Kevätsukat kevään väreissä
Olen koko tämän alkuvuoden tehnyt sukkia vain toisille ja nyt tuli aika, kun voisin tehdä ihan mitä vain haluan. On muutama sukkapari kyllä tehtävänä, mutta niillä ei ole kiirettä, joten saisin tehdä ihan oman mielikuvituksen mukaan.
Mutta sitten tulikin tilanne, että mitään ei tule mieleen. On niinkuin takki tyhjä, ideat ammennettu tyhjiin. Tai oikeastaan kaikki ideat pyörii mielessä, mutta mistään ei saa otetta. Ehkä tässä tilanteessa olisi ihan hyvä vain olla ja tehdä jotain muuta, vaikka palapeliä ja antaa mielen rauhoittua, mutta kuka sitä malttaa:):)
Isäntä kävi lankaostoksilla minulle ja silloin pitää olla kaikki valmiiksi mietittynä. Siinä ei kauaa nokka tohise, kun hän etsii oikeat langat ja jos jotakin ei ole, soittaa minulle, että mitä nyt. Ja vastaus pitää olla valmiina; hän ei todellakaan ala seisoskelemaan lankahyllyjen edessä ja odottamaan, kun mietiskelen ja fundeeraan vaihtoehtoja:)
Niinpä kävi näin, että kun haluamaani puhtaanvalkoista seiskaveikkaa ei ollutkaan kaupassa ja tarjous oli 3kpl/10 euroa, piti äkkiä keksiä mitä tilalle. Sanoin, että ota sitä uutta vaaleanpunaista yksi kerä Villiruusu nimeltään. Joten sitä nyt sitten tuli ja pitihän siitä nyt jotakin keksiä...
Näin pääsiäisen kunniaksikin oli kiva tehdä hempeämmillä keväisillä väreillä sukkaa, mutta se idea oli edelleen hukassa. Olen ihan muutaman kerran kutonut ja purkanut tuon sukan, kun ei ole miellyttänyt silmää, kunnes muistin Kaikusukat, joista on ohje Lankavan sivuilla. Sitä hieman muokkaamalla sain sukat, joista tykkään tosi paljon. Taidan sanoa näitä Korusukiksi, kun tuo valkoinen koristereuna värien välillä näyttää ihan korulta.
Olen muuten aloittanut instagramin puolellakin villasukkatilin, Sairaasti Sukkaa nimeltään, ja ajattelin, että laitan sinne sitten kuvan, kun olen saanut molemmat sukat valmiiksi. Käyhän seurailemassa sielläkin puolella, mitä sukkarintamalla tapahtuu.
Voitko uskoa, että olen tänään tehnyt (vain) yhden valmiin resorin ja sen jälkeen oli jo Kaikusukkaohje auki. Sinäpäs tuon nyt "sanoit" - saanhan kopioida ideaasi? En ollutkaan ajatellut, että noissa voisi käyttää värejä noin. Miellyttää.
VastaaPoistaPitkäperjantaita!
Joo ilman muuta, nämä on ihan vapaasti käytettävissä! Ja kuule, minä olen kaksi päivää tehnyt tätä sukkaa näillä väreillä, kun tuntui että mikään ei onnistunut. Ja kun tuo Kaikusukkakaan ei ihan sellaisenaan iskenyt. Ja sitten vielä taplasin tuon valkoisen koristereunan kanssa, kun aina tein väärin tuon kuvion. Ja sitten vielä iloisena katsoin tvtä ja kudoin, kunnes huomasin, että olisi pitänyt vaihtaa väriä ja...sitten taas purettiin:)
PoistaPitkäperjantaita sullekin ja jos ei muuta, niin syödään ainakin hyvin!
Kiitos!
PoistaPitäisi mennä riipimään eilen paistamani broiskut ja kasata niistä kastike. "Yks tyyppi" jätti tiskaamatta lähtiessään, vaikka lupasi hoitaa. Nekin pitäisi pestä pois. Astiat ja ajatukset..?
JOS tekisi nuo nyt, niin olisin ajoissa langat käsissä Voicea katsomassa - ja itsellä ehkä piirun parempi mieli...
Hyvin käy värit yksiin. Tuo valkoinen ohut raita tuolla välissä keventää kivasti. Pääsiäismunasukat? :)
VastaaPoistaNeulontatyhjyys on aika rasittava ilmiö, mutta välillä niin totta ;D
Pääsiäismunasukistakin nämä kyllä kävisivät; väritys on tosiaan sellainen pääsiäisen keväinen:) Tuo mintunvihreäkin tuli vähän vahingossa tilattua, kun luulin sen olevan turkoosimman värinen, mutta tuli nyt onneksi hyvin käyttöön.
PoistaKiitoksia ja mukavaa pääsiäistä sinullekin!
VastaaPoistaAivan ihanat sukat - raikas, suloinen ja keväinen 🤍 Välillä on sellainen olo, että ei keksi mitään järjellistä, etukäteen mietittyä tekemistä, jolloin onkin oikein hyvä vain antaa mennä omalla painollaan 🤍
VastaaPoistaNäin on ja kyllä se mieli rauhoittuu, kun antaa sille aikaa ja sitten taas keksiikin jotakin:)
Poista