Selviytymispaketti syntymäpäivälahjaksi





Olin aivan varma, että kukaan ei muista, että tänään on syntymäpäiväni. Niin salaa ja eleettömästi on tätä selviytymispakettia hommattu😅 Aika salaa sitä joutuukin tehdä, kun minä olen aina kotona ja tiedän kaiken, mitä täällä tapahtuu; tai luulin tietäväni.

6.15 sain kaffit sänkyyn ja laulettiin jopa ”Irene kulta, herää jo…”👏😁


Sitten itse pakettiin tai otetaan kortti ensin. 12-vuotiaan poikani tekemä ja miten sattuikaan, että juuri eilen ajattelin, että päivääkään en tunne itseäni vanhemmaksi kuin 44.👌


                     


                       



Suklaata tietysti täytyy olla selviytymispaketissa ja Karl Fazerin sinistä.


                          


Yksisarvinen-yllätyssuklaamuna; tuohan se onnea💗


                        


Onnen sanat-arvat nyt ainakin tuovat, jos ei nyt onnea, niin jännitystä ainakin👍


                         


Sukkapuikotkin oli löydetty, kuulemma vara-sellaiset. Bambua, mutta oikea 3:sen koko. Enpä ole tätä merkkiä ennen nähnytkään.


                           


Huippu kynät kuulemma ohjeiden tekoa varten. Näyttäisi olevan ihanan terävä kärki.


                             


Ja sitten Fingers; varasormia, kun omat ovat haavoilla ja kipeät paljosta kutomisesta❤️ Voi olla, että nämä ovat hävinneet sitä ennen parempiin suihin…


                           


Ja mikä parasta; pieni sievä kori, johon voin laittaa valmiita töitäni. Juuri eilen mietin, mihinkähän pakkaisin tekemäni kasan nilkkasukkia. No ongelma ratkaistu; tähän koriin mahtuvat täydellisesti.


                             


Olipas mukava herätys päivään!


Vielä onnittelut Puikoillanikin-blogiin!   Meillä on sama synttäripäivä🌸☘️


Kommentit

  1. Onnea sankarille! Ihana lahja perheeltäsi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia! Ja oli kyllä mieltälämmittävä lahja:)

      Poista
  2. Lämpimät synttärionnittelut 🥰💖😍.

    Ihanat muistamiset ja lahjat!
    Ihan isolla ajatuksella tuota lahjapakettia on mietitty ja hankittu 💖.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia ja niin on kyllä oikein mietitty tätä lahjaa ja lämmitti kyllä kovasti:)

      Poista
  3. Kiitos ja myöhästyneet onnittelut sinulle. Ihanan selviytymispaketin olivat sinulle koonneet ja vielä laululla herättivät.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kyllä, laulu oli oikein mukava yllätys ja oikein Jaakko-kulta nuotilla perinteisen Hyvää syntymäpäivää-huudon sijaan:):)

      Poista
  4. Myöhästyneet synttärionnittelut! Pääsit hyvään ikään. Minä olen sitä jo melkein vuoden testannut ;D
    Sait oikein kansainväliset onnittelut!! Ajatuksen kanssa kasattu lahjakori.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Sadonkorjuusukkien ilmainen ohje

Mustavalkoiset Unikkosukat

Varpu-sukat eri väriyhdistelmillä