Marimekon Räsymattosukat





 Näitä oli kiva tehdä.


Itse kuvio ei ole vaikea ja kun toiveena oli ei-identtiset sukat, toisessakin sukassa säilyi mielenkiinto yllä. Minulla kun tuppaa tuon toisen sukan tekeminen vähän kyllästyttämään ja monesti jääkin tekemättä:)


         


Huomaan myös, että tämä lisääntyvä valoisuus on selkeästi tehnyt kevyemmän olon. Vaikka minua ei mitenkään haitannut eikä ressannut talven pimeys, silti valon lisääntyminen tuntuu tänä vuonna ihan mukavalta. Tekisi mieli ottaa kaikki verhot pois, että valo pääsee kunnolla sisään...


        


Tietysti keveyttä tuo myös hyvin alkuun lähtenyt vhh-dieetti. Kahdessa viikossa keventynyt 1,5kg niin onhan se jo melkein bikinikunto näkyvissä:):) 

Minä kun jo melkein tuskastuin näihin kiloihin, kun paino vain nousi kilon kerrallaan eikä mikään konsti auttanut. Päivittelin isännälle, että on se kumma, miten nyt näin helpolla tippuu ja isäntä tuttuun oivaltavaan tapaansa sanoi, että helpollahan ne on tullutkin. Ja siinä asiassa aivan oikeassa. Kun et pysty liikuntaa harrastamaan ja syödäkin täytyy säännöllisesti, ettei pahoinvointi yllätä ja lääkityskin tekee oman osansa, painonnousu ei hirveästi yllätä. Vaikka minulla menikin jo ennestään FODMAP-dieetti, se ei ollut riittävä tähän sairauteen. 

Mutta en minä nyt tämän dieetin kanssa elämääni liian vaikeaksi tee; pääasia, että paino ei ainakaan enää nouse.


                           

Kommentit

  1. Wau miten taitavaa! Siis ihan super upeet! Mäki haluun!❤️

    http://jasukuvaa.blogspot.com/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kiitoksia! Kyllä näistä ihmeen pirteät tuli:)

      Poista
  2. Upeat! Mieletöntä kädentaitoa!😆

    VastaaPoista
  3. Haluaisin ohjeita etenkin räsymattosukkiin, vaikka osaan kyllä tehdä kuvankin perusteella, mutta aina olisi nopeampi tehdä, jos olisi ohje. Noita kuvia näkee yleensä kaikissa lehdissä, mutta minä olen tekijä, enkä pelkästään katselija! Ehkä minä en vaan löytänyt ohjetta. Lähetä kiitos.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valitettavasti minullakaan ei ole näihin ohjetta, ihan itse sommitellut ja suunnitellut sitä mukaa kuin olen kutonut. Pelkästään tuohon pallokuvioon löytyy muistaakseni Pinterestistä ohje.

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Sadonkorjuusukkien ilmainen ohje

Mustavalkoiset Unikkosukat

Varpu-sukat eri väriyhdistelmillä