä taittuu siis molemmille puolille tarvittaessa. 


              


               


Myös kissanluukku on tehty terassinoveen ja siitä voivat kulkea ulos, kun on liian kylmä pitää ovea auki. Kissanluukku aukeaa siis käytäväosaan. 


               


Kun grillataan ja syömme ulkona ja kissatkin juuri silloin haluavat olla ulkona, suljemme pariovet ja yleensä taitamme vain toisen puolen käytäväelementeistä ja näin saamme vapaasti kulkea keittiön ja terassin väliä. 


                 


Virikettä ulkohäkkiin teimme sitten kiipeilyseinän ja telineen muodossa. Talon seinässä on viisi tasoa sopivin välimatkoin ja nämä on maalattu talon väriseksi. Toisella puolella on kiipeilyteline, joka on tehty puutolpista ja vanerilevyistä ja päällystetty sisalnarulla. Näihin viiteen tolppaan meni yhteensä 5 x 15 m sisalnarua eli 75 m! Ja alimmat kaksi on vain puoleksi peitetty. Mutta sisalnaru on onneksi halpaa; yksi kerä 3,95€. 


                 


Ylimääräisistä naruista teimme vielä pari roikkuvaa lelua, joissa sisalnarujen päissä roikkuvat helistinpallot. Sisalnarut on kiinnitetty nauloilla ja tässä pitää olla tarkkana, että naulat oikeasti painuvat syvälle naruun eikä mistään jää mitään näkyviin. Samoin kuin kaikissa muissakin kiinnityksissä, koska kissathan repivät ja purevat heti sitä kohtaa, missä vähänkään törröttää jotakin ylimääräistä.


                    



Kiipeilyseinää ja kiipeilytelinettä yhdistää käytävä ylhäällä liukuovien päällä ja kissat tykkäävätkin kulkea tätä pitkin ja kuikuilla ympäröivää maastoa ylhäältä käsin. Ylhäällä on myös mukavaa varjoa aurinkoisina päivinä. 


                     


Vielä pieni piilopaikka kuin myös nukkumapaikka piti tehdä. Keskellä on pieni taso, mutta muuten on avonainen ja kissa voi kuljeskella joka reiästä ja pääsee kiertelemään sisälläkin miten haluaa. Päältäpäin maalattu, mutta sisältä käsittelemätön. Näyttää unet maistuvan mökissä.


               


Vielä hieman kuvia sisalnarun laittamisesta, kun kaikki olivat ”työn touhussa” ja osallistuivat parhaansa mukaan.😁


                      


                      


Kommentit

  1. Ihana terassi. Kyllä kissojen nyt kelpaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kissojen kelpaa ja emännänkin, kun saa istuskella terassilla kissojen kanssa eikä tarvitse olla huolissaan, että karkaisivat tai olisi tylsää:)

      Poista
  2. Testaajat jo täydessä vauhdissa! Erittäin siististi toteutettu ja suunniteltu kissojen tila. Hyvin tehty on kestävä ja pitkäikäinen. Tilaakin on reilusti. Luukku on meilläkin ollut täydellinen ratkaisu ulos menemiseen. Tykkään tuosta teidän kulkukäytävästä tuolla ylhäällä.
    Meidän häkkiin ei ihmisille jäänyt kahvittelutilaa, vaikka olisin halunnut sinne pienen pöydän ja tuolin viedä. No olishan ne mahtuneet, mutta vähän huonosti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tästä tuli kyllä ihmeen toimiva, vaikka monesti oltiin kyllä hieman epäileväisiä, miten saadaan onnistumaan:) Ja kivointa tosiaan on, kun mahtuu samaan tilaan istumaan kissojen kanssa, kun alunperinhän tuo oli minun kesäpaikkani...

      Poista
  3. Onpa hieno!
    Terkkuja täältä Rovaniemeltä!

    VastaaPoista
  4. Ensinnäkin aivan ihana iso terassi teillä 🤍 Toisekseen onpa siellä kissoilla tosiaan kissanpäivät, niin on hienot oleskelu- ja kiipeilymahdollisuudet 🤍

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Sadonkorjuusukkien ilmainen ohje

Mustavalkoiset Unikkosukat

Varpu-sukat eri väriyhdistelmillä