Amerikan pastilli-lapaset näin vuoden aluksi





Tällä viikollahan ilmestyy uusi Novita Fazer-sukkalehti ja siitä innostuneena päätin tehdä vielä nämä Amerikan pastilli-lapaset. Samalla teemalla kuin aikaisemmin suunnittelemani Amerikan pastilli-sukat, mutta hieman lyhensin kuvioita, että ei tullut liian pitkiä varsia lapasiin. Ja aika innoissani odotan kyllä uutta lehteäkin. Se kun lähetetään myös minulle yllätyksen kera, koska sukkani valittiin ensimmäiseen lehteen. Jännää siis luvassa!

Muuten meillä elellään edelleen sairastuvassa; miehellä uusiutui flunssa, kun meni liian aikaisin töihin ja nythän se voi olla sitten aika sitkeää sorttia. Itse olen joutunut tekemään liikaa ja sen johdosta aivot eivät ole vieläkään ihan mukana toiminnassa ja sehän aiheuttaa tämän, että neulon mitä sattuu ja sitten taas kirkkaampana hetkenä puran tuotokset😅


Tälläkin hetkellä pari uutta keskeneräistä, joista en tiedä pidänkö vai puranko…


                               



Uuden vuoden lupauksia en varsinaisesti tehnyt. Sanotaan näin, että oman voinnin suhteen yritän painoa pudottaa jonkin verran, jos vain jotenkin mahdollista. Ihan liitännäissairauksia silmälläpitäen. 

Neulomisen suhteen ajattelin olla mahdollisimman pitkään ostamatta uusia lankoja ja neuloa vanhoja varastoja pienemmiksi. Myös keskeneräisiä haluaisin vähentää ja päättää mitä niille teen. Tätä onneksi ehtii tehdä vaikka koko vuoden.

Minulla on myös pari suurempaa haavetta, mutta niistä kerron sitten, jos alkaa näyttämään, että ne voisivat toteutua. Eikös se ole näin, että jos kertoo ääneen, toiveet eivät ehkä toteudukaan?😇

Niin ja minä olen nyt sitten virallisesti työtön työnhakija. Eilen tuli uudenvuoden lahjana postissa työnantajan ilmoitus, että työsuhde on irtisanottu ja työ on loppu. No oikeastaan vasta toukokuussa olen ”vapaa”, mutta nyt saa jo ruveta asennoitumaan tähänkin asiaan, että yksi aikakausi on lopullisesti ohi.


                           

Kommentit

  1. Aivan syötävät lapaset. Hyvä tietää, että lehti on ilmestynyt. Pitää hankkiutua kauppaan, ettei jää ilman.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia! Virallinen ilmestymispäivä taitaa olla 4.1. eli jos hyvin käy, on kaupoissa huomenna, mutta tällä viikolla kuitenkin.

      Poista
  2. Ihanat lapaset! Olen katsonut noita sinun suunnittelemia sukkia sillä silmällä että josko aloittaisin, mutta voisin soveltaa niitä ja neuloa myös lapaset. Olisi myös helpommat itselle! En myöskään malta odottaa tuota toista lehteä, toivottavasti tulisi pian jo! Kun yksi ovi sulkeutuu, niin toinen avautuu eli pidän peukkuja haaveillesi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia ja kiitoksia peukuista! Itsekään en millään enää jaksanut tehdä Amerikanpastilli-sukkia, lapaset olivat paljon helpommat. Suunnittelen myös, että tekisin Kisskiss-sukkiin uuden neulottavan kissakuvion, että ei tarvitsisi silmukoida. Siihenkään ei enää oikein innostus riitä:)

      Poista
  3. Odotan innon ja "kauhun" sekaisin tuntein uutta lehteä. Nyt on tunne, että edelliset lehdet ja kirjat ja muut ovat vielä täysin tekemättä ;) Ainahan voi jättää vanhat hautumaan ja tehdä uusia. Aloitin karkki- ja suklaalakon... saa nähdä ratkeanko ;)
    Älä nyt ihmeessä noita alkuja pura. Etenkin harmaa on tosi kaunis. Nyt vaan sukka loppuun ja sitten se kuuluisa toinen sukka kehiin. Lapasista tuli myös raikkaat (voiko karkeista sanoa näin?).
    välillä tuntuu keskeneräisyyksienkin kanssa, ainakin minulla, että jos näyttää siitä kuvan, niin johan se loppu menee plöröksi, eli älä kerro vielä mitään, vaan pidä meitä jännityksessä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla on sama homma, että vähän kauhistuttaakin, kun lehti tulee, koska siellä näytti olevan paljon ihania sukkia ja jotenkin nyt tekisi niitä mieli tehdä. Että se niistä keskeneräisistä;) Ehkä minä nuo harmaat sukat nyt sitten teen, nuo raitaset ei oikein nyt nappaa. Ja en kerro mitään vielä toiveistani. pidän jännityksessä:)

      Poista
  4. Kauniit pastillilapaset... ja älä missään nimessä mene purkamaan noita nättejä sukkia, jotka tulollaan <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia ja ehkä minä toiset noista teen valmiiksi tällä erää:)

      Poista
  5. Kauniit ovat, älä pura 💖.
    Monesti toista sukkaa tehdessä avautuu paljon uutta. Vähän niin kuin uuteen paikkaan mennessä menomatka tuntuu pitkältä ja paluumatka huomattavasti lyhyemmältä. Ja maisematkin huomaa takaisin tullessa eri tavoin 👍.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla tuli väkisinkin mieleen kommentistasi minun huono suuntavaistoni, jota mieheni aikoinaan aina jaksoi ihmetellä:) Kun olimme reissussa omalla autolla ja ajoimme vuorotellen ja minä olin aina ihan hukassa, että missä olemme menossa ja mistä pitää kääntyä. Mieheni sanoi aina, että etkö muista tätä ja tätä paikkaa tai tuota kauppakeskusta tulomatkalta? Että koita katsoa tiettyjä kiintopisteitä mennessä, niin on sitten helpompi palata takaisin. Minä en koskaan ymmärtänyt tätä, koska eihän mikään näyttänyt samalta takaisinpäin tullessa; kaikkihan oli väärinpäin:):) Oli ihan pakko kertoa tähän tämä...

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Sadonkorjuusukkien ilmainen ohje

Mustavalkoiset Unikkosukat

Varpu-sukat eri väriyhdistelmillä