Jatkoa jääkiekkosukkiin...Carolina Hurriganes, "Canes"

Sarjassamme asia, mitä en koskaan ajatellut kokeilevani kutomisen saralla; kuvion suunnitteleminen silmukoitavaksi sukkaan. Tai paremmin sanottuna valmiin kuvion muuntaminen neulekuvioksi...

Sain jo esimakua aikaisemmista Kärppä-sukista, joissa kärppä vaati hieman suunnittelua ennen kuin olin valmis siirtämään kuvion sukkaan. Silloin olin aivan käärmeissäni, kun se ei onnistunutkaan käden käänteessä ja jouduin istumaan ja suunnittelemaan sitä pitemmän aikaa.

Nyt oli sitten vuorossa ystävälle Carolina Hurriganes-sukat.

Kuvittelin, että löydän netistä valmiiksi suunnitellun logon eikä muuta kuin kirjailemaan. Mutta eihän niitä löytynyt ollenkaan! Aikani mietin että eihän tämä voi olla totta, pitääkö minun itse ruveta tuota toteuttamaan. Siinä oli miettimistä jo senkin takia, että missä pystyisin istua hyvässä asennossa ja piirtää ja suunnitella pitemmän aikaa, koska sen tiesin että se tulisi viemään aikaa. Toisekseen, en todellakaan ole mikään neulesuunnittelija, täysin itseoppinut yrityksen ja erehdyksen kautta. Olen kuitenkin aina ollut luonteeltani sellainen, että jos jonkin neuleen tai käsityön olen halunnut tehdä, olen sen alkumiettimisen jälkeen sitten tehnyt ja pähkäillyt kuvioiden ja ohjeiden kanssa niin kauan, että olen tajunnut asian. Nyt ei vaan ollut mitään ohjeita...

Vuorottelin sitten keittiönpöydän ääressä jalat ylhäällä toisella tuolilla, välillä nojatuolissa ja välillä lattialla olohuoneen matalan pöydän ääressä. Papereita oli sitten joka puolella niin kuin parhaimmallakin taiteilijalla. Ja tusseja opin pitämään yhdessä kädessä niin, että oli helppo ottaa aina seuraava väri, jonka tarvitsin; pitäähän sitä hifistellä aina kun on mahdollisuus:)

 Olisihan se ollut helppoa vain tulostaa logot netistä ja piirtää juuri samankokoinen kuva ja muuntaa se kuva silmukoiksi, mutta teepä siitä logosta pienempi ja säilytä silti alkuperäisestä kaikki oleellinen. Muutama paperi tuli sotkettua ja isännänkin pistin piirtämään ja hahmottelemaan kuviota. Hän totesi kuitenkin, että mahdoton juttu, ei sitä saa pienemmäksi. Hänellä ei välttämättä ollut kyllä sellaista intohimoa tähän hommaan kuin minulla. No, tämä lausehan on kuin punainen vaate minulle, että jokin olisi mahdoton homma, ja niinpä piirtelin yötä myöten logoa. Olen jo tottunut tähän luonteenpiirteeseeni, että kun johonkin paneudun, se ei katso aikaa eikä paikkaa eikä välttämättä aina ole edes täysin järkevääkään, mutta ehkä se kuuluu luomistyöhön. Niinpä sitten lyhyitten yöunien jälkeen aamulla piirsin sellaisen kuvion, johon olin tyytyväinen. Yön aikanahan ne parhaimmat prosessoinnit tapahtuu unessa ja selkäytimessä;). Poikani kysyi, että nukuitko ollenkaan, koska viimeiseksi nukkumaan mennessä näki minut piirtämässä, samoin ensimmäiseksi herätessä...
Mutta nyt minulla oli jonkinlainen käsitys, miten tuollainen tehdään ja mistä pitää aloittaa ja tätä tietoa tulinkin totisesti tarvitsemaan, kun tein paikallisen sählyjoukkueen sukkia logoineen.

                          

Tähän kuvioon sitten päädyin ja päätin olla tyytyväinen tulokseen. Eikä muuta kuin aloittamaan kutomista ja testaamaan. Tässä vaiheessa en vielä tehnyt mitään mallikuviota, jossa olisin testannut miltä näyttää. Ei, sellaisen aika oli sitten myöhemmin...

                         

Oli hienoa huomata, kuinka sitä pystyi heittäytymään taasen uuteen kutomisen osa-alueeseen ja kuinka tätä tehdessä aina jostakin tuli tunne, mitä seuraavaksi pitää tehdä. Tiesin, että täytyy antaa prosessin viedä ja että lopputulos tulee olemaan jotakin muuta kuin alkuperäinen, mutta kuitenkin alkuperäisen kaltainen. Siitä lähdinkin liikkeelle, että alkuperäisen kuvan tunne ja fiilis ei saa muuttua matkan varrella. Jos se muuttui, piti palata takaisin ja löytää se tunne uudestaan.

 Ja mikä on tyydyttävämpää, kun onnistut tekemään sellaisen, että itse olet tyytyväinen ja tiedät tehneesi niin hyvän kuin sillä hetkellä taidot antaa myöten. Tähänkin varmasti kehittyy ja ehkä jo vuoden päästä tekisin erilaisen...tai sitten en...