Lankamaailman Arpaonni-KAL
Ajattelin osallistua tähän Lankamaailman kirjoneulesukka-yhteisneulontaan, kun kuulosti niin hauskalta tuo toteutustapa👌😊
Muutenkin olen halunnut jo pitkään tutustua tähän Armonia Hjertegarnin merinovillaiseen lankaan ja nyt siihen on oiva tilaisuus. Toinen syy oli se, että tämä on vähän niinkuin synttärilahja minulle, kun yhteisneulonta alkaa 15.3. ja edellispäivänä on syntymäpäiväni. Mikäs sen parempi syy ostaa lankaa!😇😁
No kuitenkin, tämä yhteisneulonta toteutetaan seuraavasti: 15.3. - 31.3. välisenä aikana aina ma-ke-pe tulee sähköpostiin osio neulottavaksi, näkyy myös Lankamaailman sivuilla. Tarvitaan neljä toisistaan erottuvaa väriä, kutakin noin 50g. Ja sitten tietysti noppa!
Miten se on aina niin, että kun et jotakin tavaraa tarvitse, se pyörii koko ajan edessä ja jaloissa, mutta kun sille olisi tarve, sitä ei tahdo löytyä mistään. Niin oli nytkin tuon nopan kanssa; pojan huoneessa pöydillä ja tasoilla on aina jonkin sortin noppa pyörimässä, mutta nyt ei meinannut löytyä mistään. Piti oikein koluta huone läpi ja laatikotkin ja vihdoin yksi löytyi legolaatikosta:)
Kuvio neulotaan nopan ilmoittaman numeron mukaan, siitä nimitys Arpaonni-KAL. Tarkemmin en vielä tiedä, miten ja millälailla kuviot ovat valittavissa, mutta sehän selviää sitten varmastikin, kun ensimmäinen ohje tulee. Mutta voi hyvinkin tulla mitä erilaisimpia ja erivärisiä sukkia sitten lopputuloksina👍👍
Taidanpa laitella välillä kuvia minunkin sukistani, minkälaiset on kehittymässä. Pitääköhän sitä hommata toiset 2,5 puikot…🤔
Tämä kuulostaa hauskalta ja olis kiva osallistua mutta mietin vain, onkohan näissä kovin pitkiä langanjuoksuja ja voisikohan tätä neuloa esim. 7 veikalla. Vastaako tuo lanka enemmän 7 v vai Nallea?
VastaaPoistaLanganjuoksuista luvattiin, että ei olisi pitkiä, mutta tuo lanka on paljon ohuempaa kuin seiskaveikka tai Nallelanka. Mutta ajattelisin, että kun näkee millä kuviot on jaollisia, voi sitten jättää muutaman kuviokerran pois, jos vaihtaa paksumpaan lankaan. Sukan varsi ei kuitenkaan ollut näissä pitkä, olikohan jokin 16cm eli aika perussukan mittainen.
PoistaHauskan kuuloinen KAL. Jännä nähdä mitä siitä tulee. Mutta arvaapa mitä, me olemme syntymäpäiväkaimoja - vai voiko niin sanoa? Minullakin on syntymäpäivä 14.3. Maaliskuussa on kyllä aika monella synttärit; lienevät kesän lapsia.
VastaaPoistaAi kun kiva, että ollaan syntymäpäiväkaimoja! Enpäs ole ennen törmännyt samana päivänä syntyneeseen, vaikka tosiaan maaliskuussa on paljon muuten kavereilla synttäreitä:)
PoistaNo nyt kuulostaa mielikuvitukselliselta ja erilaiselta kalilta! Mitähän tuosta seuraa :)
VastaaPoistaÄlä muuta sano! Ja pystyykö sitä seurata nopan valitsemaa numeroa ettei tule heittäneeksi uudestaan:):)
PoistaMielenkiinnolla jään odottamaan etenemistä ja tuloksia 😍
VastaaPoistaNiin minäkin:):)
PoistaUteliaisuus valtaa täälläkin. Ohuempaa kuin Nalle-lanka? No sitten onkin todella ohutta.
VastaaPoistaRäntäsateesta huolimatta mukavaa päivää!
Joo Nallesta sanotaan, että 22 s/10 cm ja 100 g olis 260m lankaa. Armoniassa taasen 28s/10cm ja 100g 400m lankaa eli ohuella lankalla joutuu lähteä liikenteeseen. Mukavaa päivää sinnekin; täällä ei vielä räntäsadetta, ihan kirkas keli ilman auringonpaistetta:)
PoistaKuulostaa kivalta! Luin tuosta jostain Lankamaailman postauksesta, mutta itselläni ei aika oikein riitä näihin osallistumiseen. Tämä kuitenkin houkutteli mielenkiintoisuudellaan. Kiva sitten nähdä, millaisia toteutuksia tulee ja nimenomaan vielä sinulta, joka teet aina niin ihania sukkia -🤍
VastaaPoistaKivaa viikonloppua!
Ajattelin tämän tehdä sillä lailla ilman stressiä ja aina kun ehdin, onneksi ohjeet tulevat Lankamaailman sivuillekin, niin ei tarvitse niin olla ajoissa tekemässä. Halusin tosiaan tähän Armonia-lankaan tutustua ja sekin varmaan nyt oli syy, että tähän osallistuin. Ja kiva on nähdä minkälaisia versioita tulee:) Kivaa viikonloppua sinullekin!
Poista