Takatalven yllättäessä langat vaihtuivat paksumpiin
Oli ihan pakko vaihtaa ohuet langat seiskaveikkaan, kun viime viikolla tuprutti lunta ja maa oli valkoinen. Aloin sitten tekemään näitä tuttuja raitasukkia liukuvärjätyillä langoilla ja resorina pitsijoustin. Näissä ei tarvitse paljoa miettiä, muuta kuin hurluttaa menemään ja samalla mietiskelee tulevaa kevättä. Nyt täällä jo sataa ihan rehellistä vettä, joten kuvittelen sen enteilevän kevättä. Minulla oli kolme kerää jäljellä tuota vaaleanpunaista Geishalankaa ja luultavasti en tästä erästä ollut vielä neulonut mitään. Oli pienoinen pettymys, kun koko ajan langasta rullautui jotain nöyhtää mukaan, joka sitten ohensi lankaa ja sitä piti vähän väliä poistaa. Ajattelin että helpottaa, kun vaihdan perusharmaaseen, mutta siinä oli sama ongelma hetkisen aikaa. En yhtään muista kuinka paljon olen neulonut tällä uudella koostumuksella; 80%villaa, 20% polyamidia, mutta toivottavasti ei nyt johtunut siitä. Jatkan myöhemmin loppukesästä taasen seiskaveikalla ja katsotaan, miltä sitten tuntu...